Soturikissat | Kielletty rakkaus

Luku 8

Sulkahäntä heräsi varhaisen lehtikadon viileän ilmavirran sukeltaessa soturien pesään. Hopeanharmaa juovikas soturi raotti hitaasti taivaansinisiä silmiään ja siristeli silmiään kellertävässä valossa. Vilkaistessaan viereensä naaras tunnisti Myrskyturkin tummanharmaan turkin ja hänen naamalleen kohosi lempeä hymy.

Samalla kun Sulkahäntä nousi ylös ja alkoi sukia hopeanharmaista karvoistaan takkuja, hän huomasi että soturien pesä oli miltein tyhjä häntä ja Myrskyturkkia lukuunottamatta. Auringonvalon viisto kulma kertoi että aamu oli jo pitkällä ja suurin osa kissoista oli herännyt.

"Sulkahäntä?" Myrskyturkin kuiskaus sai Sulkahännän pään kääntymään. Tummanharmaa kolli siristeli silmiään ja tutki laiskasti tyhjää pesää, "onko aika nousta?"

"Voit jäädä vielä nukkumaan, kerron vain Leoparditähdelle että haluat nukkua pidempään", Sulkahäntä ilmoitti lempeästi veljelleen ja nuolaisi tuon päälakea. Myrskyturkki huokaisi tyytyväisenä ja painoi päänsä sammalalusille.

"Kiitos, Sulkahäntä", hän kuiskasi ja sulki sitten rauhallisesti silmänsä. Sulkahäntä hymähti nopeasti ja lähti sitten pesästä vähin äänin.

Leiriaukiolla oli kissoja jo paljon, osa oli syömässä päivän ensimmäistä ateriaansa ja osa oli valmistautumassa lähtemään partioon. Tätä meininkiä Sulkahäntä oli ikävöinyt, jokapäiväistä partioiden lähtemisen seuraamista. Mutta olihan hänen matkansa tuonut mukavaa vaihtelua.

"Hyvää huomenta, Sulkahäntä."

Sulkahäntä kääntyi kohtaamaan paikalle saapuneen Perhonsiiven meripihkaisten silmien katseen. Parantajaoppilas istuutui noin kahden hännänmitan päähän hopeanharmaasta soturista ja tervehti häntä kevyellä nyökkäyksellä. Ei Sulkahäntä odottanutkaan naaraalta suurempaa elettä, Perhonsiipi tunnettiin klaanissa viileydestään ja ilmeettömyydestään.

"Hyvää huomenta, Perhonsiipi. Tai voisipa sanoa jo päivää. Tuntui niin ihanalta nukkua pitkästä aikaa tutussa soturien pesässä eikä paljaan taivaan alla", Sulkahäntä huomautti. Perhonsiipi nyökkäsi heikosti.

"Eiliset uutisenne olivat aikamoiset", kullanruskea raidallinen naaras totesi, vaihtaen tiukasti puheenaihetta, "Mutaturkki ei pystynyt pitämään kuonoaan kiinni viime yönä asiasta."

"Sattuiko Mutaturkki kertomaan sinulle mitä hän ja Leoparditähti olivat päättäneet?" Sulkahäntä kysyi toiveikkaana. Perhonsiiven napakka pään ravistelu sai naaraan toivon kuitenkin katoamaan.

"Ei sattunut. Hän varmaankin tajusi että saattaisit kysyä minulta tuota", Perhonsiipi huomautti leikkisästi, päästäen kasvoilleen rennon, mutta hyvin heikon hymyn. Sulkahäntä kuitenkin ilahtui parantajaoppilaan leikkisästä kommentista.

"Tuokin on totta. Hei, jos satut näkemään Leoparditähteä aukiolla, voisitko kertoa hänelle että Myrskyturkki nukkuu tänään myöhempään? Hän oli niin väsynyt viime yönä enkä tahdo Leoparditähden ryntäävän herättämään häntä raivostuneena kun veljeäni ei löydy aukiolta", Sulkahäntä virnisti.

"Selvä, välitän viestin jos satun törmäämään häneen", Perhonsiipi ilmoitti taas hieman viileämmin, hyvästeli Sulkahännän nopeasti ja lähti taas omille teilleen. Hopeanharmaa kirjava naaras jäi katsomaan parantajaoppilaan perään.

Hän on oikea oman elämänsä kulkija, Sulkahäntä totesi ja jäi sitten tutkimaan aukiolla olevia kissoja sen varalta, että joku partio olisi lähdössä. Naaras halusi vain päästä takaisin klaanirutiiniin ja päästä tuttuun partioon. Sulkahännän iloksi leirin uloskäynnin edustalla seisoi kissajoukon, joka vaikutti lähtevän kohta leiristä. Sirorakenteinen naaras lähti täten tassuttelemaan kissajoukkoa kohti tyytyväisin mielin.