Älä sano mitään

Luku 12

"Rauhotu nyt, lähetään vaikka kävelee johonki. Voin ottaa Riesan mukaan jos haluut", luen hiljaa Noelin uusimman viestin.

Minulla on kerrankin syytä olla edes vähän tyytyväinen itseeni. Onnistuin laittamaan varsin hämärissä ajatuksissa pojalle viestii, et haluun vaa tehä itelleni jotain. Pystyin kerrankin kertomaan jollekin, et tarviin just ja nyt tukea. Sain jotenkin tosi arvokkaalta tuntuvia rauhoitteluviestejä Noelilta, kun yritin selittää asiaa. Olen muutenkin parin viime kuukauden aikana oppinut, että se poika oikeasti osaa sen, mitä haluaa mun takii tehdä. Noel osaa oikeasti ja auttaa ja rauhoitella. Naputtelen pojalle nopeasti vastauksen ja pian olenkin jo kiskomassa kenkiä jalkaan. Olen yksin kotona, joten minun ei edes tarvitse yrittää lähteä mitenkään erityisen huomaamattomasti.

Ulkona on viileä, mutta en siitä huolimatta ottanut takkia. En jaksa välittää, vaikka minulle ehtisi varmaan tulla vähän kylmä. Lähden hitaasti kävelemään tietä siihen suuntaan, josta Noelin pitäisi tulla Riesan kanssa. Tietenkin minä suostuin siihen, että poika otti koiran mukaan. Viimeistään se narttu kuitenkin onnistuu rauhoittamaan minua, jos Noel ei jostain syystä pysty siihen. Jostain erikoisesta syystä mun tahtoisin vai juosta karkuun, kun näen pojan tulevan innokkaasti haukkuvan Riesan kanssa. Koska narttu on vapaana se juoksee innoissaan luokseni.

"No hei kaveri", juttelen koiralle rauhallisesti ja silitän sitä hellästi.

Lähden vaitonaisena kävelemään Noelin vierellä, kun tämä ehtii minun ja göötin luokse.

En uskalla sanoa mitään. Kävelen vain hiljaa ja tutkin maisemia. Ei niissä kyllä ole paljoa katsottavaa, kun kaikkialla on vain puita, puita ja vielä vähän lisää puita. Tavallaan minua hävettää, että olen myöntänyt ongelmani. Jotenkin minusta vain tuntuu, että nyt minua pidetään vain heikkona. En koe itseäni edes mitenkään oikeutetuksi kertomaan Noelille mitään. Eihän minä kyllä olekaan pakko, mutta itse haluan, joten turhaan siitä valitan. Huomaan, miten poika lyö varovaisesti kysyvän katseen käsiini. Ymmärrän heti, mitä hän haluaa tietää, mutta en halua heti vastata. Yritän miettiä mahdollisimman tarkkaan, mitä minun kannattaisi sanoa.

"En minä mitään ehtinyt tehdä", sanon hiljaa, mutta otan kuitenkin vaistomaisesti kiinni oikeasta ranteestani.

Tiedän, etten näytä kauhean vakuuttavalta, mutta Noel ei kuitenkaan kysy mitään. Hän vain katsoo minua huolestuneesti, joten en ole aivan varma, uskooko poika minua. Yritän miettiä jotain muuta sanottavaa, mutta en kuitenkaan keksi mitään. Myös Noel vaikuttaa jotenkin oudon hiljaiselta. Vaikuttaa siltä, kuin poika tahtoisi kertoa jotain, mutta ei uskalla. Pysyn hiljaa ja odotan maltillisesti, josko pojalla on jotain kerrottavaa.

"Mä tiiän, että sulla on vaikeeta ja haluun auttaa sua. Mä en kuitenkaa voi luvata aina pystyväni siihe", poikaa selittää vaisusti ja tuijottaa maata.

Nuo sanat kuullessani minusta alkaa tuntua entistä vääremmältä, että olen huolestuttanut Noelia. Hänellä tuntuu olevan itselläänkin ihan tarpeeksi vaikeita ongelmia. Minun tekee mieli kysyä niistä, mutta päätän olla tekemättä sitä. Hän saa itse kertoa, jos vain haluaa.

"Ei se haittaa mitään, mä välitän susta muutenkin", sanani tulevat suustani ilman, että edes ajattelen asiaa ollenkaan.

En ole uskaltanut koskaan sanoa mitään, mistä Noel saattaisi mitään epäillä, joten minullekin tuli ihan yllätyksenä, että olen sanonut ne nyt. Yhtä yllättäen, kuin nuo sanon, halaan varovasti poikaa. Halaus on nopea, koska pakanen siitä äkkiä, koska en edes huomannut kunnolla tekeväni sitä. Tiedän näyttäyttäneeni sen jälkeen vähän säikähtäneeltä, mutta Noelista ei pystynyt lukemaan edes pientä hämmennystä. Halaus tuntui kuitenkin hyvältä, joten en kokenut tehneeni mitään väärin. Saan häneltä vastaukseksi vain lempeän hymyn, joka poraa itsensä nopeasti mieleeni. Sitä ilmettä en varmasti unohda hetkessä.