Älä sano mitään

Luku 22

"Joululaulut raikaavat, kaikkialla tuoksuu herkulliselta ja leikin itsekin olevani tonttu, nyt uskallan sanoa, että joulu on viimein täällä. Minä en kuitenkaan ole kotona. En vieläkään ole päässyt pois Lehtiniitystä."

Keskellä tuttua oleskeluhuonetta kohoaa komea kauniisti koristeltu joulukuusi. Kuusen tummanvihreillä oksilla on kymmeniä värikkäitä joulupalloja, oksista roikkuu karkkikeppejä ja neulasten päällä lepää muutama kirkas joulunauha. Kuuseen on kieritetty myös värikkäät jouluvalot, jotka valaisevat kauniisti muuten hämärää huonetta. Kuusen latvassa keikkuu kultainen joulutähti, jonka ylin sakara hipoo melkein huoneen valkoista kattoa. Kuusen juurella on iso kasa hienoihin lahjapapereiden käärittyjä erikokoisia lahjapaketteja. Istun muiden nuorten kanssa telkkarin edessä ja katsomme yhdessä Lumiukkoa, jonka minä olen nähnyt aivan liian monta kertaa. Myös koirat ovat rauhoittuneet kanssamme jouluiseen tunnelmaan. Riesa ja Into istuvat telkkarin edessä kuonot melkein ruudussa, mutta kukaan ei viitsi käskeä niitä pois siitä. Louhi makaa yhdellä sohvalla Jaanan, Inkan ja Roooen seurana. Palo retkottaa säkkituolissa puoliksi minun ja puoliksi Noelin sylissä. Käteni liikkuu hitaasti pitkin koiran pehmeää turkkia. Noel on tullut viettämään joulua osastolle, kun hänen veljensä oli päätynyt häntä tänne. Tiedämme kyllä molemmat, että minä olin oikeampi syy Noelin kutsumiseen. Nuutti on auttamassa muita hoitajia laittamaan juhlavaa jouluateriaa valmiiksi. Huomaan miehen kuitenkin välillä vilkuilevan hymyillen minua ja pikkuveljeään.

Pian koko osaston väki istuu runsaan jouluaterian ääressä. Katson kauhulla pöydällä olevaa ruuan paljoutta. Vaikka ainoastaan lohi, pastasalaatti ja sillit houkuttelevat minua, oksennus meinaa nousta kurkkuuni pelkästään ruuan katsomisesta. Noel mättää lautaselleen hyvällä ruokahalulla perunan, kinkkua ja lohta. Kaikilla ei todellakaan näytä olevan mitään ongelmaa ruuan suhteen. Myös Inka näyttää ottavan ruokaa lautaselleen ihan mielellään, vaikka hänen annoksensa ei näytäkään ihan järkyttävän suurelta. Otan lautaselleni varovasti vähän kalaa, pienen kasan pastasalaattia ja yhden sillin. Revin haarukalla lohta pieneksi silpuksi ja katson,miten muut herkuttelevat ruualla. Minunkin on pakko syödä. Työnnän hitaasti limaisen sillin suuhuni. Pureskelen limaista kalaa hitaasti ja yritän hymyillä. Istun pyödässä pitkään, vaikka minulla on todella vähän syötävää. Jään istumaan pöytään viimeisinä Inkan kanssa, joka mutustaa tyytyväisenä pastasalaattia.

"Kuka toi sun vieressä istunut poika oli?" hän kysyy kiinnostuneena.

"Noel, oon kyl kerton siitä aiemminki", selittän lyhyesti ja yritän syödä viimeisiä paloja pienestä pastasalaattiannoksestani.

Inka katsoo minua tutkivasti. Tilanne vaikuttaa siltä, kuin olisin juuri sanonut jotain todella epäilyttävää. Yritän rentoutua, vaikka osaan jo arvata syyn tytön tutkivaan katseeseen.

"Vastaa rehellisesti", Inka aloittaa vakavana ja vaikuttaa jotenkin jopa vähän pelottavalta.

"Tykkäätkö sä Noelista?" kysymys syöksyy nopeasti suoraan kasvojani vasten.

Inkan kysymys ei tullut mitenkään yllättävästi, mutta se vetää minut kuitenkin ihan lukkoon. En saa vastattua yhtään mitään. Vastaus on minulle kyllä ihan selvä, mutta en oikein haluaisi edes myöntää sitä muille. Lopulta nyökkään varovasti ja tuijotan viimeistä lautasellani olevaa pientä kinkkkupalaa.

Olemme kerääntyneet joulukuusen ympärille avaamaan lahjoja. Inka on saanut toimia tonttuna, joka jakaa lahjat saajilleen. Tyttö tekee työnsä ripeästi, joten paketit on jaettu yllättävän nopeasti. Lopulta minun edessäni on kolme lahjapakettia. Arvaan yhden olevan osastolta, toisen Noelilta ja viimeisen perheeltäni. Nostan varovasti käsiini jouluiseen lumihiutalepaperiin kiedotun pehmeän lahjan. Paketin pehmeys saa minut päättelemään heti, että sisällä on jotain vaatteita. Revin lahjakääreet nopeasti auki. Paperista käsiini tipahtaa kaksi hyvältä tuoksuvaa rasvaa sekä mintunvihreä suuri pyyhe. Olen juuri taittelemassa uudestaan vähän avautunutta pyyhettä, kun huomaan sen yhdessä kulmassa olevan tekstin. Pyyhkeeseen on kirjoitettu kauniisti mustalla tekstillä "I'm strong". Sanat tuntuvat tärkeiltä, vaikka luenkin ne vain pyyhkeestä. Hymyilen pienesti Miralle ja Nuutille, joiden epäilen olleen mukana lahjan hankinnassa. Otan seuraavaksi käteeni pienen ja kovan paketin, jossa on todella suloinen ja talvinen porolahjapaperi. Paketista paljastuu kaksi pientä korurasiaa. Ensimmäiaessä on hopeinen risti ja toisessa,myöskin hopeinen sydän, jossa lukee kauniisti "I can" ja toisella puolella "I want live". Painan korut hellästi rintaani vasten. Tiedän kysymättäkin, että korut ovat Noelilta. En pysty olla hymyilemättä. Avaan viimeisen paketin, jonka sisältö ei kiinnosta minua paljoa. Syliini tipahtaa mintunvärinen viltti, jossa lukee englanniksi kaikkea rohkaisevaa. Viltin lisäksi paketissa on oranssi huppari sekä housut, joissa lukee molemmissa "I can do, what I want". Vaikka olen saanut lähinnä vain vaatteita, olen tyytyväinen lahjoihin.

Istun vielä illalla muiden kanssa oleskeluhuoneessa, koska omaan huoneeseen eristäytyminen ei innosta enää yhtä paljon kuin aikaisemmin. Noel on pelaamassa pingistä Vilin kanssa. Poika on siinä paljon taitavampi, kuin on ajatellut. Saila ja Inka istuvat kanssani säkkituoleissa. Katsomme hymyillen poikien peliä.

"Vili on liian paha vastus", Noel mutisee minulle pingispelin jälkeen

"Sä oot ihan tarpeeksi hyvä, vaikka hävisit", vastaan varovasti ja katson hänen silmiinsä ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan.

"Sä kelpaat mulle, vaikka ootki tääl, mut mun pitäis kyl pystyy voittaa toi", poika vastaa nopeasti ja on selvästi pettynyt itseensä.

Tahtoisin rohkaista häntä, mutta en osaa. En pysty rohkaisemaan itseäni, joten ei muidenkaan rohkaiseminen oikein onnistu. Noel on kuitenkin se ihminen, joka on joutunut kuuntelemaan valitustani ihan liikaa.

"Älä sano noin, kyllä sä kelpaat", en osaa sanoa mitään muuta.

Tiedän kyllä, mitä hän ajattelee minusta. Olen tiennyt sen jo pitkään, mutta en vain ole halunnut myöntää sitä. En itselleni enkä varsinkaan kenellekään muulle. Vielä pidempään olen ollut tietoinen, mitä mieltä olen hänestä. Enää en pystyisi valehdella siitä yhtään kenellekään. Painaudun hitaasti Noelin vasten. Minun on hyvä olla siinä. Ei minun tarvitse tehdä eikä sanoa yhtään mitään. Olen silti tärkeä hänelle ja myös tiedän sen.

"Älä enää valehtele. Älä yritä huijata. Älä tee tai sano mitään, mikä ei tunnu hyvältä. Se kelpaat juuri tollasena niille, jotka oikeesti välittää susta."