Samuel Douglas ajoi kotiin kaupungista ja valitsi reitikseen päätien sivuteiden sijaan. Se poikkesi tavallisesta, sillä sivutiet olivat yleensä hänen ensimmäinen valintansa. Samuelilla ei ollut mitään erityistä tekemistä kaupungissa, joten hänen vierailunsa oli lyhyt. Hän kulutti aikaansa puhumalla alueella viljeleville maanviljelijöille eli niille harvoille joiden tiloja ei oltu myyty isommille yhdistyksille. Ned Harrison kuitenkin myisi tilansa pian; hänen viljelykasvinsa olivat huonoja ja lapsi makasi sairaana sängyssä. Tämän johdosta maan myyminen tuntui varmasti parhaimmalta ajatukselta. Ehkä tilan ostajat peräti antaisivat hänen jäädä entiselle tilalleen ja jatkaa työskentelyä.
Sam pudisti päätään. Ned ei työskentelisi koskaan toisen miehen omistamalla maalla, ei mistään rahasummasta. Nedin maa kuului Nedille ja se oli kuulunut siitä lähtien kun ihmiset alkoivat asuttaa aluetta.
Sam alkoi pyöritellä käsissään omenaa joka oli aiemmin pyörinyt holtittomasti hänen viereisellään istuimella. Osa Sarahin suurta projektia oli saada hänet syömään oikein. Tämä tarkoitti sitä, että aina kun Sam oli lähdossä jonnekin Sarah pakkasi hänen mukaansa hedelmiä ja vihanneksia. Sam oli jo tottunut siihen. Hän puraisi omenasta katsomatta poispäin tiestä. Hän ei koskaan myöntänyt sitä, mutta Sarah oli oikeassa. Hän oli jo alkanut tottumaan hedelmien syöntiin. Hän tuhahti ääneen ja ajatteli kertoa Sarahille havainnostaan myöhemmin.
Samin ajatus katkesi kun hän näki hahmon kävelemässä teinposkessa. Oli outoa nähdä joku kävelemässä tällaisena päivänä, sillä lämpötilat olivat huipussaan. Vielä oudompaa oli se, että hahmo käveli ojassa. Kello oli hieman yli viisi iltapäivällä ja aurinko oli jo alkanut laskemaan, mutta sen lämpö velloi yhä ilmassa.
Sam huomasi lähestyessään, että hahmo oli mies ja erittäin pitkä sellainen. Mies käveli pitkin harppauksin ja hän oli pukeutunut siniseen päästä varpaisiin. Sam hidasti kuitenkaan pysähtymättä. Ehkä hän voisi antaa kävelijälle kyydin, jotta tämä pääsisi nopeampaa määränpäähänsä. Tai ainakin hän voisi ojentaa vettä. Samilla oli aina pari pulloa vettä autossaan, sillä nekin olivat osa Sarahin projektia muuttaa Samin elämäntapoja.
Sam pysäytti autonsa miehen vierelle, kurotti matkustajanpuoleisen etupenkin yli ja avasi ikkunan. Mies oli lopettanut kävelemisen ja seisoi paikallaan. Miehen sininen farkkutakki näytti paksulta, eikä se voinut yhtään helpottaa kuumutta. Hänen farkkunsa näyttivät kuluneilta ja haalistuneilta ja Sam huomasi, että niissä ei ollut ollenkaan mutaa vaikka mies seisoi ojassa.
"Hei! Tarvitsetko kyydin jonnekin?" Sam kysyi.
Sininen mies kääntyi ja mustat silmät porautuivat Samin silmiin. Mies hymyili leveästi paljastaen hammasrivinsä. Sam nojautui takaisin autoonsa ja painoi kaasua. Auto singahti eteenpäin ja mystinen mies katosi auton jättämään pölypilveen. Sam katsoi sivupeilistä ja näki miehen jatkaneen kävelemistä kuin mitään ei olisi tapahtunut, paitsi leveä hymy oli hyytynyt. Pelästynyt Sam ei kuitenkaan ollut kiinnostunut tästä vaan jatkoi ajamista ilman pysähdyksiä kotiinsa asti.
Sam parkkeerasi talon etupihalla kasvavan yksinäisen puun viereen, jonne hän parkkeerasi aina. Sitten hän nousi autosta ja jätti autonsa lattialla omenan, josta hän oli aiemmin puraissut. Sam käveli jäykästi talolle ja pysähtyi terassille työkalulaatikon eteen. Hän kumartui alas ja alkoi tutkimaan sitä. Hän jätti laatikon aina terassille, mutta Sarah kävi aina viemässä sen takaisin paikalleen pihalla olevaan vajaan.
Hän löysi vasaran, jota hän oli etsinytkin. Sam avasi oven ja käveli sisälle taloon vasara roikkuen rennosti toisessa kädessä. Sarah oli keittiössä valmistamassa illallista.Sam ei tiennyt eikä välittänyt mitä se oli. Aurinko paistoi Sarahin haalean vaaleisiin hiuksiin kun hän käänsi päänsä hymyillen ja avasi suunsa tervehtiäkseen Samia.
