Hyvää Joulua, toivoo...

19:42

Painoin Sampon ovikelloo jännittyneenä. 

Sampon zombia muistuttava kämppäkaveri Ossi avas oven. Se näytti taas jotenki hirveen nuutuneelta silmäpusseineen ja pieruverkkareineen. Mua vähän säälitti sen tapa viettää joulua, vaikka en mä suoraan sanottuna tiennyt, oliko epämääräinen juoksentelu pitkin ja poikin Helsingin katuja yhtään sen järkevämpi vaihtoehto.

"Mitä sä tääl?" se töksäytti.

"Onks Sampo kotona?" kysyin.

"Ei", Ossi vastas.

Ootin hetken, et se kertois, missä Sampo sit on, mut se vaan tuijotti mua.

"Missä se sit on?" kysyin malttamattomana.

"En tiiä", Ossi vastas.

"Eiks se sanonu mihin se menee? Tai sanokse et sano Aatokselle jotain jos sitä näkyy?" jatkoin kyselyä. Mua alko närkästyttää pikkuhiljaa.

"Ai nii. Se käski sanoo sulle et se oottaa sua sun kotona", Ossi vastas.

"Okei. Kiitos", sanoin ja työnsin oven kiinni.

Päätin taas luovuttaa kävelyn suhteen ja hyppäsin seuraavaan vastaan tulevaan ratikkaan.

Ratikassa mun vieressä istu nuori tyttö. Ehkä 13-vuotias. Se söi karkkia, jotain Fazerin X-mas edition -pussia. Yhtäkkiä se ojensi karkkipussia mua kohti, sanomatta sanaakaan. Ei se ees katsonut mua kohti.

Upotin mun käden pussiin ja otin sieltä karkin. Huomasin, et se oli punavalkonen karkkikeppi. Nostin sen suuhuni.

"Kiitos", sanoin.

"Ihan vaan, kun on joulu", tyttö vastas. Se nosti katseensa muhun. Huomasin, kuinka sen silmiin muodostu muutama kirkas kyynel.

"Onks kaikki hyvin?" kysyin.

"J-joo. Tai no..." tyttö sano laskien katseensa takas karkkipussiin.

"Isä ja äiti riitelee kotona. Taas. Mä en kestäny enää. Oon menossa mummille", tyttö jatkoi.

"Okei... Pärjääks varmasti?" kysyin. Tyttö nyökkäs ja yritti pidätellä kyyneleitään.

"Tää on mun", tyttö sano vähän ajan päästä ja nousi ylös.

Ratikka pysähty ja avas ovensa. Tyttö astui ulos lumisateeseen. Just ennen, kun ratikka lähti taas liikkeelle, tyttö käänty katsomaan mua ja hymyili. Hymyilin takas.

Aika pian mun viereen istu vanha nainen.

"On se kuule, nuori mies, hyvä ettei sinulla ole sitä kännykkää siinä heti esillä, kun näillä nykynuorilla on aina, aina se puhelin päällä ja volyymitkin niin kamalan kovalla", nainen selitti.

Samassa mun puhelimeen kilahti uus viesti. Hymyilin naiselle pahottelevasti ja kaivoin puhelimen taskusta. Kuulin sen tuhahtavan paheksuvasti, mut en jaksanut kiinnittää huomioo.

Snapchat käyttäjältä Sampo

Avasin snäpin. Siinä oli kuva meiän kerrostalon etuovelta ja tekstiä.

Meneeks viel kauan? Sormet jäätyy

Tajusin yhtäkkii ratikan pysähtyvän ja tän olevan mun pysäkki. Kompuroin äkkiä ovelle ja livahdin ulos.

Nappasin Sampolle vastaukseks kuvan pihalta ja kirjotin, et mulla menee minuutti.

Kävelin aika reipasta tahtia kotia kohti. Lumituisku tuntui kaivautuvan mun takin sisään, joten hautauduin syvemmälle takkini kaulukseen ja nopeutin kävelytahtia entisestään.

Hetken päästä mä jo näin Sampon nojailemassa seinään parinkymmenen metrin päässä. Mua alko väkisinkin hymyilyttää, ja sen jälkeen punastuttaa.

Sampo nosti kasvonsa ja yhtäkkiä meiän katseet kohtas. Sampo hymyili mulle ja mä en vaan voinut olla hymyilymettä takasin.

Olin huomaamattani päässyt Sampon luo. Aloin kaivaa avaimia taskusta, mutta Sampo halas mua yhtäkkiä. Vastasin halaukseen, enkä ois millään halunnut irrottautua siitä.

"Aatos", Sampo kuiskas. Raotin suutani vastatakseni jotain, mut Sampo vetikin mut hellään suudelmaan.

En ihan ehtinyt sisäistää sitä, kun se oli jo ohi. Sampo katteli varpaitaan ujona.

"Mennään... sisälle", sanoin hetken päästä ja avasin ulko-oven.

***

498 sanaa

Yök tää on ihan hirvee
Hyi mä vihaan tätä

Joo sori oli huono ja tylsä ja paska mut sellane on mun mood tällä hetkellä et kivaa