Love the way you lie

5. viilto

Saavun kotiovelle ja olen painamassa kahvaa alas, mutta tajuan, etten voi mennä siitä. Mitähän äitikin sanoisi? Mitä minä sanoisin? Hei, olin satamassa keskellä syksyä ja koska minut tiputettiin laiturilta ja minulle tuli kylmä ja vaatteeni olivat kastuneet, yksi komea poika lainasi mulle collegeaan. Hetkinen, sanoinko komea? Olen sekoamassa.

En kerkeä varustautumaan paremmin saati sitten paeta paikalta, kun ovi heilahtaa auki ja äiti katsoo minua kulmat kurtussa.

"Missä olit?" hän tivaa.

"Olin satamassa kavereiden kanssa", kerron.

"Etkö voinut ilmoittaa? Kävikö mielessä edes jättää pientä lappua tai vaikka kirjoittaa puhelimella tekstiviesti minulle?" äidin ankara katse ei hellitä.

"No mulle tuli vähän äkkilähtö ja -" mumisen yrittäen samalla keksiä jotain sanottavaa. "Mut mulla on aika kylmä ja kuumekkin on varmaa noussu nii voisinks päästä sisään?"

"Sä et tiedäkkään kuinka paljon tommonen käytös rasittaa mua! Nyt meet mittaa kuumeen ja saat arestia koko loppuviikoks."

"Mitä?" henkäisen. "Kotiarestia? Nyt on vasta tiistai!"

"No olisit ajatellut asiaa kun lähdit, nyt on vähän myöhästä."

"Mitä ihmettä", mutisen. "Enkö mä saa hengata kavereiden kanssa?"

Äiti ei vastaa, häipyy paikalta ja jättää oven auki. Kiroan tilanteen mielessäni ja painelen suoraan huoneeseeni. Riisun vaatteet sängylleni, mutta viikkaan Lukaksen paidan siististi koulupöydälleni. Sitten tajuan. Minulla ei ole hänen numeroaan eikä mitään!

Huoli ei kestä kauaa, kun aloite tulee toisesta suunnasta ja minulle tulee snapista ilmoitus, että minut on addattu. Addaaja on Lukas, tiedän sen nimestä, mutta yhtä asiaa olen miettinyt - miksi poikien bitmojit näyttävät aina niin oudoilta? Miksi he laittavat niille pinkin parran tai vihreän tukan? Luulen, että en ole ainoa, joka on miettinyt tätä.

Otan kuvan paidasta ja kirjoitan millon annan tän takas ja painan lähetä -nappia. Märät alusvaatteet tuntuu inhottavilta, joten riisun ne ja lähden suihkuun. Otan matkalta kylpytakin vaatekaapin oven kahvasta ja pujotan sen päälle, koska minulla ei ole tapana hippaloida ilman vaatteita kotonakaan. Nenäni on mennyt tukkoon ja minua alkaa hieman yskittämään ja silloin muistan: minun piti mitata kuume. Kuumemittari on äidin ja isän makuuhuoneen lipaston laatikossa ja äiti on siellä. En halua kuulla enää mitään vuosisadan saarnaa, joten käyn vain nopeasti suihkussa ja huijaan olevani kuumeessa.

Suihkussa minulla ei mene kauaa, koska en jaksa pestä hiuksiani. Vedän kylpytakin takaisin päälleni ja pujotan pinkit puputohvelit jalkaani. Olen tarttumassa kylpyhuoneen oven kahvaan, mutta ovi aukeaa ja on osua otsaani. Isä katsoo minua pöllämystyneenä ja minä puolestani hätkähtäneenä sekä yllättyneenä.

"Tässä on tää kuumemittari", isä ojentaa minulle kuumemittarin. "Irma pyyti antamaan sen sulle."

"Ai äitikö?"

"Niin."

"Kiitos." vastaan ja otan kuumemittarin käteeni.

Ohitan isän ja marssin takaisin huoneeseeni mittaamaan kuumeen. Puen ylleni paljon vaatetta, koska olen aivan jäässä. Hapuilen myös toppatakkiani vaatekaapin ylähyllyltä, mutta en löydä sitä. Käännän katseeni ja - minähän voin pukea Lukaksen collegepaidan, koska se on minulle ainakin reisiin asti. Vilkaisen puhelintani ja olen saanut vastauksen häneltä. Avaan snäpin. Lukas näyttää ihan syötävän söpöltä kuvassa ja joudun toistamaan snäpin uudelleen, koska katseeni on kiinnittynyt hänen silmiinsä ja huuliinsa.

Mä tuun hakee sen joskus ja samalla sä lähet mukaan, snäpissä lukee. Olen pyörtyä. En ota kasvoistani kuvaa, koska poskeni ovat kuin kirsikkatomaatit.

Tuu koittaa, vastaan ja laitan silmää iskevän emojin perään hetken mielijohteesta. Lähetän sen ja tajuan vasta jälkikäteen, kuinka flirttailevalta saatoin juuri kuullostaa. Olen sekaisin. Todella sekaisin.

Kuumemittari näyttää minulle lopulta tuloksen ja hämmästyn: minulla on kuumetta 38.8 astetta, vaikka oloni ei edes ole niin kuumeinen. Nyt varmaan todella tarvitsisin toppatakkia, ajattelen ja lähden kiikuttamaan mittaria isälle, joka lukee sanomalehteä keittiössä. Hän ei aluksi huomaa, mutta pamautan mittarin suoraan uutisten päälle.

"Mulla on kuumetta", sanon yksitoikkoisesti ja huokaan.

"No se on sitten loppuviikko sairaslomaa", isä toteaa ja katsoo minuun. "Toi kuume ei varmasti laske nopeesti."

"Missä äiti on?" kysyn, koska talossa on hiljaista ja vain minun ja isän äänet kuluu.

"Lähti lenkille naapurin Annastiinan ja heidän koiransa kanssa", isä vastaa ja laskee taas katseensa paperiin.

"Aha."

Puhelin kilahtaa uudelleen taskussani ja nappaan sen rukoillen, että vastaus olisi tullut Lukakselta. Ja se on. Hän näyttää taas yhtä komealta ja joudun taas toistamaan snäpin, koska en pysty keskittymään tekstiin.

Tuun sillon, kun sä vähiten odotat mua vaikka tiiän kyllä et ootat mua nytki eiks xd

Mitä, aikookohan hän taas tunkeutua ikkunasta sisään?

Sehän nähää, herra mysteeri, vastaan ja lähetän vastauksen. Hän on oikeassa. Vaikka olemme tavanneet vasta äskettäin, odotan hänen tuloaan jo. Odotan sitä koko ajan, haluan nähdä ne kauniit kasvot ja lumoavat silmät uudelleen ja uudelleen. Odotan koko ajan, että saisin tuntea hänen kosketuksensa uudelleen ihollani. En halua kuitenkaan, että Lukas luulee itsestään liikoja.

Oveni aukeaa ja isä saapuu jälleen kerran luokseni. Hänellä on höyryävä juoma kädessään ja vierellä yksi suklaakeksi.

"Ajattelin, että keksi ja kaakao vaahtokarkeilla saattaisi piristää sinua", hän sanoo hymyillen ja asettaa tuomisensa yöpöydälleni vilkaisten samalla paitaani kulmiensa alta. "Onko tuo uusi paita?"

"Tää on lainassa vaan mulla, ei tää oo mun", vastaan ja katson krokotiiliä.

"Onko se lainassa veljeltäsi?"

"Joo, aattelin et voisin käyttää tätä paitaa, kun se unohti tän kotiin lähtiessään pois." valehtelen.

"Niin. Mieti että siitäkin on jo yli vuosi", isä sanoo. Hänen katseensa kiertää huoneeni katossa, jossa on lommoja. "Veljesi oli uskomattoman vilkas. Heitteli kiekkoja kattoon ja melkein hajotti äitisi suosikki maljakon."

Naurahdin hiljaa ja haukkasin keksiä. Isä nojaa ovenkarmiin ja hymyilee itsekseen. Hän on onnellinen, mutta ikävöi sitä aikaa, kun meitä oli kotona neljä. Sitä aikaa, ennen kuin itsekeskeinen veljeni Eetu otti ja lähti.

Sinä iltana en saa unta. Olen jo kertaalleen yrittänyt nukkua, mutta herännyt painajaisiin, joissa olen hukkunut. Niissä unissa minulla on ollut olemattomat lihakset, olen näyttänyt karmealta ja rumemmalta kuin edes itse olin koskaan kuvitellut näyttäväni. Olin kuin syöpä, joka tartutti läsnäolijansa. Tiedän, että unet ovat vain unia, mutta en voi estää itseäni kävelemästä peilille, vilkaisemasta vartaloani, vertaamasta sitä yököttävään olioon, joka itseasiassa olin minä itse. Olen tuhonnut itsetuntoni selaamalla äidin laatikoissa olevia kauneuslehtiä ja vertaamalla missejä ja muotimalleja itseeni. Olen ohittanut positiiviset kommentit, olen keskittynyt vain negatiivisiin asioihin. En ole tyytyväinen itseeni. Ja se on yksi syy, miksen käytä shortseja tai paljastavia paitoja.

Sitten yksi asia pilkahtaa päähäni ja käärin pitkähihaisen hihoja ylös. Käsivarsissani olevat arvet muistuttavat minua kaikesta paskasta, jonka olen käynyt läpi. Kyyneleet tulvivat silmiini ja otan veitsen pöydän laatikosta. En pysty suojelemaan itseäni edes itseltäni. Olen heikko Emilia Koski, ja se tulen aina olemaankin.