Ropeja/Joitain tarinoita

Olipa kerran. Vaan eipä ollut toista kertaa.

Olipa kerran poika.
Poika oli iloinen ja onnellinen perheensä kanssa johon kuului äiti, isä, isoveli ja kaksi kissaa.
Pojalla meni koulussa hyvin.
Hän oli huippu oppilas.
Se luokan fiksuin.

Sitten tuli yläaste.
Kaikki muuttui.
Ne kaverit, joiden kanssa hän oli tottunut hengailemaan, hylkäsivät hänet.
Häntä kiusattiin.
Poika masentui.
Hänen isänsä kuoli sydänkohtaukseen.
Poika yritti saada apua veljeltään, äidiltään ja jopa kissoiltaan.
Hän ei saanut helpotusta.

Se viimeinen tippa oli, kun pojan veli sanoi ajattelemattomasti pojalle "tapa ittes".
Silloin poika murtui.
Hän juoksi huoneeseensa, kaivoi partaterän taskustaan ja viilsi ranteensa auki.
Hän lähti.
Hän taisteli liian kauan ilman apua.
Ei enää jaksanut.
Olipa kerran onnellinen poika.
Vaan eipä ole enää.

Joskus se "tapa ittes" läppä ottaa koville. Joskus se on oikeesti se viimeinen pisara.
Se voi tarkoittaa toiselle ihmiselle paljon.
Älkää ihmiset rakkaat heittäkö siitä läppää.
Ette te voi tietää mitä toinen kokee.
Eikä sitä helpota se että sanoo päin naamaa "tapa ittes" vaikka tietäisittekin.