Ropeja/Joitain tarinoita

Viimeinen sankari

Luoti suhahti aivan korvani juuresta. Juoksin henkeni edestä enää tietämättä, mitä oikein pakenin. Käännähdin ympäri ja latasin käsiasettani. Pysähdyin ja peräännyin nähdessäni naisen aseensa kanssa osoittamassa minua. "Sinä!" Suustani karkasi. Siinä edessäni seisoi tämän kaiken pahan liikkeelle panija.
"Minäpä juuri." Nainen sanoi ilmeettömänä. "Viimeisiä sanoja?" tuo kysyi ja asetti sormensa liipasimelle.
"Kaiken tämän jälkeen... Kaiken tän apokalyptisen taistelun jälkeen sinä, elävä olento, olet minun viholliseni! Anette, eikö sinua hävetä yhtään?" huusin. Olin vihainen. Ei, vaan raivoissani. Aneteksi kutsumani naikkonen laski aseensa ja naurahti pilkallisesti. "Ei minua hävetä. Tämä kaikki, kaikki tämä sinun nimittämäsi 'apokalyptinen taistelu' on tieteellinen läpimurto!" hän julisti kuin parempikin keisarinna.

Tuijotin nauravaa naista ja sylkäisin maahan. "Anette, jumalauta, sinä tapoit oman aviomiehesi vain 'tieteellistä läpimurtoasi' varten! Tapoit paljon viattomia ihmisiä, lapsia, aikuisia...kaikki joilla oli elämä edessään! Tajuatko sinä, että olet hirviö?" karjaisin niin kovaa kuin ääntä sain. Osoitin aseellani tuota päähän vihaisena.
"Minä? Hirviö? Kuka tappoikaan oman isänsä?" Anette alkoi kiertämään minua ympäri ja puhui kävellessään. "Tappoi puoli sukuaan oman arvonsa vuoksi? Kauheaa." Tuo nuhteli minua kuin olisin pieni lapsi.
"Sinä tapoit heidät! Myrkytit myrkyilläsi! Teit minun elämästäni maanpäällisen helvetin!" huusin ja pyörähtelin ympäri kuin vauhkomielinen.

Anette vain nauroi. "Älä yritäkään Leon! Se on loppu nyt!" tuo huusi ja kuulin zombin örinän. Tietenkin naisen messuaminen oli saanut huomiota. Käännyin ympäri ja vetäisin valmiiksi ladatun haulikon selästäni. Tähtäsin zombiin. Käteni tärisivät raivosta. Zombin laahautuessa lähemmäs, tunnistin sen. Oma...äitini... Laskin aseen alas ja tunsin kyyneleitä poskillani. Kohotin aseen taas ja ammuin. Zombi örähti ja näin kyyneleitteni seasta kuinka sen aivot räjähtivät pellolle. Laskin aseen tuntiessani Aneten käden olkapäälläni.
"Tuo taisi tuntua pahalta." hän sanoi hiljaa. Oliko hänen äänessään myötätuntoa? Nyökkäsin vain ja laskin aseen maahan. "Tajusitko sinä ikinä, mitä olit tehnyt?" kysyin vuorostani. "Tajusitko, kuinka paljon ihmisiä tapoit?"
Anette oli hetken hiljaa. "Tietysti. Mutta maailmassahan on muutenkin liian paljon ihmisiä, eikö totta?" Tuo kysyi kiero hymy kasvoillaan. Niiskaisin vuotavaa nenääni. "Sinä olet sairas. Kuvottava." sanoin.

Riuhtaisin olkapääni pois naisen otteesta. Vetäydyin kauemmas ja pidin kokoajan asetta ampumavalmiudessa.
"Miksi teet tämän? Emmekö me voitaisi liittoutua?" nainen kysyi yllättäen. Hämmennyksissäni laskin aseeni vyötärölleni. "Ei. Ei me voida. En luota sinuun pätkääkään. Sinä loit tämän. Katso ympärillesi, katso noita kaikkia ruumiita. Oletko ylpeä?" sanoin hiljaa ja syyttävästi. Tuijotin Anettea tiiviisti, kun tuo katseli ympärilleen. "No? Oletko ylpeä?" tivasin. Nainen pudisteli päätään ja käveli lähemmäs.

Vetäydyin automaattisesti. "Pysy siellä!" huusin ja kohotin aseeni taas. Anette jatkoi kävelemistään pysähtyen vasta, kun asetin sormeni aseen liipaisimelle. Ammuin varoituslaukauksen ilmaan ja käänsin aseen piipun takaisin naiseen päin. "Pysy kaukana, minä en ammu kertaakaan ohitse!" huusin ja huomasin peruuttaneeni puuta vasten. 

Nainen tuli eteeni, pysähtyi siihen ja kurkotti minua kohti. Hän painoin suudelman huulilleni. "Enkä minä ole avuton." Anette kuiskasi korvaani. Tunsin piston maksassani. Katsoin alaspäin ja näin verisen puukon kyljessäni. Kaaduin polvilleni naisen perääntyessä. Oksensin verta kaatuessani kyljelleni. Ase tippui kädestäni ja Anette potkaisi sen kauemmas nauraen. 

"Hyvää matkaa, Leon Sean Kennedy." nainen nauroi kääntyen poispäin minusta. Kun tuo lähti kävelemään, aloin ryömimään kohti asettani. Näköni alkoi sumentumaan ja jouduin lepäämään muutaman sekunnin. Katsoin Aneten selkää kurkottessani asetta kohti. Latasin pistoolin hitaasti, mutta varmasti. Ladattuani aseen, tähtäsin naista sillä päähän. Laukaisin aseeni ja suljin silmäni. Kuulin tömähdyksen ja raotin silmiäni. Hymyilin nähdessäni Aneten kuolleen ruumiin. Nostin aseen ohimolleni ja ammuin, viimeisen kerran. Kuolin hymy huulillani.