I can't trust you but i Still do ¦¦¦ MINSUNG

2. Sekamelska

*Jisungin pov.*

Jään seisomaan huoneeseeni ja tuijottamaan ovea mistä tuo poika oli juuri lähtenyt. Vai että semmonen koulu, on ainoa ajatus joka pyöri juuri nyt päässäni. Kuulostaa haasteelta minun päässäni. Ja mä muuten pidän haasteista.

Ripustan lipun seinälleni ja lähden kipuamaan natisevia portaita alas. Astun ruokasaliin jossa kaikki muut olivatkin jo syömässä. "Me ei ollakkaan tavattu vielä" sanoo mies äitini vierestä. Oletan tämän olevan Seungminin isä. "No nyt ollaan." Mumisen tuolle miehelle ja istuin Seungminin viereen vilauttaen tälle hymyn. Tuo taisi vähän säikähtää yhtäkkistä ystävällisyyttäni mutta ei se tätä kuitenkaan nähtävästi haitannut.

Otan lautaselleni vähän ruokaa ja alan syömään. Vähän väliä vilkuilen tuota tuntematonta miestä pöydän toisessa päässä. En tiedä miksi mutta en pitänyt hänestä, en sitten yhtään.

"Sä et taidakaan tietää mun nimeä. Mä olen Seo Minwoo ja olettaakseni sä olet Han Jisung." Mies yhtäkkiä sanoo. Nyökkään tälle pikaisesti vastaukseksi. "Mä vien teidät Seungminin kanssa huomenna kouluun kun molemmat menette yhdeksäksi. Harmi kyllä ette ole samalla luokalla." Mies sanoi koittaen luoda jonkinlaista keskustelua. "Juu mut mä autan sua silti parhaani mukaan" Seungmin hihkaisee tuohon perään. Hymyilen vain ja keskityn tunkemaan lisää perunaa suuhuni. Ei tehnyt mieli jutella.

Kun olin saanut syötyä nousin ylös ja vein astiat altaaseen ja marssin takaisin huoneeseeni, lässähdin sängylle ja katselin kattoa kuin se olisi kiinnostavakin. Jonkin ajan päästä olin onnistunut tekemään kaikki iltatoimet. Päätin mennä aikaisin nukkumaan koska aamu tulisi muutenkin olemaan rankka. Laitan herätyksen päälle ja käperryin peiton alle mukavasti, sulkien samalla silmät.

-------------------

Herään ärsyyttävään ääneen, herätyksei oli alkanut soida.... "vitut" huokaisen nousen ylös sammuttaen samalla tuon ärsyttävän herätykseni. Pitkän harkinnan jälkeen päätän herätä todellisuuteen kaikista niistä pään sisäisistä suunnitelmista, kuinka pääsisin karkaamaan täältä pois, kävelen vaatekaapille ja alan valita vaatteita. Hmm on loppu kesä eli vielä toistaiseksi lämmin. Valitsen kaapista mustat shortsit, valkoisen perus t-paidan, revityn farkkutakin ja juuri polvien alle tulevat valkoiset sukat.

Otan maasta repun joka oli sangen kevyt, koska eihän minulla mitään kirjoja vielä ollut. Otan puhelimen laturin ja kuulokkeet pöydältä ja sujautan ne farkkujeni taskuun. Kävele alakertaan suoraan jääkaapille ja alan tutkia sen sisältöä katseellani. Lopulta päädyin ottamaan vain appelsiinimehua jäillä. Istuin pöytään lasini kanssa. Alan selailemaan instagramia ja hörppäilen juomaani. Jossain kohtaa Seungmin juoksee hirmu ryminällä unisen näköisenä portaita alas.

Hän avaa jääkaapin haukotelen, mutta pätyy kuitenkin olla ottamatta kaapista mitään. "Huomenta vaan sullekkin, meil on aikas kiire, iskä oottaa meit jo autos."

Kohautan olkiani ja nousen pekiltä, kulauttaen samalla loput mehut kurkustani alas.

Hetken ajan päästä tuo asteleekin portaita alas kantaen mustaa laukkua ollalaan. Hämmästyin miten tuo oli niin nopea mutta kai hän vain oli reippaampi kuin minä. "Menäänkö, isä oottaa ?" Tuo sanoo vetäen jo kenkiä jalkaan. Nyökkään ja tallustan keittiöön

Astun ovesta ulos raikkaaseen ilmaan ja näen hienon mustan auton pihassa. Kävelen Seungminin kanssa auton luo.

Istun takapenkille ja aloin katsella maisemia yrittäen muistaa reittiä.

Hetken päästä auto kaarsi ison rakennuksen eteen, jonka pihassa norkkuu paljon nuoria erilaisissa porukoissa. Kieltämättä minua alkoi hiukan huimata. Ehkä ekaa kertaa elämässäni koin itseni ulkopuoliseksi, ja se jos joku tuntui ahdistavalta.

"Haluuks sä tavata mun ystävät" havahdun Seungminin kysymykseen.

"No vaikka" sanon ja katselen ympärilläni olevia ihmisiä.

Lähdemme Seungminin kanssa kävelemään kivistä polkua pitkin kohti isoa koulurakennusta. Tunnen katseita selässäni kun kävelemme sisälle. Koulu on iso ja moderni. Puhdaskin kaiken lisäksi. Yhtäkkiä Seungmin kääntyy tiukan kurvin oikealle. Säikähdän tätä äkkinäistä liikettä, koittaen itsekkin kääntyä mutta nohh, kömpelö kun olen kaadun maahan selälleni. Nyt vasta kaikki katsoivatkin minua.

Nousen hitaasti ylös hieroen niskaani.

Kävelen Seungminin luo joka nauraa kuin viimeistä päivää. Laitan kädet puuskaan ja katson tuota vihaisena. Hän vain kohatuttaa olkiaan naurahtaen ja jatkaa matkaa. Seuraan häntä hiljaa ja pian saavummekin käytävälle missä seisoskeli kaksi poikaa jutellen. Seungmin halaa kumpaakin poikaa. ja kääntää sitten katsreensa takaisin minuun.

Katson näitä vain sivusta sanomatta sanaakaan. Yhtäkkiä toinen pojista saapuu luokseni ja halaa minua suun pielet ylhäällä. Vetäydyn halista pois ja näen pienen mustatukkaisen pojan hymyilevän yhä kaunista hymyään minulle "Moi mä oon Yang Jeongin". Tuo sanoo ja halaa minua taas. Hymähdän vähän. "No päivää, mä oo Han Jisung mut kohta mä en enään elä kun mä tukehdun". Sanon naurahtaen. Tuo irrottautuu nauraen ja hieroo niskaansa. Väläytän tälle vielä hymyn ja käännyn katsomaan toista poikaa.

"Kutsu vaan nimellä Felix" tuo sanoo hymyillen ja tietenkin minä hymyilin takaisin. Vaikka en ollut iloinen muutosta eihän ystävät pahaksi olisi vai? Jonkin ajan päästä kellot soivat , tuntini alkoi.

Kävelen luokkaan ja istuin tyhjälle paikalle koska olin kuullut Seungminilta ettei heillä ollut erityisempiä paikkoja.

Jonkin ajan päästä viereeni istahtaa joku. Havahduin tähän ja nostan äkkiä katseeni pulpetista. Vieressäni istuu ruskeahiuksinen poika pieni virne kasvoillaan. Kieltämättä tuo näyttää yllättävän hyvältä. "Mikäs sun nimi on" tuo kysyy. Keskeytin tuon vartalon tutkimisen ja käännän katseeni tuon kasvoille uh nekin ovat kauniit. " Mä oon Han Jisung ja sä?" Sanon nopeasti. " Mä oon Minho hauska tavata hani" tuo sanoo virnistäen ja kääntää katseensa pois. Tunnen pienen punan nousevan poskilleni ja päätän itsekkin kääntyä kohti opetusta joka oli jo alkanut.

Tunnin loputtua kävelen ulos luokasta suunnaten vessoille. Kävelen isoa käytävää pitkin, jonka varrelta lähtee paljon pienempiä käytäviä. että tämä koulu on yksi sekamelska.

Yhtäkkiä näen vain vilauksen kun joku tulee vieressäni olevalta käytävältä ja työntää minut seinää vasten. Räpsäytän silmiäni pari kertaa tajutakseni edes jotain. Näen Minhon edessäni. Olen hänen ja seinän välissä. Hänen kädet vierelläni varmistavat etten ole pääsemässä tilanteesta pois. Luulin tehneeni jotain väärin ja suututtaneeni hänet pahasti. Saisinko nyt turpaan?

"Moi taas hani" Tämä sanoo hiljaisella äänellä ja yhtäkkiä tämä on jo suutelemassa kaulaani intohimoisesti, painautuen minuun vielä kovemmin kiinni.

Kyllä. Aivan keskellä käytävää monien ihmisten meitä katsellessa.

En yhtään edes tiedä kuka tuo Minho on.

Mutta en kyllä valittanut...