Luku 2

3 0 0
                                    

Hanzo heräsi kietoutuneena viltteihin. Hän vilkaisi digitaalista kelloa yöpöydällään. Se näytti vasta vaille kuusi aamulla. Kaikkialla oli ihan hiljaista, paitsi ulkoa kuului hento linnun laulu ikkunan läpi. Hanzo vilkaisi vaatteitaan ja säpsähti, kun huomasi, että hän oli nukahtanut päivävaatteet päällä viltteihin ja peittoon. Niin... hän oli eilen ollut todella peloissaan ja epävarma, mutta nyt, kun uusi aamu alkoi ja aurinko alkoi nousta Budapestin vuorien takaa, hän tunsi olonsa taas jälleen jopa epäilyttävän itsevarmaksi. Hanzo nousi nopeasti ylös ja kuunteli hieman talosta kuuluvia ääniä; ei mitään! Genji ja Angela varmaan nukkuivat vielä. Hanzo päätti mennä suihkuun, joten hän riisui vaatteensa ja otti pyyhkeen, kiiruhtaen nopeasti suihkuun. Hanzo piti itseään hieman hulluna, sillä hän todella nautti kylmistä suihkuista, varsinkin aamulla. Ne herättivät kehon ja pitivät mielen virkeänä. Kun Hanzo oli peseytynyt, hän hipsi hiljaa takaisin omaan makuuhuoneeseensa. Hän ei halunnut, että Genji tai Angela heräisivät ennen aikojaan. Nyt hänellä oli mahdollisuus tehdä itselleen aamupalaa ilman sosiaalisia kontakteja ja jopa nauttia tästä aamusta. Hanzo laittoi nopeasti päälleen topin ja juoksuhousut ja käveli keittiöön keittämään itselleen teetä. Vasta silloin Hanzo kiinnitti huomionsa parvekkeeseen, joka oli keittiön perällä. Hmm... Hanzo vilkaisi vedenkeitintä ja käveli parvekkeen oven luo, avaten sen. Ovesta kuului pieni narahdus ja se oli hieman tiukka, mutta Hanzo pääsi kuitenkin ulos aiheuttamatta taloon sen suurempaa meteliä, joka voisi herättää hänen kämppiksensä. Kuten ikkunasta oli näkynyt, ei maisema mitenkään hulppea ollut. Parvekkeelta aukeni nimittäin maisema sisäpihalle, jossa oli vain asfalttia ja jotain roinaa. Hmph... ei kovin hulppeaa. Mutta ainakin tässä sai hieman raitista ilmaa ilman, että piti lähteä alas kadulle. Kuten Hanzo arveli, ei muilla parvekkeilla tai sisäpihalla ollut ketään... paitsi... hetkinen! Sisäpihallahan oli joku! Mitä ihmettä... kello oli vasta kuusi ja jos tämä tosiaan oli opiskelija-asunto, niin ei lauantaiaamuisin kenenkään pitäisi olla hereillä tähän aikaan. Mutta tuo jätkä näytti siltä, ettei hän ollut hereillä lainkaan... Hän nimittäin makasi sisäpihan asfaltilla! Hanzo puristi hieman kaidetta.


"He-hei!" hän huusi pienesti. Hän ei halunnut herättää koko taloa, "oletko kunnossa?!" ei vastausta. Joko mies ei kuullut Hanzoa tai sitten hän oli menettänyt tajuntansa. Oli tilanne mikä tahansa, Hanzo tiesi, että hänen kuului auttaa miestä. Niinpä hän nousi varovasti kaiteen yli ja lähti kiipeämään ikkunoita ja parvekkeita pitkin alas. Jos joku olisi nähnyt Hanzon, hän varmaan olisi huutanut; "Oletko hullu?!" mutta he eivät tienneetkään, että Hanzo oli mestari kiipeämään kuten myös laskeutumaan hankalissa olosuhteissa. Ja nyt, kun hän paljain jaloin laskeutui ketterästi sisäpihalle, ei kukaan voinut epäillä sitä. Sitä paitsi Hanzolle tuo ei ollut temppu eikä mikään. Hän käveli lähemmäs miestä varovasti, tuntien kylmän asfaltin painautuvan hänen paljaita jalkapohjiaan vasten. Kappas! Se oli Luuseri McCree. Hän makasi maassa tajuttomana, valkoinen, todella likainen t-paita päällään sekä mustat farkut ja kengät. Lisäksi jostain ihmeen syystä hänen vieressään makasi rähjääntynyt cowboy-hattu. Miehen pitkät, ruskeat hiukset laskeutuivat hänen kasvoilleen ja parralleen. Ellei mies olisi ihan haissut alkoholille, Hanzo olisi voinut sanoa häntä jopa komeaksi. Mutta juuri nyt tämä "Luuseri McCree" oli kaikkea muuta, kuin komea. Hanzo kumartui alas ja ravisteli miestä, "herätys!" mies ei vastannut mitään, vaan mumisi jotain unissaan. No... ainakin hän hengitti. Kannattaisiko Hanzon soittaa ambulanssi? Hän ei tiennyt yhtään. Ehkä mies vain sammui ja pian hän heräisi. Mutta jos hän ei heräisikään? Ja missä asunnossa hän asui? Asuiko hän edes täällä? Miksi Hanzon piti olla niin ystävällinen ja välittävä ihminen... Lopulta Hanzo otti kännykän ja soitti varovasti Unkarin hätänumeroon. Sieltä vastasi naisääni unkariksi, joten Hanzo aloitti heti selittämään englanniksi mitä oli käynyt.


"Tä-täällä on joku... mies... tajuton-"


"Voisitteko kertoa nimenne ja mitä on tapahtunut ja kenelle?" naisääni pyysi. Hanzo oli niin huono tällaisissa tilanteissa!

Jesse McCree on luuseriWhere stories live. Discover now