Jesse McCree on luuseri

Luku 3

Sunnuntaiaamu alkoi Hanzolla samaan tapaan, kuin eilinenkin aamu; hän heräsi noin kuudelta, mutta tällä kertaa hän ei hipsinyt ympäri taloa, vaan käveli normaalisti. Hän teki aamupalansa ja istui melkein kaksi tuntia keittiössä, juoden ainakin 3 kuppia teetä ja katsellen ikkunasta ulos. Hän oli syvällä mietteissään. Ensinnäkin hän oli alkanut rentoutua eikä häntä haitannut, jos Angela vaikka sattuisikin heräämään ja juttelisi hänen kanssaan aamupalalla. Angela oli alkanut ymmärtämään Hanzoa ja toisinpäin. Angela oli mukava tyttö ja Hanzo ymmärsi kyllä, miksi Genji nautti hänen seurastaan. Mutta nyt Hanzo sai ihan rauhassa istuskella ajatuksissaan keittiössä ja katsella ikkunasta ulos. Tätä olisi voinut sanoa jonkinlaiseksi meditoinniksi, mutta vain hieman erilaiseksi sellaiseksi. Hän oli avannut jopa radion ja kuunteli sieltä hiljaista rakkauslaulua, joka soi. Kun kello löi yhdeksän, Genji heräsi viimein ja tuli keittiöön hakemaan aamupalaa. Pian saapui myös Angela, mutta heidän yllätyksekseen Hanzo jäi heidän kanssaan juttelemaan. Tosin kesken juttutuokion ovikello soi.

"Kukahan se on?" Genji pohti ja nousi ylös, "oletteko kutsuneet joitakin vieraita?" kaksikko pudisti päätään, joten Genji lähti avaamaan oven. Sieltä kuului hetken aikaa puhetta, kunnes Genji käveli takaisin keittiöön ja sanoi: "Hanzo, sinua kysytään" Hanzo nosti ihmeissään katseensa ja vilkaisi sitten yhtä yllättynyttä Angelaa. Hän käveli eteiseen ja huomasi ovella ruskeahiuksisen- ja partaisen miehen, stetsoni päässään. Valkoinen – tällä kertaa puhdas – paita, tummat farkut, musta nahkaliivi ja korolliset lehmipojan kengät. Hän näytti aivan yhtä tyhmältä, kuin ennenkin. McCree... Genji vilkaisi hymyillen Hanzoa. "Hän halusi kuulemma tulla kiittämään. Jätän teidät kahdestaan". Hanzo käveli varovasti ovelle ja katsoi itseään roimasti pidempää miestä. Hän tosiaan näytti nyt paljon fiksummalta, kuin silloin maatessaan sisäpihan asfaltilla. Mutta silti... jollain tavalla myös aivan uskomattoman tyhmältä. Komea hän oli, siitä Hanzo ei päässyt mihinkään. Miten joku mies pystyi olemaan niin monia asioita?

"Hei... meni aika pitkään selvittää, kuka minut pelasti", McCree sanoi ja virnisti. Hanzo vain räpytteli silmiään ja avasi pienesti suutaan. McCree kuitenkin jatkoi; "olen sinulle palveluksen velkaa"

"No... e-ei se mitään. Tai siis... en olisi voinut jättää sinua sinne sisäpihalle makaamaan", Hanzo vastasi, "olisit voinut kuolla"

"Ja olisinkin... jos sinä et olisi pelastanut minua", McCree sanoi. Sitten hän yskäisi ja ojensi kätensä, "Jesse McCree" Hanzo ojensi varovasti kätensä ja kätteli miehen karheaa, mutta varmaa ja lämmintä kättä.

"Hanzo Shimada..." he tuijottivat toisiaan pitkään silmiin ja ensimmäistä kertaa elämässään Hanzo uskalsi katsoa toista ihmistä suoraan silmiin. Ja hänestä tuntui, ettei Jessekään kauheasti tuijotellut muita ihmisiä silmiin. Heidän kättelynsä kesti yllättävän pitkään... Siinä kosketuksessa oli jotain... outoa. Tai enemmänkin... ihmeellistä. Ihan kuin Hanzo olisi tuntenut Jessen jo pidemmän aikaa. He molemmat heräsivät lopulta todellisuuteen ja yskäisivät, vetäen kätensä pois, "saanko kysyä, että miten edes päädyit sinne pihalle?" McCree naurahti tummalla äänellään ja nojasi pienesti ovenkarmiin.

"Se on aika pitkä tarina ja valitettavasti en itse muista sitä tarinaa", hän vastasi huolettomasti. Aivan, kuten Hanzo oli epäillytkin; McCree oli ollut niin humalassa, ettei muistanut, miten oli edes päätynyt kerrostalon pihalle, "mutta kuten sanoin; ilman sinua tuskin ryyppäisin enää koskaan". Hanzo sanoi ihan ajattelemattomasti suoraan:

"Ehkä sinulle tekisi ihan hyvää olla ryyppäämättä lisää". Hän hetken epäili sanojaan, peläten, että hän loukkasi McCreetä, mutta Hanzon yllätykseksi mies vain naurahti.

"No joo... ei ole hyvä ryypätä heti opiskelurahojaan, kun lukukausi vasta alkaa", hän sanoi, "mutta kuten sanoin; haluan korvata tämän jotenkin. Ei sitä joka päivä tule pelastetuksi varmalta kuolemalta"