Jesse McCree on luuseri

Luku 5

Angela käveli hieman hermostuneena labratunnilleen. Hän oli kuullut aikamoisia huhuja professori O'Deorainista. Hän oli toki nähnyt naisen aina silloin tällöin yliopistolla, mutta vasta nyt kolmantena vuotena hän sai kunnian olla hänen tunneillaan. Genji oli kuulemma ollut yhdellä hänen kurssillaan ja hänen mukaansa jos olit tunnollinen oppilas, professori pitäisi sinusta. Ja sitten taas, jos sinua ei labrahommat tai lääketiede tai minkäänlaiset solut tai geenit kiinnostaneet, O'Deorain hautaisi sinut elävältä koulun jälkeen kampuksen puutarhaan. Sen takia siellä kuulemma oli kumpuja... Angela käveli luokkaan ja etsi itselleen sopivan paikan. Pian hänen seuraansa liittyi Fareeha Amari, Angelan tuttu biologian kurssilta. Hänen pääaineensa oli liikunta, mutta hän oli jostain syystä ottanut juuri tämän labrakurssin. Fareeha hymyili Angelalle ja otti kirjansa esille. Angela ei ollut vielä ostanut kurssin kirjaa, joten hän toivoi, että ainakin ensimmäisen tunnin hän voisi katsoa Fareehan kirjasta.

"Oletko ennen ollut näillä tunneilla?" Fareeha kysyi. Angela oli juuri vastaamassa, kun professori O'Deorain käveli sisälle. Hän oli pitkä, luiseva nainen, jolla näytti olevan heterokromia - asia, johon Angela kiinnitti ensimmäisenä huomion. Angela keskitti katseensa heti ensimmäisenä ihmisten silmiin, joten hän huomasi heti professorin erikoiset silmät; toinen oli sininen, toinen punainen. Hänen taakse kammatut hiuksensa punersivat hieman oranssihkoa kajoa, kun aurinko osui niihin ikkunasta. Hänellä oli pisamia ja hänen tarkat silmänsä kävivät jokaisen luokkalaisen läpi. Kun ne pysähtyivät Angelan kohdalla, Angela tunsi helkensä salpautuvan. Angela ei ollut järkyttynyt tai peloissaan, vaan... enemmänkin kiinnostunut. Tämä professori vei Angelan mielenkiinnon heti. Hän oli pukeutunut tummaan kauluspaitaan, violetilla kravaatilla. Ja kun professori kääri hihojaan, hänen luisevat sormensa ja pitkät kyntensä näyttivät raapivan hänen käsiään. Angela huomasi myös, että professorin oikeassa kädessä oli jonkinlaista ikävännäköistä ihottumaa. Vaikka Angelan pääaine oli lääketiede, hän ei silti tunnistanut ihottumaa. Se näytti aika... kummalliselta. Ihan kuin se olisi välkehtinyt violetin ja punaisen väreissä. Professori käveli pöytänsä taakse ja otti nimilistan. Hän ei kauheasti tervehtinyt tai esitellyt kurssia, vaan alkoi heti käydä oppilaita läpi. Angela tunsi lämmön virtaavan sisällään, kun hän kuuli naisen rauhoittavan, jopa kutsuvan pehmeän äänen.

"Angela Ziegler?" nainen kysyi ja nosti katseensa. Angela nosti heti kätensä, mutta ei saanut sanottua oikeastaan yhtään mitään. Hän vain avasi pienesti suutaan. Kun hänen ja professorin katseet kohtasivat, hän tunsi sen pistävän hänen lävitseen. Nainen laski katseensa takaisin papereihin ja merkkasi raksin. Angela laski kätensä ja hymyili hieman. Okei, nyt hän myönsi sen itselleen; professori oli kaunis. Hänessä oli jotain, mikä sai Angelan punastumaan ja hihittämään, kuin ihastunut koulutyttö. Eikä Angela edes ollut istunut täällä, kuin ehkä kymmenen minuuttia! Ei hän voinut sen perusteella ihastua professoriinsa. Tosin vasta myöhemmin Angela tosiaan todisti itsensä olevan väärässä. Nimittäin tunnin alkaessa Angela loisti, kuin kirkas tähti. Hän tiesi vastaukset kaikkiin professorin kysymyksiin. Hän oli aina käsi pystyssä vastaamassa ja kuunteli lumoutuneena, kun professori selitti. Fareeha hänen vieressään yritti kovasti jutella kaverinsa kanssa tai kysyä jotain, mutta Angela oli niin lumoutunut opettajastaan. Ja kyllä, professori oli todella tiukka. Hän ei hyväksynyt minkäänlaista jutustelua kesken tunnin, ei minkäänlaista. Eikä hän hyväksynyt sitä, että ei keskittynyt aiheeseen. Angela näki, miten jotkut oppilaat olivat tuskastuneita siitä, miten tiukka hän oli. Mutta Angelalle tämä ei ollut ongelma. Hän oli niin tunnollinen opiskelija. Hän kuunteli vaikka olisi kuinka väsynyt. Varsinkin kun hänellä oli näin kuuma opettaja. Kun tunti loppui, professori sanoi yllättäen: "neiti Ziegler, jäisittekö hetkeksi luokkaan?" Angela säpsähti tästä hieman. Hän oli jopa hieman peloissaan, mitä professorilla oli sanottavaa. Fareeha vilkaisi myös hieman ihmeissään Angelaa. Angela vain nyökkäsi kaverilleen, joka lähti muiden oppilaiden kanssa. Angela itse käveli lähemmäs opettajanpöytää, jonka ääressä professori istui ja kirjoitti jotain. Kun muut olivat menneet, hän puhui: "olette todella tunnollinen opiskelija, neiti Ziegler". Angela kohotti hieman kulmiaan.