Älä koskaan ihastu.

.3.

Olinko minä loppujen-lopuksi saanut kerrottua? En, en ollut. Sen sijaan, olin onnistunut pyörtymään. Ja lyötyä pääni sohvapöydän kulmaan. Ja Pääsemään sairaalaan. Tai siis lainausmerkeissä pääsemään. Nuo olivat ensimmäiset ajatukseni kun tiistai-aamuna heräsin sairaala-vuoteelta.

Olin herännyt noin viidentoista-minuutin päästä pyörtymisestäni. Silloin oli ollut maanantai iltapäivä, noin kello neljä. Olin herännyt ambulanssissa, suht lähellä sairaalaa jäätävään pääkipuun.

Jos testeissä ei olisi ongelmia, niin pääsisin jo tänään pois täältä desinfiointi-aineen hajuisesta helvetistä. En kyllä tiedä, miksi niissä olisi jotain vikaa. Tai, en ainakaan tiedä lääkäriä joka huomaa jos on valehdellut. Nyt Eve luuli että olin yrittänyt kertoa tälle kohtauksestani, mutta en ollut. Mutta hei, ajattelin yhtäkkiä. Kohtauksia tulee aina kun valehtelen. Minähän voisin alkaa puhumaan saman-kaltaisia sekavuuksia aina kohtauksen tullen. Mahtavaa, hyvä minä!

Lääkäri asteli huoneeseeni. Hän tuijotti minua. Hänen naamallaan oli kevyt hymy, sellainen ystävällinen hymy. Vihdoin lääkäri avasi suunsa. "Elikkä nää sun tulokset on nyt tullut," tohtori kertoi iloisesti. "Niissä ei oo mitään erityistä, vaik sun verensokeri onki aika matala. Siitä voi johtua se että sä pyörryit.." Okei, hymähdin mielessäni. "Mutta siis pääset kotiin jo tänään," lääkäri ilmoitti. "Ok, kiitos tiedosta," vastasin kohteliaasti, vaikka pelkkä okei olisikin riittänyt. Kaivoin puhelimeni ja soitin äidilleni. En nimittäin millään jaksaisi kävellä. Puhelin tuuttasi pitkään, ja olin jo lopettaa puhelun, kun langan toisesta päästä kuului äitini ääni. "Hei kulta, miten olet jaksellut?

Lienee parasta kertoa, että vaikka asun omillani niin asun vain kahden kilometrin päässä äitini ja pikkusiskoni luota. Isäni on tällä hetkellä vangin-vartijana Azkabanissa. Joo. Ei isäni edes soitellut. Ei ollut soitellut koskaan. Silti hän oli isäni. Vaikka hän ei pitänyt yhteyttä.

Olisin halunnut mennä omaan asuntooni, mutta äitini pakotti minut tulemaan hänen luokseen. "Tulisit nyt Rosa, ole kiltti," oli äitini anellut ja kun olin vastannut ei, hän lisäsi panoksia. "Rosa tule nyt, siskosi haluaa nähdä sinut. Saat oreoita!" Äitini lupasi. Siskoni takia olin jo vastaamassa kyllä, mutta halusin omaan kotiini katsomaan netfliksiä. Lisäksi oreot eivät olleet lempi keksejäni. "Joo, mut ei kiitos silti," hymähdin. Tiesin äitini jatkavan kunnes hän lupaisi minulle lomamatkan. Niin minun äitiäni.

"Saat suklaata ja Coca-colaa jos tulet!" Äitini yhtäkkiä hihkaisi. Okei, äiti tietää että jos mun pitäis valita vaikkapa Thaimaan-matkan ja 10-suklaalevyn sekä muutaman Coca-cola pullon väliltä mä valitsisin jälkimmäisen. Siis oikeasti. "Nyt ei voi vastustaa, mä tuun!" Hihkaisin iloisena. "Mutta paras sitte että annat ne!" Lisäsin vielä.

Äitini tosiaan käväisi kaupassa hakemassa minulle herkkuja. Istuin parhaillani sohvalla ja katsoin the Simpson movie:ta. En omasta halustani, vaan koska siskoni oli halunnut. Tämän nuoremman siskoni nimi on siis Belinda Emilia Lähde. Tosin kutsuin tyttöä yleensä Bea:ksi. Äitini istui nojatuoliin hymy huulillaan.

"Mä meen nukkumaan," kerroin kun elokuva loppui. "Okei," äitini vastasi epäilevänä. Koska normaalit ikäiseni eivät mene nukkumaan kello yhdeksän illalla, oli äiti syystä ihmeissään. "Onkos sinulla jotain poikia mielessä? Onko sinulla se, öh... Niin, onko sinulla se Tinder?" Äitini kysyi muka viattomana. "Äiti! Vastaukset molempiin on ei!" Kiljaisin. Väsymykseni oli tipotiessään.

Viikkoa myöhemmin, kun istuin sängylläni kellon näyttäessä yhtätoista illalla, minä tein jotain mistä Eve olisi saanut paniikki kohtauksen jos tietäisi. Mutta Eve ei saisi tietää. Minä latasin, minkäpäs muunkaan kuin Tinderin. Oliko se hyvä päätös? Tuskin. Kiinnostaako minua? Ei.

Heo, kiva ku luit. Taas vähä pidempi luku. Kertokaa mielipiteitä rohkeesti. Niin ja KIITOS, mä en voi käsittää tätä. Tällä tarinalla on tullu 14-lukijaa viikossa. Joku saattaa nauraa että mä saan sen määrän tunnissa, mut mulle se on paljon! Eli iso kiitos!
<3Jenna