Kohtalonpelko

Luku 2

Merlin heräsi aamulla oven kolahdukseen ja sitä seuranneen huutoon. Väsyneenä hän ei täysin ollut ymmärtänyt, mutta jotain kivien jättämisestä oven eteen se oli. Merlin nousi istumaan ja katseli ympärilleen. Omar tietenkään ei ollut enään paikalla, miten muuten hän olisi vain hetki sitten huutanut ulkona. Kääpiö katsoi Elian tuomia vaatteita, sekä lappua vaatteiden seassa, ainut asia vaan oli se, ettei Merlin osannut lukea Elian käyttämää kaunokirjoitusta. Merlin vaihtoi ylleen nuo vaatteet mitkä hänelle oli tuotu. Luonnonvalkea villapaitaa muistuttava paita ja mustat, hieman turhan pitkät housut, jotka Merlin kiristi vyöllä vyötäisilleen, käärien silti lahkeita hieman. Tuo katsahti panssaria ja käsisuojia, mutta epäili ettei niitä tarvitsisi, joten jätti ne siististi laatikkoon. Tuo katsahti asevyötä, joka selvästi oli selkään tulevalle miekalle, hän oli tottunut pitkiin veitsiin, mutta tuskin miekan käyttö olisi liian vaikea tajuta. Puettuaan kaiken ylleen ja laittaessaan oven vieressä olleet saappaat jalkaansa, hän päätti lähteä etsimään Elian ja valittaa kaunokirjoituksesta. Astuessaan ulos, hän näki oven vieressä miekan, lapun kanssa, joka jälleen oli Elian kummallisella kaunolla kirjoitettuna. Syvään henkeään vetäen kääpiö lähti suuntaamaan ulos pienten asumisten keskeltä.

  Suunnatessaan pois kallioon kaiverretusta puoliympyrästä, hän näki joen toisella puolella suuren ulkotulen ja useita ihmisiä, puolihaltiota ja ehken pari kääpiötä selvästi syömässä. Merlin käveli joen luo, katsahti sitä ja astui yli, hieman ongelmallisesti.

"Eikö tähän ole siltaa?" kääpiö mutisi itsekseen ja käveli sitten tulen luona häärivän Elian luo. Tuolla oli täysin samat vaatteet kuin eilen illalla, ainoastaan asevyö poikkesi eilisestä, kahden miekan kanssa. Merl katseli ympärilleen, tunnisten parit muutkin katurosvot ja rikolliset. Coman, entinen kuninkaan apuri, joka karkoitettiin liiasta tietämyksestä, joka Merlin mielestä oli tyhmää, eikö tuo tieto ollut vaarallista ulkopuolisten käsissä kun se täällä kulki rikolliselta toiselle. Sekä kaksoset, Weten ja Stiel, joiden kanssa Merlin oli työskennellyt parilla keikalla. Huvittavaa oli, että kaksoset näyttivät hyvin vähän toisiltaan, heillä oli selvästi samat kasvojen piirteen, mutta Stielissä huomasi paremmin heidän puolihaltiuuden, tuon hiukset olivat hiekan sävyiset ja pitkät, kun taas Weten oli lyhythiuksinen ja omisti tummemmat hiukset ja suuren palovamman kasvoissaan, joka oli aiheuttanut vasemman silmän sokeutumisen ja kuuroutumisen samalta puolelta. Kaksikko oli lähes pelätty luonnottoman hyvistä jousiammunta taidoistaan, jonka Merl oli joutunut todistamaan, ei niin mukavalla tavalla. Hieman kauempana muista Merl huomasi hänelle vieraan kääpiön istumassa kiven päällä. Tuo ei kuitenkaan ollut normaalin näköinen, jokin tuossa pisti silmään, mutta Merl ei saanut väsyneenä mitään päähänsä. Nuori kääpiö oli ajautunut sivummalle ja päätynyt istumaan suuren tukin päälle. Ajatuksissaan ja väsyneenä hän nojasi toista kättään vasten, odottaessaan Elian lopettavan sen mitä ikinä tekikään, nähtävästi laittoi ruokaa, joka ei yllättänyt Merliä ollenkaan. Elia oli taitava kokki, eikä hänen ruoanlaitosta uskaltanut valittaa, Elia ei ollut mikään hontelo, hän oli hyvin lihaksikas naiseksi, joka oli vain vähän päälle 27-vuotias.

  "Huomenta, etsitkö jotain?"

Merl säpsähti ajatuksistaan ja kääntyi katsomaan vieressään seisovaa pitkää miestä, Taramiriä. Vanhempi sotilas oli pukeutunut tummiin vaatteisiin ja nahkaisiin valjaisiin, joihin oli kiinnitetty kaksi suurta miekkaa ja viitta. Merl ravisteli päätään hieman.

"Ihan vain odotan, että Elia on valmis tekemästä mitä tekeekään, hän oli jättänyt joitain lappuja minulle, mutta eihän siitä hienosta kirjoituksesta kukaan saa selvää," Kääpiö vastasi hymyillen pirteänä. Taramirin ilme pysyi samana, mutta miehen silmissä näki kuitenki pienen ilonpilkkeen.

"Taidoitkin jo tutustua Omariin eilen? Kummaline tapaus, eikö?" Taramir hymähti raapien partaansa.

"Kieltämättä, oliko hän ennen ihan sotilas haltioden kunnassa tai sinne päin, hän kulki sen verran varmoi askelin ja piti ryhtinsä kokoajan," Merl kysyi etsiessään katseellaan punatukkaista haltiaa.