Kohtalonpelko

Luku 3

Yö oli laskenut ja kaupungit loistivat himmeää valoa. Vartijat kiersivät vaihtamassa paikkojaan toistensa kanssa ja palasivat suuren linnan vieressä oleviin asuituksiin. Keskuskaupunki hiljeni hitaasti ihmisten palatessa koteihinsa ja sulkiessaan toreilla olevat kojut. Lemmikit kytkettiin talon vahdeiksi tai vietiin sisälle. Mutta näin ei käynyt kaikkialla. Kaupungin laitamilla, muurien vieressä, liike alkoi vilkastua. Maanviljelijät lähtivät yöksi töihin, sillä ilma oli lämpimästä kevät ilmasta paljon viileämpi, eikä hyönteiset haitanneet. Niin nousivat myös lainsuojattomat, valmiina omiin töihinsä.

  Kulkukissat loikkivat sivukaduille ränsistyneiden talojen lomassa, kuullessaan koiran haukun. Osa istui roskisten ja laatikoiden päälle ja sähisten ohi kulkevalle hihnan päähän kytketylle suurikokoiselle koiralle. Koira ei kuitenkaan ollut yksin, sillä oli omistaja. Nuori tyttö käveli kadun poikki pidellen kiinni opaskoiran hihnasta. Hän kantoi toisessa kädessään pientä, tummanruskeaa pussia. Kadulla istuvat vähäiset yökukkujat ja roistot katsoivat ohi hitaasti vaeltavaa nuorta, jonka selkään yltävät sysimustat hiukset keinuivat tuulessa. Kalpeat, värittömät kasvot ja ilmeettömät vihreät silmät olivat pelokkaan näköiset. Tytön yllä oli musta, repaleinen mekko ja hän kulki ilman kenkiä, aavemaisesti vaeltaen, seuraten koiraansa. Suuri sudenharmaa luppakorva asteli varmoin askelin kadulla ilmoittaen ihmiselleen käytöksellään esteistä.Täysin luottamuiksin nuori seurasi koiraansa,vaikka tämä ei ollut paikka jossa 14-vuotiaan tytön pitäisi kulkea yksin. Kaupunginosa oli tunnettu suurista lainsuojattomien määrästä ja vaarallisista ihmisistä. Mutta se ei tuntunut tyttöä haittaavan, hän oli yksi heistä, hän oli rikollinen siinä missä muutkin. Toki hän ei toiminut yksin, hän vain toimitti saaliin, sillä kuka nyt vähävaraisen näköistä teinityttöä kuullustelisi. Varsinkaan sokeaa sellaista, jonka iha oli vaaleampi kuin ensimmäiset lumihiutaleet. Tuon sumeat kirkkaanvihreät silmät liikkuivat levottomasti, kuin etsien valoa ja näköä. Hän sai onnellinen ettei nähnyt tätä osaa kaupungista.

  Talon olivat rapistuneita ja lyhistyneitä, eikä mitenkään veraattavissa Tawenian keskuskaupungin ja kauppatorijen loisteliasuuteen.  Saatika pääkeskuksen suureen aukioon, aivan linnan edustalla.Tämä osa oli kuin eri kaupunki, lait ei ylttäneet reunakaupungin rikollisten tietoihin, mutta eipä aluetta ollut suojattu tai uudistettu lähes ollenkaan. Asukkaat kulkivat rikkinäisissä vaatteissa ja olivat lähes kaikki työttömiä tai orjuutettuja. Osa sanoi itseään ammattivarkaiksi, mutta kaikki tiesivät etteivät he sitä olleet. Vain kaksi taitavaa varasta oli tullut tuolta osasta kaupunkia, mutta hekin tekivät työnsä keskuskaupungissa. Mitä he täällä olisivat edes ryöstelleet? Nuo kaksi toisin jäivät kiinni parisen vuotta sitten, liika itsevarmuus suuresta keikasta oli kääntynyt heidän uransa lopuksi ja nuoret oli passitettu suoraan vuorelle. Oli ihmeellistä, kuinka varkaat täältäpäi tuppasivat kuitenkin olemaan parempia kuin kaupungin hienoistoväen taskuvarkaat. Täällä ei ollut mitään millä harjoitella, ei kauppoja ryöstettäväksi, ei yleellisiä listittäviksi, ei vartiota hakattaviksi. Se voisi olla hyvin syy, miksi usean varkaan ura jäi hyvin lyhyeksi. Täällä ei ollut mitään, vain vähävaraisia rikollisia, joista ei ollut haittaa, heiltä saatiin veroja, joka riitti kuninkaalle.
 
  Tawenian kuningas oli kuuluisa kahdesta asiasta, nuoresta iästään ja rahastaan. Kaupungin verot olivat korkeammat kuin muualla, se myös näkyi kaupungista päällepäin. Mutta kaupungin ihmisten historia, ei lisännyt suurta muuttoviettiä paikkaan. Kuningasta tämä ei haitannut, sillä suurin osa kaupungin väestöstä oli puolihaltiota. Puolihaltia pystyi elämään yli 300-vuotta, mutta oli ihmisen lailla kuolevainen. Haltia taas sai elää niin kauan kuin pystyi pysyä pois brutaaleista kuolemista. Tiedetty kuningas tosin oli edellisen kuninkaan murhaamisesta, mutta kansaa se ei kiinnostanut, nykyinen kuningas piti paremmin huolen varakkaista ja oli komeampi. Eteenkin jälkimmäinen fakta miellytti hienosto-neitejä, mutta ei heidän sukujaan. Kuningas itse oli puolihaltia, vaikka täysin ihmiseltä näyttikin. Hänen äitinsä oli haltia ja isänsä ihminen. Heidän liittonsa oli ollut laiton, eikä lapsen äiti ollut saanut elää synnytyksen jälkeen. Se ei ollut hyvä idea, sillä nuoren poikaparan elämä oli mennyt sekaisin, tuon tiedon kuultuaan, jonka jälkeen hän oli käyttäytynyt oudosti. Toiset viittasit että käytös oli kuin valtaan otetun käytöstä. Teoriaa vahvisti myös se, että uusi kuningas, piteli kruunussaan voimasta kristallia, itse ihmisten ylijumalan voimien lähdettä. Muut kansat pitivät ne hyvin piilossa, haltiat vuorilta ja metsistä olivat kätkeneet sen kallion sisään suureen holviin, jota vartioi viisipäinen valelohikäärme. Kääpiöt pitivät sitä suuressa linnassa, mutta kukaan ei tiennyt sen tarkkaa siantia.