Valdi astui sateiseen aamu ja lähti kävelemään pitkin kaduvartta. Hän on asunut jo viikon Annan ja Patrikin luona. Mielipidettä hänellä ei ollut vielä heistä. Ihan tavallisia pikkukylän ihmisiä. Aika tylsää.
Valdi tykkäsi aamuisin käydä kävelyllä tutkien pientä kaupunkia. Keskustassa oli enemmän taloja, kuin siellä missä Valdin koti oli. Siellä oli myös pankki, iso kauppa, pieni ravintola (jos sitä voi siksi kutsua) ja koulu, joka kylläkin oli vähän syrjempänä. Eikä sinne hirveän pitkä matka ollut.
Ei tämä hirveä paikka kuitenkaan ollut, jos Valdin oli pakko asia myöntää. Vaikutti vähän semmoisella kaupungilta, joka olisi jostai jännitys sarjasta. Mitä lie salaisuuksia tämä paikka kätkee...
Valdi käveli nyt pitkin pientä polkua, joka oli oikotie keskustaan. Havupuiden oksista tippui vettä hänen päälle ja hän ärähti ärsyyntyneen.
Syksy oli tulossa. Se tarkoitti, että koulu alkaisi ja Valdi menisi lukion ekalle. Hän tiesi jo, että koulusta tulisi ihan paskaa. Uuvuttavia läksyjä, nalkuttava opettajia ja ärsyttäviä teinejä, jotka aina luulee olevansa jotain, mitä ei ole.
Valdi asteli pois metsästä ja rupesi kävelemään kadulla, mutta pysähtyi äkkiä. Kauempana hän huomasi, kuinka pari poikaa löntysti pois joltain kujalta.
Pojat ovat joskus aika pelottavia, varsinkin tuommoiset hiippari. Ei voi tietää mitä ne yrittäisivät, jos he näkisivät Valdin, joten hän äkkiä piiloutui katupylvään taakse. Onpa hyvä piilo, Valdi tuhahti mielessään. Onneksi kuitenkaan pojat eivät huomanneet häntä ja jatkoivat vaan matkaan naureskellen kova äänisesti ja toisiian tönien.
Kun reitti oli selvä, rupesi Valdi taas jatkamaan matkaa. Hän käveli pienen puiston läpi, jossa lapset leikkivät ja kiljuivat. Ne keinuvat keinussa, juoksentelivat ympäriinsä ja laskivat liukumäkeä. Niiden vanhemmat istuivat tylsistyneinä penkeillä räpläten puhelinta tai jutellen toisilleen. Jokunen heistä nosti päätä, kun Valdi käveli ripeästi ohi.
Hän ei edes itsekkään tiennyt minne oli matkalla. Hän vain kierteli ympäriinsä ja katseli paikkoja. Lopulta hän päätyi sen pienen ravintolan eteen. Hän astahti sisälle ja kuuli kuinka kello kilahti, kun ovi osui siihen.
"Tervetuloa!" sanoi ystävällisen näköinen vanha mies.
Valdi hymähti takaisin tervehdyksen. Paikka oli kuin jostai 80-luvulta. Musta valkoinen laattalattia. Punaiset sohvat joiden välissä oli mustat puu pöydät. Seinät olivat vaalean pinkit ja siellä täällä roikkui jokinen kuva. Taustalla soi jotai jazzia.
"Mitä saisi neidille olla?" Valdi säpsähti aatteistaaan ja kääntyi tiskillä olevaa miestä kohti.
"Ööö... Mansikka pirtelö." Valdi luki nopeasti seinällä roikkuvasta taulusta.
"Selvä. Se olisi kymmenen euroa. Käteisellä vai kortilla?"
Hitto, onko mulla edes rahaa mukana, Valdi mietti ja kaiveli ripakasti taskujaan. Jollakin onnella sieltä löytyi rypistynyt kaksikymppinen Valdi ojensi sen kiusaantuneena miehelle.
"Pieni hetki." mies sanoi ojennettuaan vaihtorahat. Hän kääntyi ympäri ja huikkasi keittiöön Valdin tilauksen. Valdi istahti, yhdelle sohvista.
"Taidat olla uusi täällä? En ole ennet nähnyt sinua." mies sanoi, kun hän toi pirtelön Valdille.
"Minun nimeni on Pete. Olen tämän pienen kuppilan omistaja." hän hymyili lempeästi Valdille.
"Öm, minun nimeni on Valdi. Muutin juuri tänne. Asun Wilsonien luona, öö jos siis tunnet heidät." Valdi selitti vähän hiljempaa. Hän ei ollut tosiaankaan mikään puheliaimmasta päästä.
" Kyllähän minä Annan ja Patrikin tiedän." Pete naurahti. "Tiedän melkeen kaikki täällä asuvat. Kuppilani on aika suosittu, vaikka ei kummoinen olekkaan."
Valdi nyökkäsi ja imaisi pillillä pirtelöä. Hänen katseensä kirkastui. Ei ihme, että paikka oli suosittu. Pirtelö oli taivaallista.
Varmaan ruokakin on hyvää.
" No minä annan sinun nyt juoda rauhassa. " Pete hymähti ja käveli takaisin tiskin taakse.
Valdi hörppi pirtelöä ja kaivoa puhelimen taskustaan. Hän rupesi pelaamaan jotain random peliä minkä oli ladannut.
Hän nosti katsettaan, kun kello kilahti merkiksi siitä, että ovi aukesi. Sisään astui neljä nuorta, noin Valdin ikäisiä.
Kolme poikaa ja yksi tyttö. He kävelivät Valdin pöydän ohitse.
Valdi tunti kylmiä väreitä, kun hän näki heidän kylmän siniset silmät, jotka katsoivat valppaana ympärilleen. Yhden pojan katse osui Valdiin, joka katsoi äkkiä pois päin.
He kävelivät kauimmaisen pöydän ääreen ja istuuntivat sinne ja Pete kiiruhti ottamaan heidän tilaustaan.
Valdi vilkuili pöytään päin, niin huomattavasti, kuin voi.
Kyllä heti huomasi, kuka jengin "johtaja" oli. Poika oli pitkä, keho hyvässä kunnossa ja hänellä oli mustat kiharat hiukset ja takasiili. Tyttö, jolla oli sileät blondit hiukset ja viekas katse nojaili häneen, mutta poikaa ei näyttävän kiinnostavan. Hän puhui hiljaa jotai hänen vieressä olevalle pidemmälle pojalle, jonka hiukset olivat olkapäille asti. Neljäs poika oli lyhyempi kuin toiset, mutta oli lihaksikas ja aika uhkaavan näköinen.
Valdi nielaisi viimeiset rippeet pirtelöstä ja nousi nopeasti. Hän halusi äkkiä ulos täältä,sillä nuo eivät vaikuttaneet miltään kivoimmilta ihmisiltä. Ennen kuin Valdi astui ulos, hän vilkaisi vielä porukkaa kohti ja huomasi, kuinka johtaja poika tuijotti Valdia läpitunkevilla sinisillä silmillään. Hän vaikutti... Vihaiselta? Kysyvältä? Ihan sama, Valdi ajatteli ja käveli ripeästi ulos ja lähti kävelemään kohti kotia.
CZYTASZ
Sydän kuin sudella
Wilkołaki"Taas uusi sijaisperhe. Uudet 'vanhemmat', jotka ei varmaan välitä vittuakaan. " Valdin elämä on ollut pelkkää vuoristorataa. Ensin hän päätyi kaksi vuotiaana orvoksi katulapseksi, kunnes viranomaiset löysivät hänet, melkein nälkään kuolleena. Sen j...
