•Kun Jungkookin ovelle ilmestyy nuori ja omituinen poika, muuttuu tämän elämä täysin. Jungkookin on tehtävä vaikeita päätöksiä oman ja nuoremman elämän suhteen. Suojeleeko Jungkook häntä, vaikka tämä tietää itse joutuvan sen myötä vaaraan? Vaara nim...
Hehheh I'm finally back. Alan julkaseen aina kun kerkeen, mulla on kyllä tosi kiireisii päivii, mut kai mää kerkeen joskus aina tännekki lisäillä. En kuitenkaan ota mitään paineita tän suhteen.
-
Jk pov.
On kulunut noin kaksi viikkoa siitä, kun Jimin ilmestyi pihalleni. Välillä on aika hankalaa ja raskasta, kun yrittää 'kouluttaa' häntä normaaleille tavoille. Esimerkiksi se, että nuorempi saa syödä ja mennä suihkuun ilman, että tarvitsee aina kysyä lupaa tai antaa suukkoja tai muita kiitokseksi.
On ollut myös ihanaa, kun töistä tullessa kotona odottaa joku. Oon myös huomannut, että oon alkanut tuntemaan vahvoja tunteita nuorempaa kohtaan, mutta yritän pitää ajatukset veljellisinä. Jimin on niin puhdas ja viaton enkä pysty ymmärtämään, miten jotkut ovat voineet kohdella häntä niin huonosti. Varsinkin kun hän on vasta 16-vuotias.
Oon myös ollut peloissani siitä, että ne tyypit tulee hakemaan Jiminiä, kun olen töissä tai kaupassa. En käy nykyään enään missään, vain pakollisilla asioilla. En ole myöskään vienyt häntä ulos, en pihaa pidemmälle. En oikein tiedä mitä nuoremman suhteen pitäisi tehdä. En uskalla enkä halua luopua hänestä hetkeksikkään. Haluan pitää hänet turvassa.
Kaiken kaikkiaan Jimin vaikuttaa siltä, että hän viihtyy mun luona. No... ainakin hän saa perus turvan ja tarpeet täytettyä. Meistä on alkanut tulemaan ystävykset, vaikka hän onkin hieman omituinen ja herkkä. Siksi mä hänestä niin pidänkin.
"Onko pakko taas mennä?" Jimin kysyi silmät tuikkien ja suupielet suloisesti kaartuen alas. Ihan kuin pieni koiranpentu. "Jimin... sä tiiät et mun on pakko käydä töissä, että me voidaan elää. Tuun heti takasin, kun työt loppuu."
Silitin hellästi tämän poskea samalla, kun toinen painoi päänsä kättäni vasten, samalla ummistaen silmiään.
"Jimin ei halua jäädä yksin." Joka kerta sama homma. Sydämessäni kolahti toisen sanaton syytös ja puhdas pelko ja ahdistus yksin jäämisestä.
"Tiedän. En oo pitkään pois. Laitan kaikki ovet lukkoon, eikä sun tarvi avata ovea kellekkään. Mä lupaan, et sä oot turvassa." Otin pienemmän tiukkaan halaukseen ja supatin hänen korvaansa; "Sä oot mulle tärkeä. En anna kenenkään satuttaa sua. Sun pitää vaan luottaa muhun."
Nuorempi nyökkäsi hiljaa ja me erkanimme vaitonaisina. Hetken harkittuani painoin kevyen suukon toisen otsaan. Molempien kasvot punehtuivat hieman, mutta molemmilla oli ujo hymy huulillaan.
"Nähdään illalla." "Nähdään Jungkook."
-
Työpäivä oli ollut rankka ja kiireinen, mutta vihdoin se oli ohi. Nappasin takkini naulasta ja huikkasin heipat työkavereilleni samalla, kun harpoin ulos. Kiedoin takkia ympärilleni samalla, kun ajatukseni juoksivat jo kotona odottavaan pikkuiseen. Hymy levisi väsyneille kasvoilleni.
JM pov.
Oli kulunut jo pitkä aika ja aloin olemaan hetki hetkeltä hermostuneempi. Tuntui, kuin jokainen varjo tai pieninkin kolahdus olisi pahojen miesten aiheuttamia. Kuin ne olisi täälä. Tässä talossa. Tässä huoneessa.
Hengitys kiihtyy hetki hetkeltä ja kädet alkaa täristä. Mikä Jungkookilla kestää? Eikö sen pitäisi olla jo kotona? Onko pahat miehet napannut sen? Tekeekö ne sille pahoja juttuja? Vai onko ne täälä? Ajatukset juoksivat niin lujaa, että Jiminiä alkaa heikottaa ja tulee huono olo.
Miksi Jimin istuu olohuoneen lattialla kyyryssä? Ja miksi poskillani valuu jotain märkää... kyyneliäkö? Niitä valuu aina silloin, kun on paha olla ja pelottaa. Nyt on sellainen olo. Mutta ei niinkään Jiminin takia, vaan Jungkookin. On niin kova ikävä ja pelottaa, että jotain paha on sattunut.
Samassa säpsähdin ja kiljaisin koko keuhkojeni täydeltä. Kädet. Kädet kietoutuivat ympärilleni, sulkien tiukkaan otteeseen. Ne sai mut. Ne sai Jiminin. Ja ne vie takaisin helvettiin.
"Jimin... Jimin! Ei hätää, kaikki hyvin. Mä oon tässä, Jungkook tässä. Ei tarvitse itkeä."
Jungkook? Käännyin hitaasti ympäri ja näin Jungkookin tutut, turvalliset kasvot. Ne on huolesta kurtussa, mutta silti niin kauniit. Painoin pääni tuon rintaa vasten ja jatkoin itkemistäni toisen syleillessä ja lohduttaessa. Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni en itkenyt surusta tai pelosta. Itkin onnesta ja helpotuksesta, kun Jungkook on turvassa ja taas kanssani.
-
Miten teillä menee? Saa kertoo mielipiteitä ja jättää toiveita. Ootte kaikki ihania ja upeita tyyppejä💜 nähään ens osassa
Oops! Ang larawang ito ay hindi sumusunod sa aming mga alituntunin sa nilalaman. Upang magpatuloy sa pag-publish, subukan itong alisin o mag-upload ng bago.
