Pimeä polku • Soturikissat

PROLOGI

Tummat pilvet olivat peittäneet kalpean kuun, eikä hopeahännänkään pilkahdukset päässeet pimeän verhon lävitse tuomaan lohtua metsän hämärään.

Aluskasvillisuuden seassa, Myrskyklaanin reviirillä, kulki tumma, pitkäkarvainen kissa. Kissa kuunteli viikset väristen ympäristöään ja jokaisella askeleella sen lihakset jäykistyivät. Kissa oli valmis nappaamaan riistansa, kunhan se ensin vain ilmestyisi.

Saniaisten seasta kuului hiljaista rapinaa ja kahinaa, ja kissa pysähtyi kuuntelemaan sitä korviaan höristäen. Hiirenhiljaa se painautui kyyryyn, tummat karvat havunneulasiin sotkeentuen.

Kissa lähti hiipimään kohti saalistaan. Sen tuuhea häntä nytkähteli kärsimättömästi takapuolen yllä, ja se yritti painaa häntäänsä lähemmäs maan pintaa. Päästyään sopivan etäisyyden päähän rapinasta, joka oli myöskin tauonnut, kissa loikkasi. Myyrän pää jäi puristuksiin kissan tassun ja maan väliin, ja kissa lopetti sen nopealla puraisulla niskaan.

Kissa, Tammikynsi nimeltään, nosti raidallisen päänsä ylpeänä ja suoristi kehonsa. Taas soturi kuunteli ympäristöään, saadakseen selvää siitä, missä muut partion jäsenet liikkuivat.

Pilvet ajelehtivat kuun edestä, suoden sillä tilaisuuden valaista metsää. Tammikynsi laski saaliinsa maahan ja oli repäisemässä muutamia lehtisateen pudonneita lehtiä sen päälle, mutta liike keskeytyi, kun hänen takaansa kuului outo humahdus.

Soturi oli kääntymässä ympäri kohti äänen lähdettä, mutta sitä ennen valtavat, terävät kynnet upposivat hänen lapoihinsa ja painoivat hänet huurteista, irtolehdistä täyttynyttä ruohoa vasten. Rääkäisten kissa katosi aluskasvillisuuden sekaan, mistä kuului vaimeita kamppailun ääniä. Äänet vaimenivat välittömästi.