Pimeä polku • Soturikissat

4

SAVU MAKASI kaksijalkojen aidan päällä ja katseli metsään. Outo kaipaus oli syttynyt hänen sydämeensä kahden päivän takaisin metsäreissun jälkeen. Sama uni, jonka hän oli nähnyt Neljän tammen metsässä, oli vaivannut häntä jo kaksi yötä. Vaara leijuu ympärillämme kuin ikuisen palon savu. Mitä se sitten muka tarkoitti ja mihin se liittyi? Olisipa Puna jo täällä. Savu huokaisi ja nousi seisomaan venytellen. Takana olevasta kaksijalkojen pesästä kuului puhetta, ja pieni luukku pesän ovella liikahti. Mustavalkoinen kissa vilkaisi ulos.
"Hei, Savu!" kolli huudahti ja kiirehti ulos. Kissa meinasi jäädä vyötäröstään kiinni luukkuun, sen verran isokokoinen se oli.
"Urho! Olet pyöristynyt lisää", Savu naurahti ja hyppäsi alas pieneen puutarhaan.
"Joo, kaksijalat ruokkivat minua hyvin", Urho naurahti hieroessaan päätään ystävänsä lapaa vasten. He istuuntuivat lähekkäin kuuntelemaan muuttolintujen huutoja.
"Lehtikato on kohta täällä", Urho naukaisi pian surumielisesti. "Tulee taas lunta ja sinä joudut olemaan tuolla ulkona.... Kaksijalkani varmasti ottaisivat sinutkin pesäänsä!"
"Äh, en usko. Eivät ne minusta välittäisi. Sitä paitsi - en viihtyisi siellä. Kuule, oletko kuullut mitään Punasta?"
Urho huomasi huolen Savun äänessä ja kallisti päätään. Hän rapsutti korvantaustaan.
"En ole kuullut, olen ollut enimmäkseen pesässä. Mutta kaikki on varmasti hyvin, älä huoli!"
"Niin, minä vain.... Minulla on hieman ikävä häntä", Savu myönsi ja hymyili huvittuneena. "Ei hänellä tietenkään mitään hätää ole."
He kuuntelivat taas keskittyneesti ympäristön ääniä. Parin korttelin päässä hirviö heräsi unestaan ärjäisten.
"Muuten.... Näin vähän aikaa sitten kumman unen", Savu aloitti ja Urho kallisti päätään uteliaana.
"Olin vieraassa metsässä. Se oli kaunis ja hyvä paikka, lämmin ja kesäinen. Mutta kun kuljin eteenpäin, päädyin virran luokse. Sen takana kohosi synkkä, pimeä metsä. Se tuntui oudolta, kolkolta ja pahaenteiseltä. Samassa tuuli yltyi, ja kuulin sanat: Vaara leijuu ympärillämme kuin ikuisen palon savu."
"Todella outoa!" Urho naukaisi ja katsoi naarasta silmät pyöreinä. "Olet varmasti lyönyt pääsi."
"Enkä ole!" Savu ärähti ja hyppäsi turkki pörrössä ylös. Hän harppoi edestakaisin Urhon edessä kiivastuneena.
"Se oli niin outo ja epämääräinen uni! Näin sen nukkuessani Neljän tammen metsässä!"
"Neljän tammen metsässä?"
Äkkinäinen ääni aidalta sai Savun pysähtymään äkisti ja kääntämään katseensa ylöspäin.

Oranssiraidallinen, vanha naaraskissa katsoi heitä aidalta, kunnes loikkasi alas puutarhaan.
"Puna!" Urho huudahti ja nousi iloisena ylös, mutta vanhan kissan ärtynyt ilme lopetti innon siihen paikkaan.
"Minähän olen kieltänyt sinua Savu menemästä sinne! Se on klaanikissojen paikka!"
Savu luimisti korviaan.
"Olin vain metsällä ja päädyin sinne...."
"Et saisi metsästää heidän reviireillään! Näinkö sinä kiität minua? Näinkö turhaa vaivaa kasvattaessani sinut omanani?"
Puna kynsäisi hyvin hoidettua nurmea ja heitti sitä Savun suuntaan.
"Klaanikissat ovat vaarallisia! Heitä ei kiinnosta kenenkään muun kuin itsensä henki ja tavat."
"En usko sinua! He veivät minut leiriinsä! Siellä oli paljon eri ikäisiä kissoja, ja pennut halusivat leikkiä kanssani!" Savu puuskahti vastaan. Hänen häntänsä nytkähteli jo  ärtymyksestä.
"Leiriinsä? Savu!" Puna kauhistui. "Minkä klaanin? Olethan kunnossa?" Punan ääni muuttui huolestuneeksi.
"Olen", Savu kiirehti sanomaan. "Myrskyklaanilaiset ottivat minut vangiksi ja veivät kuulusteltavaksi leiriinsä. He päästivät minut kuitenkin pois, tajuttuaan etten tehnyt mitään väärää."
Puna hymähti tyytyväisen oloisesti ja kietaisi tuuhean häntänsä käpäliensä ympärille.
"Urho, poistuisitko? Meidän on juteltava kahden", vanha naaras pyysi. Urho näytti hetken aikaa loukkaantuneelta, kunnes Savun pahoittelevan ilmeen nähtyään päätti totella. Lihava kotikisu löntysti kaksijalan pesälle ja luikahti sisään.
"Sanoit nähteesi unen", Puna aloitti ja Savu kallisti päätään. "Näitkö sen Neljän tammen metsässä?"
"Näin! Se oli tosi kumma. Ihana, mutta muuttui pelottavaksi. Ja se kuiskaus... se kylmää selkäpiitäni!"
"Mitä sinulle sanottiin?"
"Vaara leijuu ympärillämme kuin ikuisen palon savu. Mitä se merkitsee? Sinähän osaat tulkita unia!"
Savun sydämeen syttyi toivo, mutta se katosi nopeasti Punan pudistaessa päätään.
"En osaa kertoa, mitä tuo tarkoittaa. Se ei ole kirjaimellinen enne - ei ole olemassa ikuista tulta tai paloa. Ainakaan meidän näköpiirissämme."
"Kai sinä nyt jotain osaat siitä sanoa?"
"En muuta, kuin sen, että Tähtiklaani on päättänyt kertoa ennustuksensa sinulle. En kyllä ymmärrä miksi, et ole klaanikissa."
Savu painoi päänsä hetkeksi apeana.
"Se uni tulee kiusaamaan minua pitkään...."
"Ellet sitten selvitä sen merkitystä. Klaanikissat kulkevat Emonsuulla Korkokivillä. Siellä on paikka, jonka kautta saa hyvin yhteyden Tähtiklaaniin."
"Ai? Mistä sinä sen tiedät?"
"Olen käynyt siellä. Usein. Lähdetäänkö heti?"
Puna nousi seisomaan. Savu ei voinut peitellä innostustaan hypätessään ylös. Yhdessä he poistuivat kaksijalkojen puutarhasta ja kiirehtivät kohti metsäkissojen reviireitä.