Pimeä polku • Soturikissat

3

"OLET HIRVIÖ!" klaanikissa huusi päin Savun kasvoja hampaat hirveässä irveessä. Savu pystyi haistamaan lian naaraan hampaiden välistä ja riistan hajun, joka tulvi löyhähdyksenä ulos naaraan suusta.
Lähestulkoon koko klaani oli kerääntynyt heidän ympärilleen. Tiine kuningatar paimensi Hämähäkkipentua ja Hopeapentua sivuun. Mesipentu makasi maassa silmät ummessa. Eikai se kuollut?
Savu älähti soturin painaessa etukäpälänsä hänen rinnalleen. Pitkät kynnet painuivat hänen turkkinsa lomaan.
"Liikahdatkin, niin revin sinut auki kuin päästäisen!" soturi sihisi.
"Missä Kauriskasvo on?" joku huusi pyöriessään heidän ympärillään.
"Keräämässä yrttejä", toinen mainitsi ja kehotti jotakuta nuorempaa kissaa juoksemaan hakemaan parantajaa. Oppilas ryntäsi leirin sisäänkäynnille, muttei päässyt pitkälle, kun törmäsi vaaleanruskean kissan rintaan.
"Mikä hätänä?" kaunis, suurikorvainen kissa naukaisi kummissaan.
"Erakko satutti Mesipentua! Se ei liiku!" oppilas vinkaisi. Kauriskasvon katse löysi soturin otteessa pyristelevän Savun, ja heidän katseensa kohtasivat. Kauriskasvon kasvoilla välähti outo ilme, tuon kiiruhtaessa erakon ja soturin vieressä makaavan pennun luokse, jota pehmeänruskea naaras, Pihlajanenä, nuoli.
"Hän lensi maahan", sanoi valkoinen, lihaksikas kolli. "Erakko heitti hänet ilmaan, kun Mesipentu leikki."
Kauriskasvo vilkaisi Savua ja sitten soturia erakon yllä.
"Leopardijalka, päästä hänet. Mesitassu on aivan kunnossa."
"Mutta Kauriskasvo, minä näin-"
"Pyydän."
Käpälä Savun kaulalta katosi ja hän pääsi kömpimään ylös.
"En minä tahallani!" Savu puuskahti. "Säikähdin, kun se hyökkäsi häntäni kimppuun!"
"Älä huoli", parantaja sanoi ja nosti kuonollaan Mesipennun päätä. "Herätys pikkuinen. Sattuuko mihinkään?"
Pikkuruinen Mesipentu raotti silmäänsä.
"Ei...."
"Viekää hänet pentutarhaan Kirkaskatseen luo", Kauriskasvo opasti. Pihlajanenä nosti pennun ilmaan ja kantoi pentutarhaan. Savu katsoi hetken heidän peräänsä, ennen kuin laski katseensa maahan.
"Olen todella pahoillani, poistun ihan pian, Okasydämen piti tulla saattamaan-"
"Olen tässä, voimme mennä", Okasydän sanoi astuessaan Savun vierelle.

Matka Kaksijalkalan reunalle tuntui kestävän ikuisuuden. Leiristä lähdettäessä Savu oli tuntenut parantajakissan terävän, uteliaan katseen selässään. Mitähän sekin oli hänestä miettinyt....
  Okasydän käveli hiljaisena Savun edellä ja Savu katseli tuon turkin kuviointia. Hiljaisuus heidän välillään oli vähintäänkin kiusallinen. Savu yskähti.
"Hei tuota.... Minkälaista se on olla klaanikissa?" hän kysyi metsikköön vilkaisten.
Okasydän katsahti häntä.
"En minä tiedä. Saa nukkua tähtien alla, haistaa riistan tuoksun heti herättyä, olla vapaa... Sen sellaista. Ei sitä voi muutoin kuvailla, kun sitä on aina tehnyt."
"Minä synnyin kaksijalan pesässä", Savu kertoi. "Mutta Puna kasvatti minut Kaksijalkalassa. Puna kertoi minulle vaikka ja mitä teistä ja teidän tavoistanne...."
"Ai? Mistä hän sellaista tiesi?" Okasydän kysyi.
"En... ole kysynyt", Savu sanoi kurtistaen kulmiaan. Pitäisiköhän hänen udella asiaa Punalta?
"Ollaan Myrskyklaanin reviirin rajalla. Pärjäät varmasti loppumatkan."
"Pärjään. Kiitos. Nähdään...", Savu mutisi ajatuksiinsa uponneena.
"Toivottavasti ei", Okasydän naurahti. "Onnea!"

Savu katsoi hetken ajan Okasydämen perään. Elämän täytyi vähintäänkin olla mielenkiintoista, kun piti elää monenlaisten rajoittavien sääntöjen kanssa. Varmaan meistä olisi voinut tulla hyviä ystäviä, Savu mietti ja painoi hetkeksi päänsä. Mutta hän seuraa klaanien lakeja....