Salainen ihailija 3

Luku 4 ~ "Mä lupaan, etten yritä mitään"

Cornelian nk

Jokaista kohtaa kehossani kolotti enemmän tai vähemmän, ja tuntui kuin rakkoni olisi halkeamassa. Minulla oli aivan järkyttävän kova vessahätä, mutta en todellakaan alentuisi tekemään tarpeitani ämpäriin. Kaiken lisäksi käteni oli sidottu selkäni taakse, joten en edes saisi housuja laskettua alas. En ollut nukkunut montaakaan hetkeä, sillä patja oli erittäin epämukava, eivätkä selkäni takana olevat kädet ainakaan auttaneet hyvän asennon löytämisessä. Enkä oikein viitsinyt maata mahallanikaan tietyistä syistä, joten olin kyyhöttänyt lähes koko ajan samassa asennossa, jottei tarvitsi pyöriä jatkuvasti, sillä se oli hankalaa. Silmilläni olevan siteen solmu oli löystynyt yön aikana, ja huivi oli alkanut valua ärsyttävästi alemmas, mutta se peitti siltikin näkökenttäni lähes täydellisesti. Jos katsoin ylös, saatoin nähdä pienen valonpilkahduksen, joka oli minulle merkki siitä, että oli selvästikin jo aamu. Minulla ei kuitenkaan ollut hajuakaan siitä, mitä kello oli tai kuinka kauan ylipäätään olin täällä huoneessa majaillut. Sen verran tiesin, että tarvitsisin kipeästi jotakin purtavaa, sillä rakkoni lisäksi myös mahani oli tyytymätön kyseiseen tilanteeseen. Olin yrittänyt miettiä, miksi olin täällä ja mitä kyseisillä ihmisillä oikein oli minua vastaan. Okei, aika paljonkin kaikenlaista, mutta luulin niiden olevan jo historiaa. Eniten minua hämmensi tässä tilanteessa se, että miten he olivat edes tavanneet ja tutustuneet toisiinsa. Maailma todellakin oli pieni. Oli miten oli, minun pitäisi jotenkin saada Marcukselle tieto olinpaikastani, sillä minulla saattoi olla aavistus siitä, missä voisin olla. En kuitenkaan ollut ihan sataprosenttisen varma, mutta ainahan sitä voisi yrittää. Ajatteluni kuitenkin keskeytyi, kun käytävästä alkoi kuulua hiljaisia askelia ja puhetta. Höristin korviani ja yritin saada varmuutta eiliseen päätelmääni. Lopetin jopa hengittämästä, jotta kuulisin aivan varmasti kaiken mahdollisen.

"Sä saat sitte tyhjentää sen paskaämpärin."

"En varmana, se oli sun idea!"

"Älä viitti."

"Älä ite viitti. Viedään nyt vaan tää aamupala ja palataan suunnitelmaan."

Viimeisen lausahduksen jälkeen ovi avautui ja kuulin kahdet lähenevät askeleet. Vaistomaisesti suoristin ryhtini ja yritin näyttää mahdollisimman skarpilta enkä siltä, että olin juuri salakuunnellut kaksikon keskustelua. Äskeisen jälkeen olin varma siitä, ketkä tämän kaiken takana olivat. En voinut erehtyä noista äänistä.

"Tuotiin aamupalaa, mut ei oo näköjään iltapalakaan maistunu", robottimainen ääni kantautui korviini ja sitä seurasi hiljainen naurahdus, joka tuli jommankumman huoneessa kanssani olevan ihmisen suusta. Vedin syvään henkeä ja kävin pääni sisällä kiivasta keskustelua siitä, pitäisikö minun pyytää sieppaajiani avaamaan käteni, jotta pystyisin syömään vai alentuisiko vain heidän tahtoonsa. Toinen asia, jota aikoisin pyytää, olisi kynää ja paperia. Haluaisin kovasti kirjottaa Marcukselle kirjeen kotiin, jotta perhe saisi tietää minun olevan hengissä. Ja samalla onnistuisin varmasti piilottamaan tekstiin muutaman ratkaisevan vihjeen.

"Voisko mun kädet avata? Nää nippusiteet sattuu ihan hirveest mun käsiin, enkä saa syötyä", kysyin hiljaisella, mutta anelevalla äänellä. "Mä lupaan, etten yritä mitään ja pidän tän siteen silmillä", lupasin, ja olisin laskenut käden sydämelleni, jos se olisi ollut mahdollista. Aioin todellakin pitää lupaukseni, sillä halusin täältä vain hengissä pois ja tässä tilanteessa ainoa keino sen saavuttamiseen, oli toimia yhteistyössä edessäni seisovien henkilöiden kanssa.

"Jos sä rikot sun lupauksen, niin Marcukselle tai lapsille käy ihan varmasti jotain", kääntäjän monotoninen ääni rikkoi huoneessa leijailleen hiljaisuuden, ja nyökäytin vaistomaisesti päätäni. Nuo kolme olivat minulle aivan liian rakkaita, jotta uhkaisin heidän terveyttään tekemällä jotakin tyhmää. Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun aistin jonkun lähenevän minua ja pian tunsin, kuinka siteet aukenivat. Välitön helpotuksen tunne valtasi kehoni ja hieroin kipeitä ranteitani. En ollut koskaan ajatellut, että nippusiteistä vapautuminen voisi tuntua näin hyvältä, mutta olipahan sekin nyt sitten koettu.