Salainen ihailija 3

Luku 8 ~ "Isi, joku soittaa sulle."

Martinuksen nk

Sormeni viuhuivat pleikkarin ohjaimen nappuloilla, ja punavalkoisiin peliasuihin pukeutuneet pikseliukot juoksivat virtuaalisen viheriön läpi. Olin jälleen kerran voitolla, koska robottia vastaan pelaaminen oli yllättävän helppoa. Keskittymiseni ei kuitenkaan ollut aivan huipussaan, sillä näin sivusilmällä, kuinka Inga ravasi keittiössä edes takaisin jotenkin hermostuneen oloisena. Mustahiuksinen nuori nainen järsi kynsiään ja näytti hieman huonovointiselta. Inga oli ollut tuollainen eilisillasta lähtien, mutta ei suostunut kertomaan minulle mitään, vaikka olinkin kysynyt ainakin kymmenen kertaa, että mikä oli. Sain utelullani vain kihlattuni kiukkuiseksi, ja tuo uhkasi nukkua yönsä sohvalla, jos en lopettaisi kyselyä. Halusin säilyttää unikaverini, joten tyydyin kohtalooni.

"Nyt Inga ihan oikeesti, mikä on?" huokaisin raskaasti ja painoin pelin pauselle, sillä en pystynyt enää sivuuttamaan sitä faktaa, että kanssani saman katon alla asuvalla kaunottarella oli jotain sydämellään. Sinisilmäinen ihminen lopetti ravaamisensa ja kohotti katseensa vaaleasta puulattiasta minuun. Inga puri alahuultaan, ja näin hyvän välimatkankin päästä näin, miten tuon silmät kimaltelivat kyyneleistä.

"Ei mikään", Inga vastasi ääni väristen ja käänsi katseensa pois minusta. Tuo kurottautui ottamaan astiakaapista itselleen lasin, jonka täytti vedellä ja joi tyhjäksi yhdellä kulauksella. "Kaikki on ihan hyvin", nuori nainen vakuutti saaden minut vain pudistelemaan päätäni. Laskin mustan ohjaimen kädestäni lasiselle sohvapöydälle, minkä jälkeen nousin ylös ja astelin keittiöön Ingan seuraksi.

"Kaikki ei selkeestikään oo hyvin", sanoin matalalla äänellä ja asetin käteni kihlattuni leualle, minkä jälkeen pakotin tuon kääntämään katseensa minuun. "Kerro mulle", vaadin ja tuijotin sinisiä silmiä etsien niistä vastausta kysymykseeni.

"Martinus", kihlattuni kuiskasi ja sulki silmänsä. "Mä oon mokannu tosi pahasti", tuo jatkoi hiljaisella äänellä ja pyristeli irti otteestani, minkä jälkeen käänsi katseensa pois minusta. Räpyttelin hetken ruskeita silmiäni, mutta en ehtinyt sanoa mitään ennen kuin ovikello soi. Automaattisesti käänsin katseeni ulko-oven suuntaan ja muutaman sekunnin kuluttua tajusin käveleväni kohti eteistä. Kukahan siellä oli? Sen täytyi olla joku muu kuin perheenjäsen, koska jokainen perheeseeni kuuluva asteli heti ovikelloa soitettuaan niin peremmälle odottamatta, että tulisin avaamaan ovea. Se saattoi toki hyvinkin olla vain joku kaupustelija tai joku muu hämärähemmo.

"Poliisista päivää, onko Inga Brundtland kotona?" ruskeahiuksinen mies kysyi ja vilautti virkamerkkiään. Kyllähän minä tiesin Andersin ja Camillan, tunsinhan lähes kaikki Troforsin asukkaat. Kurtistin kulmiani ja annoin katseeni vaeltaa Andersin ja Camillan välillä. Miksi kaksikko oli täällä ja kyseli Ingan perään?

"On joo, tulkaa toki peremmälle", kutsuin kaksikon sisään, vaikka olinkin hieman kummissani. Poistuin eteisestä, mutta jäin notkumaan ovensuuhun ja odotin, että poliisit saisivat ulkovaatteensa riisuttua. "Inga sua kysytään", huusin keittiössä olevalle nuorelle naiselle, mutta en saanut minkäänlaista vastausta. Kurtistin pienesti kulmiani, sillä yleensä mustahiuksinen kaunotar seurasi minua ovelle, jos tuolla ei ollut mitään muuta kesken. "Tulkaa vaan perässä", sanoin Andersille ja Camillalle, jotka olivat saaneet takkinsa ripustettua naulaan, ja lähdin kaksikko perässäni kävelemään olohuoneen puolelle. Viittoilin heille, että he voisivat istua alas ja napsautin telkkarin kiinni. "Ingaa", huhuilin keittiön suuntaan, mutta en edelleenkään saanut vastausta. Omituista. Soin koppalakeille pahoittelevan ilmeen, minkä jälkeen otin jokaisen kodin sydämen seuraavaksi matkakohteekseni.

Suuni loksahti auki ja silmäni laajentuivat hämmennyksestä, sillä keittiö oli tyhjä. Ingaa ei näkynyt missään, ja lisäksi ikkuna oli auki. Enkä nyt tarkoittanut tuuletusluukkua vaan ihan isoa ikkunaa. Miksi ihmeessä Inga oli paennut ikkunasta? Ei tämmöinen ollut yhtään tuon tapaista. Kävelin avonaisen ikkunan luo ja katsoin ulos. Vaistomaisesti vilkaisin alaspäin ja näin hangessa tuoreet jalanjäljet. Inga oli siis ihan oikeasti lähtenyt jonnekin.