Last Sunshine

Patrol

Koputus kantautui ensin vaimeana ja sitten hieman vaativampana nukkuvan naisen tajuntaan. Ulkona oli vielä hämärää ja Annikan tiedoton tila haihtui yhä kauemmas jokaisella kopauksella. Matala murahdun karkasi ilmoille juuri heränneen naisen kurkusta.

-Annika! Adrianin ääni huusi oven toiselta puolelta. Oliko mies kutsunut häntä kauan. Ja mikäli oli niin minkä helkkarin takia.

- Joo joo, Annika murahti noustessaan sängyn reunalle istumaan. Peitto valahti reiden päältä sängylle ja jouset valittivat aavistuksen. Hän hieraisi loputkin unet silmistään noustessaan vihdoin seisomaan.

- Oot nukkunu pommiin! Adrianin matala ääni huusi oven takaa. Kaikesta huolimatta siitä kuuli kuinka mies oli iloinen. Tuota huvitti sisällä häärivän epäonni.

- Voi vittu! Annika ärähti ollen lopultakin täysin hereillä. Kiireesti hän veti takkinsa päälleen ja sujautti kuluneet kengät jalkaansa. Reppu käteen ja ovi auki. Oven takana karmiin nojaten seisoi Adrian Rodriques. 21 vuotias meksikolainen mies, joka huojui Annikan kanssa samoissa pituuksissa. Miehellä oli mustat korville yltävät aavistuksen laineilla olevat hiukset sekä huolimaton parran sänki. Adrian oli onnistunut menettämään vasemman pikku rillinsä ja oikean ninettömänsä pään.
Mies virnuili työntäessään itsensä irti karmista.

- Adrian, Annika huokaisi astuessaan viileään kesä aamuun.

- Hyvää huomenta päivän säde, mies sanahti huvittuneesti virnuillen. Nuo suuntasivat portille, joka narahti vaivaantuneesti Annikan työntäessä sen auki. Irto hiekka rahisi reippaiden askelten alla ja ilmassa tuoksui raikas metsä. He suuntasivat askeleensa kohti porttien läheisyydessä sijaitsevia talleja. Haukotus pakkotti Annikan leuat auki ja niska rusahti jälleen naisen taittaessa päätään.

- Joten.. Onko kauanki odotettu partio? Adrian kysyi tunkien kädet housujensa taskuun. Alkava irvistys nousi hänen vieressään kävelevän naisen kasvoille.

- Ääh anna olla Adrian, Annika huokaisi kääntäessään katseensa tallien luo. Tallin edustalla seisoi kaksi valmiiksi varustettua hevosta. Kiran musta turkki oli harjattu kiiltäväksi ja hevonen hörähti nähdessään ratsastajansa. Frigg, tumman ruskea tamma kuopi malttamattomana maata Adrianin ottaessa sen ohjat käsiinsä.

- Joko Japan on ulkona? Annika kysyi aidan luona seisovalta punapäältä. Tuo oli yksi monista talli työntekijöistä. Mies nyökkäsi ja jatkoi matkaansa kottikärrien kanssa, jotka oli lastattu täyteen heinää. Annika veti nahkaiset ohjat Kiran mustien, pehmeiden korvien yli ja pyysi hevosta seuraamaan. Kaviot kopisivat maata vasten. Adrianin ja Friggan askeleet liittyivät edellä kävelevien seuraan kaksikon suunnatessa kohti porttia. Annika huomasi nopeasti kauniin palomino ruunan porttien luona. Japan heilautti laiskasti häntäänsä ja hevosen selässä istui vajaat 170cm pitkä tummaihoinen tyttö. Tuon mustat rastat olivat auki ja ne juuri ja juuri hipoivat hänen olkapäitään. Annika talutti Kiran palominon viereen ja kiipesi ehkä jo parhaat päivänsä nähneeseen lännen satulaan. Adrian puolestaan liittyi 175cm pitkän Marian seuraan. 17- vuotiaalla tytöllä oli pitkät tumman ruskeat hiukset, jotka oli laitettu siistille letille. Maria nyökkäsi Annikan suuntaan ja nainen hymyili nuoremmalle sisarelleen.

Vaalea nainen käveli partioiden eteen. Tuon keski pitkät vaaleat kiharat oli heitetty huolinattomalle ponihännälle.

- Noniin. Kaikki tietää omat hommansa. Hoitakaa tarttuneet pois päiviltä ja palatkaa heti takaisin jos törmäätte johonkin minkä kanssa ette pärjää! Onnea ja olkoon matkanne rauhaisa, Jillian, Jacksonin johtaja sanoi vienosti hymyillen.

- Ja olkoon paluuni nopea, jokainen rivissä olija sanoi yhtä aikaa. Jill heilautti kättään ja portit alkoivat aueta.

- Hei, Izara sanahti Annikan viereltä vilkaisten tuota nopeasti. Tuon tumman ruskeat silmät viipyivät hetken Annikan omissa kääntyen sitten katsomaan Japanin vaaleiden korvien yli.