Istuin yksin valkoisessa huoneessa. En tosin ollut varma voisiko sitä kutsua huoneeksi. Kaikki oli valkoista mutta huoneessa ei ollut mitään. Olin valkoisessa tilassa, tyhjyydessä, ypöyksin. Olin juuri äsken ollut Willin kanssa. Otimme lasilliset. Mitä tapahtui?
______________________________
Heräsin sängystä, mutta se ei ollut minun sänkyni, eikä Willin. Näin ensimmäisenä katon, jossa oli hohtavat valkoiset lamput. En ollut enää siinä tyhjässä valkoisessa tilassa enkä Willin luona.
Katsoin ympärilleni ja huomasin äidin ja Adan istuvan vieressäni. Äiti näytti huolestuneelta, hänen kasvonsa olivat kyynelten peitossa ja Ada katsoi minua surullisesti. Hänellä oli sama musertunut ilme, kuin silloin kun hain hänet koulusta ja Walter oli lyönyt häntä.
Tajusin olevani sairaalassa.
"Mitä tapahtui?", kysyin ja nousin istumaan.
"Kaaduit skootterisi kanssa kun törmäsit peuralaumaan", äiti sanoi ja pyyhki kyyneliä poskiltaan. Ada oli hiljaa ja katsoi minua yhä järkyttyneenä.
Ai.
"Selvisit aivotärähdyksellä ja mustelmilla", äiti jatkoi.
"Me luultiin et sä kuolisit. E-en ois pystyny siihen", Ada sanoi ja näin kyynelen valuvan hänen poskelleen.
Järkytin Adaa paljon. En olisi pystynyt Adan menettämiseen tai siihen, että hän menettäisi minut. Minun kuuluu suojella häntä.
Olen hänen kilpensä.
"Kaikki on nyt hyvin", sanoin Adalle kun en keksinyt muuta sanottavaa. Hän halasi minua.
"Soitin Karalle ja Olivialle kun sinusta ei kuulunut. He ovat matkalla tänne", äiti sanoi.
"Kuinka kauan olen ollut täällä?", kysyin äidiltä.
"3 tuntia nyt", äiti katsoi kelloa vastatessaan ja järkytyin.
Minun piti olla Willin luona klo 18! Enkä voisi häntä edes pyytää tänne, kun äitikin on täällä. Hän varmaan ihmettelee miks en tullu ja nyt varmaan vihaa mua.
"3 tuntia?!", kysyin huudahtaen, "oon ollu täällä 3 tuntia?"
"Joo", äiti sanoi väsyneesti. Adalta tuli nyt kyyneliä nopeampaan tahtiin.
"Hei kaikki on hyvin nyt. Mä heräsin ja oon kunnossa", koitin lohduttaa Adaa, "tuu tänne", sanoin ja avasin käteni halaukseen.
Ada halasi minua ja silitin häntä.
______________________________
Pääsin sairaalasta kolmen päivän kuluessa. Nyt oli perjantai-iltapäivä. En siis ollut koulussa kolmeen päivään enkä ollut tiistain jälkeen ollut yhteydessä Williin. Hän ei tiennyt yhtään mitä oli tapahtunut. En viitsinyt kertoa hänelle. Jostain syystä minua ahdisti se mitä näin ennen kuin heräsin. Se uni tai näky, (en tiedä mitä se oli) jossa Will kaatoi mulle lasillisen ja sitten kaikki katos. Meillä oli siinä romanttinen hetki ja sit se kaikki vaan katos. Niin voisi oikeastikin tapahtua jos mun maantiedon opettaja tiesi mitä mun ja Willin välillä oli. Sen saivartelu kuulosti silloin niin epäilyttävältä.
Menin Karan ja Olivian kanssa Donnan auringonlasku-kahvilaan, jossa olin viimeksi käynyt Willin kanssa treffeillä.
Minä ja Olivia menimme istumaan ikkunanviereiseen pöytään. Kara meni tiskille tilaamaan meille kylmät latet.
"Ja siis Will ei edelleenkään tiedä siit et olit sairaalas?", Olivia kysyi.
Olin hetken hiljaa ja mietin mitä sanoisin.
"No siis...ei...en oo viittinyt kertoo sille", sanoin hetken päästä.
"Mikset? Sä törmäsit peuralaumaan ja lensit skootteris selästä...", Olivia sanoi.
"Älä muistuta", sanoin ja hän jatkoi: "...mitä et siitä viitsi kertoa Willille? Et sä nyt tahallaan törmänny niihi peuroihi."
En ollut varma kertoako näkyasiasta kavereilleni. En ollut puhunut siitä itse asiassa kenellekään. Vielä.
"Mua vaan hävettää ku en menny sen luo", sanoin.
Kara tuli pöytään lattemme kera ja liittyi keskusteluun: "Siin ei oo mitään hävettävää. Jestas sun kanssas oikeesti."
Otin latteni ja join siitä.
"Willhän salee rakastaa sua", Kara jatkoi ja olin purskauttaa kahvini kaikkien päälle.
"Sehän on ilmiselvää", Olivia sanoi ja joi myös latestaan.
"Se salee saa hepulit ku kuulee et sulle sattu jotain. Mikset vaan kerro sille?", Kara kysyi.
"En ainakaan nyt halua", sanoin ja jatkoin laten juomistani.
Kara ja Olivia katsoivat toisiaan kyllästyneen näköisinä.
Päätin vaihtaa puheenaihetta ja kysyin: "Mitä te teette huomenna?"
"Mennään porukoiden kans serkkujen luo", Olivia sanoi ärsyyntyneen näköisenä.
"Kelasin et vois ryyppää huome", Kara sanoi mietteliään näköisenä.
"Kenelt sä muuten hankit juomat?", kysyin Karalta.
"Yhelt Karoliinalt, asuu keskustas. Mut ei siit sen enempää", hän vastasi.
"Hei etteks te vois pyytää et Will hakis juomii? Siithän vois tulla uus hakis", Olivia sanoi yhtäkkiä.
Kara näytti nauttivan ideasta mutta he molemmat nopeasti katsoivat minuun odottaen vastaustani.
"Ei", sanoin.
Samalla kun Olivia alkoi kyseenalaistamaan vastaustani ja puhumaan siitä kuinka alkoholi on ainoa aidon onnellisuuden lähde, kahvilaan astui sisään joku tutun näköinen henkilö.
Ei, se ei ollut Will.
Se oli joku menneisyydestäni. Joku kenet olisin halunnut jo unohtaa ja melkein unohdinkin. Tai olisin halunnut unohtaa.
YOU ARE READING
Vääränlaista kemiaa
Teen Fiction"Ihan kuin välillämme olisi ollut jokin magneetti. Magneetti, joka liitti huulemme yhteen. Magneetti kahden himoa täynnä olevan ihmisen välillä. Siinä oli kemiaa. Se oli väärin mutta sitä se oli. Kemiaa ja himoa kahden ihmisen välillä." Emaline on 1...
