varoitus: alkoholinkäyttö, puheita itsetuhoisuudesta
_______________________________
"En voi elää ilman alkoholii, tarvin sitä viikonlopuks ugh", Olivia valitti.
"Sä meet sun serkkujes luo!", Kara huusi.
"Sitä suuremmalla syyllä tarviin juomii", Olivia sanoi hymyillen. Kara katsoi häntä hetken ja siristi silmiään ja sanoi: "Tieksä...sulla on ongelma". Olivia ja Kara alkoivat nauramaan.
Katsoin poikaa, joka juuri tuli sisään kahvilaan. Hän näytti tutulta. Hän oli entinen tuttuni.
Hänellä oli sotkuiset ruskeat keskipitkät hiukset ja ruskeat isot silmät. Hänellä oli päällään mustat farkut, ruskea huppari ja valkoinen t-paita.
Tunsimme vuosi sitten. Kun olin 15.
"Uu kukas toi on?", Olivia katsoi kahvilaan tullutta poikaa ihaillen. Kara alkoi katsomaan myös.
"Marcus Bailey", sanoin.
Kara ja Olivia kääntyivät katsomaan minuun päin kyseenalaistavasti.
"Siis kuka? En oo koskaan nähny sitä ennen Seefordissa ja se on varmana meiän ikänen", Olivia sanoi.
"Marcus asuu Sprucewayssa. Lähellä tätä mestaa", vastasin.
"Okei mutta mistä sä tunnet sen?", Kara kysyi ihmetellen.
"Meillä oli joskus juttua, ei mitään vakavaa kyl", vastasin hieman valehdellen.
Kyllä, meillä oli juttua, en sanoisi sitä kevyeksi jutuksi. Marcus Bailey oli...paljon. Sillä oli taipumista paljon juomiseen, rikollisiin bisneksiin ja sen perheongelmatkin tulivat mun päälle. Se oli hankala tapaus, johon joskus rakastuin.
"Voidaaks me lähtee?", jatkoin.
"Okei", Kara vastasi ja lähdimme.
Astuessamme ulos kahvilasta huomasin Marcusin katsovan peräämme tiskiltä. Käänsin äkkiä katseeni pois.
"Ei kai sulla...enää...öö....oo tunteita sitä kohtaan?", Olivia kysyi varoen.
"Ei tietenkään! Oon Willin kanssa", vastasin.
Tunsin samalla syyllisyyttä, sillä en ollut puhunut Willille koko viikkoon eikä hän tiennyt tapahtuneesta. Ainakaan minun kertomanani.
"Niin...niin tietty joo", Olivia sanoi ja naurahti epävarmasti.
"Mut hei mun pitää mennä".
Hyvästelimme Olivian ja hän lähti omaan suuntaansa.
"Mentäiskö me tänään juomaan?", Kara kysyi Olivian lähdettyä.
Ei mulla muutakaan tekemistä olisi, enkä jaksaisi mennä heti kotiinkaan.
"Joo!", vastasin hetken mietittyäni ja Kara hymyili minulle.
"Äh, mun hakis ei pysty hakee tänään. No kai mä sit pöllin porukoilta", Kara sanoi.
Menimme Karan luo. Sinne oli muutama kilometri kahvilasta. Hän asui koulun lähellä.
_______________________________
Heidän talonsa oli ruskea yksikerroksinen tiilitalo. Pihalla ei ollut autoja.
"Äiti on viel kai töissä...Walterista ei oo mitään hajua", Kara sanoi astuessamme sisään.
Minua puistatti kuulla Walterin nimi mutta en sanonut mitään.
Kara käveli heidän keittiöönsä heti ja istuin mustalle nahkaiselle sohvalle odottamaan. Katsoin heidän olohuonettaan. Sielläkin oli paljon kirjoja komeissa pitkissä kirjahyllyissään. Olohuoneen pöytä oli tosin sotkuinen. Siinä oli tyhjiä kaljatölkkejä ja pari viinapulloakin. Arvelin niiden olevan Walterin.
"Ahaa!", kuulin Karan huutavan keittiöstä.
Nousin ylös ja menin katsomaan.
"Laita nää sun laukkuun", Kara sanoi ja ojensi minulle 2 sixpackia sinistä lonkkua.
"Miten nää ees mahtuu?", kysyin kärsiessäni sixpackien painosta.
"No mä voin ottaa toisen", Kara sanoi ja laski toisen niistä keittiön tasolle. "Tääl on kans joku likööripullo."
YOU ARE READING
Vääränlaista kemiaa
Teen Fiction"Ihan kuin välillämme olisi ollut jokin magneetti. Magneetti, joka liitti huulemme yhteen. Magneetti kahden himoa täynnä olevan ihmisen välillä. Siinä oli kemiaa. Se oli väärin mutta sitä se oli. Kemiaa ja himoa kahden ihmisen välillä." Emaline on 1...
