Siitä on kulunut tasan 12 vuotta. 12 vuotta siitä, kun olin viisi, menetin vanhempani ja minusta tuli orpo. Oli 17 päivä lokakuuta. Talo jossa olin koko ikäni asunut paloi raunioiksi ja jäljelle jäi pelkät kiviset rakenteet.
Käännän kylkeäni ja hautaan kasvoni tyynyyn. Joskus harvoina päivinä toivoisin, että olisin jäänyt itsekin tulipalon uhriksi. Silloin kaikki saattaisi olla helpompaa.
"Linnea!" Oveeni koputetaan, sitä raotetaan varovasti. Minut kauan sitten adoptoinut, pyylevä nainen astuu huoneeseeni.
"Onko kaikki kunnossa?"
"Huono päivä vain." On tosiaankin huono päivä. Ulkona on harmaata, lehdet ovat pudonneet puista ja vuosipäivä kaiken päälle.
"Linnea?" Pyylevän naisen Annan puoliso, Markku on saapunut ovelle.
"Niin?" Ääneni ei selvästikään kuulosta kovin vakuuttavalta. Anna ja Markku ovat hetken hiljaa.
"Meillä olisi... kerrottavaa."
"Antaa palaa vain", mumisen toivoen, että asia saataisiin mahdollisimman pian pois alta. On päivä, jolloin minulla on lupa olla pois koulusta.
"Koska tämä talo on alkanut vetämään ja Markku sai pitkään toivomansa työpaikan, ajattelimme, että ehkä haluat kuulla mahdollisesta muutosta." Anna katsoo minua, kun nostan katseeni ylös tyynystä. Pieni hymy nykii huuliani.
"Onnea Markku." Kun minä menetän jälleen suuren palan omasta mitättömästä onnestani, Markku saattaa saada sitäkin suuremman onnen. Ainakin toivon niin. En ole muuttamassa turhaan.
"Onko se sinulle okei?" Markku kysyy yrittäen tulkita ilmettäni.
"Tietenkin on. Olet halunnut takaisin valmentajaksi jo pitkään. Miksi et ottaisi tilaisuutta vastaan?"
***
"Minä muutan Savulahteen." Sadepilvet väistyivät eilisten uutisten myötä, olen joutunut palaamaan takaisin kouluun. Alina seisoo vierelläni katsoen järkyttyneenä neutraalina pysyvää naamatauluani.
"Onko tuo olevinaan vitsi?" Pudistelen hitaasti päätäni. En edes haluaisi ajatella muuttoa vitsinä.
"Ei ole vitsiä nähnytkään", mutisen harmistuneena.
"Eivät Markku ja Anna tekisi sinulle noin!" paras ystäväni huudahtaa ja polkee kengällään maata. Hän katsoo turhautuneena taivaalle, jolla seikkailee muutama yksinäinen pilvenhattara.
"Annoin itse siihen luvan. Markku menee valmentajaksi jollekin jääkiekkojoukkueelle. Hän jätti aikoinaan kaiken minun takiani."
"Tietenkin sinä annoit luvan ja sanoit muuton olevan ihan okei sinulle! Mutta entä minä? Joudunko olemaan joidenkin nenäänsä kaivavien nörttien keskuudessa, kun vain häippäset?" Alina kysyy ja luo inhoavan katseen koulun nörttiporukkaan.
"Et tietenkään. Soluttaudut vain muiden sekaan."
Alina katsoo minua toinen kulmakarva koholla. "Oletko tosissasi? Sinä onnistut tuossa leikiten, kun olet mukava ja kaikkea... milloin joudut lähtemään?"
"En ole varma. Silloin, kun talo vapautuu ja saamme kaiken pakattua. En sentään muuta toiselle puolelle maailmaa, eikö olekin hyvä uutinen?"
"On kai tuokin jotain. Missä Savulahti on?"
"Odotas hetki..." mutisen kaivaessani puhelimen takin taskusta.
"Etkö sinä tiedä? Et ole tosissasi!" Alina puuskahtaa.
Näppäilen google mapsiin ensin Laitilan, sen jälkeen Savulahden. Puhelin lataa hetken, kunnes näyttää uuden kotipaikkakuntani. Välillemme laskeutuu hiljaisuus. "Tässä on pakko olla virhe", sanon hiljaa tuijottaen 13 tunnin matkaa, joka autolla täältä kestäisi ajaa.
YOU ARE READING
Promise me your love || suomeksi
Romance"Ei prinsessa antaisi sammakolle kallisarvoisia käsiään lämmitettäviksi", Valtteri sanoo hiljaa. "Katsotaanko?" Valtteri ojentaa minulle käsiään, ne jäävät ilmaan vailla kosketustani. "Mitä minä sanoin." Katseemme kohtaavat, ne eivät ole enää täynnä...
