Yksinäiset (Snape x reader)

5 - Pelastaja

Ihmiset olivat alkaneet vältellä minua joulutanssiaisten jälkeen. Osa tupani tytöistä kieltäytyi puhumasta minulle ja kiersivät minut käytävällä kaukaa. Luihiusen tytöt puolestaan mulkoilivat minua kiukkisesti, he olivat kai kateellisia. Perään huutelu oli sentään jo loppunut. Tunnelma oleskeluhuoneessa tuntui kuitenkin yhä kiristyvän aina kun minä menin sinne, minkä takia vietin suurimman osan ajasta kirjastossa tai makuutiloissa.

Tälläkin kertaa minä kävelin suoraan oleskeluhuoneen läpi, portaat ylös ja tyttöjen makuutiloihin. Siellä ei ollut ketään. Aloitin läksyjen tekemisen saman tien, koska niitä oli jälleen kerran kasapäin. Se ikävä puoli seitsemännessä vuodessa oli, että S.U.P.E.R.-tutkinnot pidetään aina sinä vuonna, ja opettajilla oli tapana hukuttaa oppilaansa läksyihin.

Nukkumaanmenoaika alkoi lähestyä, ja muut työt ilmestyivät torniin. Minä olin jo ehtinyt vaihtaa yöpukuuni, vaikka en ollut saanut läksyjä vielä valmiiksi. Saskia ja Nancy tervehtivät lyhyesti ja mahdollisimman huomaamattomasti, mutta Rosie ei edes katsonut minuun päin. Hän oli lopettanut minulle puhumisen sen jälkeen, kun oli nähnyt minut ja Kalkaroksen tanssimassa valssia yhdessä. Peggy ja Nicola sen sijaan olivat avoimen vihamielisiä. No, he eivät tosin olleet koskaan pitäneetkään minusta, koska olin heitä parempi lähes kaikessa. He nojasivat sänkyni päätytolppiin ja katsoivat minua halveksuen.

"Mitäs, mitäs. Open lellikki tekee ihan läksyjäkin?" Peggy ihmetteli.

"Luulisi, ettei sinun tarvitsisi vaivautua tekemään noita taikajuomatehtäviä, kun olet kerran niin hyvää pataa Kalkaroksen kanssa", Nicola jatkoi.

Minä kirjoitin esseetäni ja yritin olla kuuntelematta.

"Hei, sulle puhutaan", Peggy tiuskaisi.

"Kuulen kyllä", minä vastasin nostamatta katsettani.

"Ai niinkö?" Nicola kysyi. "Ehkä sä kuuntelisit paremmin, jos et kirjottaisi samalla."

Äikkiä Nicola repäisi pergamentin kirjan päältä niin, että se repesi kahtia.

"Hei!" Minä älähdin ja yritin saada sen takaisin itselleni.

"Meidän ei tarvitsekaan tänään tehdä läksyjä, kun neiti l/n antaa omansa meille", Peggy nauroi vahingoniloisesti.

"Anna se tänne", minä ärähdin ja nousin ylös.

Sekä Peggy että Nicola vakavoituivat ja vetivät sauvansa esiin. Minä tein samoin, ja juuri kun tytöt avasivat suunsa lausuakseen jonkin loitsun, minä kirkaisin: "Karkotaseet!" 

Tyttöjen taikasauvat lensivät lähelleni lattialle.

"Mitä ihmettä?" Kumpikin heistä ihmetteli, mutta päätti sitten ratkaista ongelman perinteisellä voimankäytöllä. He ryntäsivät minua kohti kiukkuisina. Minä panikoin.

"Hämäyty!" Minä kirkaisin, ja pääsin syntyneen hämmingin turvin pakenemaan makuutiloista. Juoksin paljain jaloin yöpuvussani taikasauva mukanani ulos Korpinkynnen tornista, kierreportaat alas ja kerros kerroksen jälkeen alas, alas, alas, kunnes pääsin kirjastoon.

Hipsin kirjaston perälle niin hiljaa kuin ikinä pystyin, sillä kello oli jo niin paljon, etteivät oppilaat saaneet enää haahuilla ympäri koulua. Istuin ikkunan viereen pöydän päähän, ja toivoin, että jäisin varjoihin piiloon. Olin järkyttynyt. Ensin ne nälvivät, sitten ne kehtaavat varastaa läksyni ja lopuksi hyökkäävät kimppuun! Onneksi minulla oli taikasauva aivan käden ulottuvilla. Painoin pääni käsiäni vasten ja purskahdin hiljaiseen itkuun. Voi miksi, minkä ihmeen takia kaikki vihasivat minua niin? Enhän minä edes ollut tehnyt mitään pahaa. En niin mitään. Vapisin, enkä tiennyt johtuiko se kylmästä, järkytyksestä vai itkusta.