Yhdessä loppuun asti

Luku 9

Soobin

Valot naksahtavat päälle ja astun sisään pieneen tupaan, jos sitä siksi voisi edes kutsua. Katselen ympärilleni silmät pyöreinä kuin kiikareiden linssit, mieleni tekisi käpälöidä jokaista näköetäisyydellä olevaa esinettä. Tunnen kuuluvani tähän tilaan. Ajatukset syöksyvät mieleeni kilpaillen voitosta ja pystyn kuvittelemaan kaiken eteeni. Kuin lihasmuistista käsiini löytyy erikokoisia muttereita, viisareita ja metallikappaleita, jotka kasaan pöydälle valaisimen sekä suurennuslasin alle. Jonkin ajan kuluttua osista koostui käyttökelpoinen taskukello erikoisilla säädöillä. Pyöriteltyäni kelloa tyytyväisenä käsissäni, alan kuulemaan etäistä huutoa jostain. Se voimistuu voimistumistaan ja hämmästyneenä vilkuilen ympärilleni. Saavuttuani ulko-ovelle, ääni kuulosti aivan maanjäristykseltä.

"SOOBIIIN!"

Avaan silmäni siristäen. Edessäni oleva Yeonjun ja hieman kauempana istuskelevat Hueningkai ja Taehyun näyttivät hieman eloisemmilta kuin minä. "Noh, miltäs unet maistui?" Yeonjun virnistää lisäten: "Sä pyörit viime yönä paljon!"
"Maanjäristys.. Ei.. Taskuvirveli.." Mumisen edelleen ajatus enemmän unessa kuin todellisuudessa. Kuulen kuinka Hueningkai pärskähtää äänekkääseen nauruunsa ja vanhin läpsäisee poskeani rennosti. "Huhuu, kuuleeko Soobin Outolandiasta? Meidän pitäisi päästä syömään, jotta kerkeäisimme vielä valoisena aikana Asheviaan. Jos siis kartta on meidän puolella" Hän toitotteli ja hymyilen vain hieman nousten istumaan.

Muutama päivä sitten Yeonjun pelasti meidät metsän pedolta. Siinä samassa Hueningkai haavoitti siipensä ja vanhimman toverimme kehon jaksaminen on ollut normaalia surkeampaa. Näistä syistä emme ole liikkuneet suunnitelman mukaan, vaan vähän kerrallaan tarkkaillen jokaisen vointia. Taehyun mainitsi minulle kerran ettei ole nähnyt minkäänlaisia unia, joka on hieman huolestuttanut molempia kaiken tämän lisäksi.

Ashevia ei kuitenkaan ole enää hirveän kaukana ja meillä on mahdollisuus päästä sinne jopa tänään. Niinpä nousen kunnolla ylös makuupussistani ja venyttelen "Onko joku keksinyt, mitä me syömme?" Kysyn muilta.
"Mietimme, että voisimme syödä marjoja ja jotain omaa tänään" Toteaa ennustajamme kirjoittaen vihkoonsa jotain ihmeellistä. Nyökkään vain ja kumarrun harpatakseni ulos teltasta.
Valoisan metsän näkemisen jälkeen hymyilen hiljaa. "Ehkä tänään..." Mumisen itsekseni asettuen istumaan hieman kauemmaksi, samaan kohtaan jonne eilen jäin muiden käydessä nukkumaan telttaan. Pystyn vihdoin katselemaan ympärilleni ja ilahdun muuttuneesta maastosta, se vaikuttaisi selvästi vaihtuvan avarammaksi joka vahvistaisi, että emme olisi kaukana. Oloni on hieman helpottunut.

Kaivan taskustani sinisen kristallin ja käännän sitä kämmenelläni. "Mitä meidän pitäisi tehdä, mikä onkaan sinun tarkoitus ystäväiseni?" Ihmettelen siirtäen sitä valoa vasten ja pyörittäen kaikin mahdollisin keinoin. Mitään ei tapahtunut. Se vain hohti enemmän kuin aikaisemmin. Ei voinut mitään, tämä kristalli on salamyhkäinen, ja sen tarkoituksen ratkomisessa saattaa viedä aikaa. Annan kristallin jäädä puristuneen nyrkkini sisään sitä sen enempää miettimättä. Kohdistan mieleni tulevaan, siihen mitä tänään voisi tapahtua. Vieläkään hädintuskin pystyimme käsittämään, mitä jokainen päivä tuo tullessaan, millaiseen sotkuun saatamme johdatella itseämme pysähdys toisen jälkeen. Huokaisen syvään. Kehoni valtaa hermostus ja hetkellisesti alan katumaan päätöstäni lähetä matkaamaan vain sen tähden, että seisoessani neljän muun rinnalla en tuntenut yksinäisyyttä. Nyt minun kuitenkin on jatkettava, sillä olinhan tähän kerran lupautunut.

Palaan telttaan käsissäni marjoja, joita onnistuin ripeästi keräämään. Yeonjun, Taehyun ja Hueningkai istuivatkin kaikki jo eväät esillä, katse kääntyen minuun. "Odotitteko minua? Syökää vain jos teillä on nälkä" sanon hieman hämmentyneenä. Asetun istumaan Yeonjunin vierelle ja nappaan toiseen käteeni vaivaisen leivänlopun tavaroideni seasta. Vilkaisen muiden aamupaloja ja huoleni kasvaa entisestään, ruokamme on melkein lopussa. Kenelläkään ei oikeastaan ollut muutamaa murua enempää ravitsevia ainesosia jäljellä.
Aloitamme syömään hiljaa ja säästeliäästi. Jokainen meistä tietää totuuden; Tänään meidän täytyisi saada lisää ruokaa tavalla tai toisella. Muuten emme pysty jatkamaan pitkään.