biisin tekoa

483 16 0
                                    

Y/N pov:
Heräsin aamulla ja nousin ylös ihmeellisen nopeasti. Tällä kertaa tein jääkahvia. Keitin kahvia laitoin jäitä ja maitoa. Aleksi heräsi noin puolituntia minun jälkeeni. Kahvi oli kerennyt jäähtymään joten keitin hänelle uusiksi. Olin menossa valitsemaan vaatteita mitä laittaa päälle mutta en löytänyt yhtään mitään. Olin avun tarpeessa. Aleksi toi minulle hänen AC/DC paitansa johon sopi minun mustavalkoiset farkut jotka olivat vähän polvista ja reisistä rikki.

Aleksin pov:
Annoin Y/N minun paitani ja puon itsekkin samanlaisen paidan päälleni. Ja vielä saman tyyliset farkutkin. Lähdimme ajamaan treenikselle missä meitä jo odotettiinkin. Y/N hermostutti todella paljon jonka ymmärrän onhan se iso asia tehdä kappale. Ja vielä jos päästäisiin esittämään se vielä joskus yhdessä.

treeniksellä:
Menimme Y/N kanssa käsi kädessä sisään kävelimme portaat ylös josss muut jätkät odottivat meitä. He olivat olohuoneessa ja perseilivät tai tappelivat siellä. Kun saavuimme sinne kaikki rauhottui joka oli ihme. Joel ja Niko oli jo sanoittaneet biisin jonka nimi oli "the sirens"
Y/N pov:
Sain eteeni nuotit joita pääsin harjoittelemaan. Aluksi se oli vaikeaa tottakai mutta se lähti kummiskin sujumaan.

Parin tunnin päästä aloitimme äänittämään. Ensiksi rummut sitten Olli ja Joonas. Sen jälkeen oli minun vuoroni. Kerkesimme äänittää vain rummut ja Ollin soiton. Pidimme pienen tauon ja sovimme että äänittäisimme huomenna Joonaksen ja minun soittoni. Sovittiin että tultaisiin treeni kämpälle noin klo 11.
Lähdimme kotiin Aleksin kanssa koska muut menivät baariin. Minulla ei oikein tehnyt mieli alkoholis joten menin kotiin. Aleksi oli väsynyt joten kun päästiin kotiin hän vaihtoi vaatteet. Minä menin käymään suihkussa. Kuulen kun kylpyhuoneen ovi aukeaa. Aleksi.
Y/N: "Mitä sä tääl teet?"
Ale: "Enks mä saa tulla mun tyttöystävän kans suihkuu?"
Y/N: "Joo saat tottakai"
Kävimme suihkussa ja sen jälkeen kävin nukkumaan.

Aamu:
Y/N pov:
Heräsin aamulla katsoin kelloa.. Kello oli 10:30. Aloin huutamaan "VOI VITYU ALEKSI OLLAA NUKUTTU POMMII MEIL ON PUOLTUNTII AIKAA ET REENIT ALKAA. VITUN VITTU."
Aleksi heräsi huutooni ja nousi nopeasti ylös puin ison t paidan ja lökärit. Aleksi puki mustat farkut ja myöskin ison t paidan. Otin Kian avaimet ja lähdimme. Pidin Aleksista kiinni minun oikealla kädelläni ja ohjasin ja vaihdoin vaihdetta vasemmalla kädelläni. Saavuimme treeneihin vähän yli 11.
Jätkät oli jo tulleet aikasemmin koska hei olivat jo äänittäneet Joonaksen soiton. Oli minun vuoroni. Olin hermostunut mutta turhaan. Sain äänityksen nappiin ekalla yrityksellä. Katsoimme taino kuuntelimme mitä Aleksi oli saanut aikaansa ja biisi kuulosti jo todella hyvältä! Enään puuttui vaan Nikon ja Joelin laulu. He sopivat että äänittäisimme tänään Nikon osuuden ja sitten seuraavalla kerralla Joelin osuuden. Ja niin me tehtiin se.

Aleksin pov: Heitin jätkille ja Y/N että menisimme ottamaan yhdet tämän kunniaksi. Ja totta kai kaikki suostuivat siihen. Menimme lähi baariin ja ihme kyllä kaikki otti vaan yhdet. Juomien jälkeen menimme kaikki kotiin. Me menimme Y/N kanssa hänen luoksi yöksi. Pääsimme ovesta sisään Y/N meni vaihtamaan vaatteet. Tönäsen hänet sängylle ja menen hänen päälle istumaan. Tunnen hänen ihanan pehmeät huulensa minun huulillani. Pikku hiljaa alan tekemään takuu varmaa jälkeä kaulaansa ja ympäri hänen kroppaansa. Y/N alkoi tekemään myöskin niin mutta sen pidemmälle ei menty. Pienen "romanttisen" hetken jälkeen kävimme nukkumaan. Ennen sitä sanoin Y/N että ei sovi mitään tapaamista koska minulla oli hänelle yllätys.

TörmäysTahanan ng mga kuwento. Tumuklas ngayon