Lapissa

320 19 3
                                    


Aleksin pov:

Olimme olleet Lapissa noin viikon. Sanoin Y/N:lle että hengaisin hänen kanssaan kokonaan tämän viikon. Oli maanantai ja lupasin viedä Y/N katsomaan revontulia. Menemme yöksi lasi-igluun. Y/N ei sitä kyllä tiedä vielä. Vein jo valmiiksi lasi-igluun alkoholitonta shampanjaa ruusunlehtiä ripoteltuna vilttejä suklaata ja kaikenlaisia herkkuja. Olli auttoi tavaoiden viemisessä ja suunittelussa. 

Y/N pov: 

Aleksi oli suunitellut meille koko viikoksi ohjelmaa. Tänään menemme katsomaan illalla revontulia. Ihanaa pääsen vihdoin näkemään ne. Olen unelmoinnut niistä ihan pienestä asti. Kun ilta koitti aloin valmistua. meikkasin ja laitoin rennot vaatteet. Ale oli sanonut että pitää ottaa vaatteita mukaan. pakkasin shortsit  ison t paidan college housut ja Alen antaman ekan hupparin. Tuoksuu vieläkin ihan häneltä. Olli heitti minut tälle meidän paikalle sillä en tiennyt missä me olimme. Näin lasi-iglun. Kun astuin sisään sängylle oli ripoteltu ruusunterälehtiä sydämmen muotoiseksi. Voi kuinka söpöä. Halasin Aleksia ja suudeltiin. Joimme alkoholitonta shampanjaa ja cuddlasimme. mukavaa. 

Aleksin pov:

Kello läheni yhtätoista ja revontulet alkoivat jo näkymään. Oli ihana nähdä kuinka Y/N hymyili. Vuosi on ollut niin rankka aika että saimme vihdoin aikaa kaksisteen ja nauttia lomasta. Hymyilin hänelle ja pidin kättäni hänen poskella. Suutelimme.

Y/N: "Olet rakas.

Aleksi: "Nii säki. En vois kuvitella tätä kenenkään muun kanssa ku sun. Rakastan sua nyt ja aina."

Y/N:" Nii mäki sua. Kunnes kuolema erottaa. Eiks nii?"

Nyökkäsin Y/N:lle ja suutelin häntä. Meillä oli hauska ilta/yö. Revontulet olivat kauniita. Kvimme nukkumaan ja Y/N kiitti minua kaikesta. En tiedä mitä tekisin ilman häntä. Olen umpi rakastunut Y/N:aan. Odotan innolla että saan tavata vihdoin tyttäremme. 

Y/N pov:

Heräsimme aamulla ja söimme. Aleksi oli ottanut rypäleitä eipää kaakota ja kahvia mukaan. Ihana aamupala. Aleksilla oli ilmeisesti jäänyt oma harja kotiin sillä hänen hiuksensqa pörrötti ihan huolella. Minun oma pörröpää <3. Olen ajatellut ostaa täältä Lapista hänelle lahjan mutta en tiedä vielä mitä ostaisin. Lädimme noin kymmenen aikaan takaisin mökille. Teimme ruuan valmiiksi. Jätkät olivat ilmeisesti olleet juhlimassa. Julia oli ollut yksin mökillä. Menin herättämään Julian. Hänen meikkinsä oli levinnyt hänen naamalleensa. 

Y/N: "Huomentaa. Oih.. Onks kaikki hyvin hei?"

Julia: "No ei vitussa.. Se vitun huora meni jonku horon kans nuoleskelee ku jätkät oli menny viettää aikaa. 

Y/N: "JUMALAUTA PORKO MÄ TAPAN SUT!" Huusin niin kovaa että kaikki heräsivät. Marssin Joonaksen huoneeseen ja huusin "ETSÄ JUMALAUTA OLE NII TYHMÄ ETTÄ MEET NUOLESKELEE TOISEN KANS.. VITTU SÄ OLET TYHMÄ!" 

Porko:"Mitä sä siinä oikee risoot oon ollu koo yön jätkien kans. En oo nuollu ketää muuta ku Juliaa."

Julia tuli Porkon huoneen ovelle naureskellen Ilmeisesti Porko oli tehnyt jonkun pilan viime yönä ja kosti sen tällä tavalla että raivoisin hänelle... 

Y/N: "Anteeks Joonas.. Julia sano et olit nuollu jonku muijan kans.. Ja minä hölmönä uskoin sen ku TÄMÄ ERÄS oli levittäny meikkinsä naamalle..

Porko: "Ei s mitään. Huomaa aianki et välität siitä. 

Muut tulivat katsomaan mitä oikein tapahtuu ja selitimme tilanteen. Lopulta kaikki naureskelivat ja menimme syömään. Minulla tai Aleksilla ei ollu nälkä joten cuddlasimme olohuoneen sohvalla.

Olli: "Oliko kiva yö"

Aleksi: "Haista nyt vittu Olli. Ei mitää tapahtunu. 

Y/N: Ei nii me vaa hengailtii ei me tehty mitää semmosta toisinku JULIA JA PORKO." 

Julia huutaa keittiöstä: "HAISTAKAA JO VITTU!"

5 Päivän kuluttua.

Y/N pov:

Ajattelin viedä Aleksin tänään syömän johonkin ravintolaan illalla. On toisesi vika päivä ja huomenna haluan vain levätä. Aleksi ei vielä tiedä minun suunitemaani. Minulla on hänelle hopea kaulakoru. Se oli kallis mutta Aleksi on sen arvoinen.

Aleksin pov:

Y/N:lla on minulle yllätys illalla. Menin huoneeseemme ja pöydällä oli korurasia. Pöydällä oli lappu jossa luki että 

"Hei rakas. rasiassa on sinulle koru jonka ostin lahjaksi sinulle <3 toivottavasti tykkäät. Laita koru päällesi illalla ja puku ;) nähdään sitten <3 terveisin rakas vaimosi <3"

Avasin rasian ja sielä oli hopea kaulakoru. 

Laitoin kaulakorun suoraan kaulaani ja aloin valmistumaan iltaan

¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.

Laitoin kaulakorun suoraan kaulaani ja aloin valmistumaan iltaan. 

Y/N pov:

Laitoin meikkiä naamaan ja vähän hienommat vaatteet. Onneksi mahani ei ollut niin iso. Vein Aleksin romanttiseen ravintolaan. Söimme ja juttelimme tulevaisuudesta ja kaikkea muuta. Tämän jälkeen menimme hotelliin ja vietimme siellä ihanan yön.

Aleksin pov:

Y/N vei minut ravintolaan syömään. Se oli mukavaa. Yritin maksaa mutta hän kerkesi jo. Tämän jälkeen menimme hotelliin yöksi jossa oli MAHTAVAT näkymät Levin kaupunkiin. Menimme sängylle ja cuddlasimme. Puhuimme  vielä lisää kuinka hoitaisimme vauvaa ja nimi ehdotuksiakin mietittiin. Sanoin että haluan osallistua vauvan hoitoon 101%. Musiikki saa jäädä siksi aikaa. Voin kyllä auttaa jätkiä oman studion kautta onneksi. 

Lähtö päivä:

Olimme pakanneet edellis iltana ja aamulla lähdimme. Minä Tommi Olli ja Y/N lähdimme matkaan minun Kiallani ja muut Y/N Audilla. Olimme noin 14 tunnin ajomatkan jälkeen kotona. Kävimme nukkumaan raskaan ajon jälkeen.. 


Kuukaudet kuluivat nopeasti musiikin teossa. Toukokuun lopussa 30 päivä Y/N lapsivedet tuli yöllä.. 


Jatkuu seuraavassa luvussa. Joka on todennäköisesti viimeinen. Ajattelin tehdä seuraavaksi tarinan Ollista, tytöstä ja Aleksista. Kolmiodraamaa? MAYBE

TörmäysDonde viven las historias. Descúbrelo ahora