Sekasin susta

-2-

Camilla:

"Oliko kiva krapula eilen?" Sebastian istahtaa eteeni tarjotin kädessään. Säpsähdän ajatuksistani ja lasken puoliksi syödyn näkkärin lautaselleni. Nyökkään kipeän virnistyksen kohotessa huulilleni.

Eilinen tosiaan oli ollut aivan perseestä. Vedin särkylääkkeitä ja vain loikoilin laiskasti sängyn pohjalla vaikka olisi pitänyt olla koulussa.

"Huomasitko muuten jo Marleenan laittaman wilmaviestin?" Sebu kysyy suu täynnä makaronilaatikkoa.
Ravistan päätäni.

"Siis joo tosiaan, kolmosista arvotaan 30 onnekasta matkailijaa jotka pääsee Villavuoren leirihotellille!" Hän hihkuu innoissaan.

"Mikä Villavuori?"

"Siel voi tehä melkeen mitä harrastusta vaan. Ja Oh my god, se jumalattoman upea hotelli keskellä ei mitään! Poreammeita, hierontaa, ne ruuat!" Sebastianin mainospuheen aikana kiinnostukseni kyseistä paikkaa nousee nollasta sataan. Jos se oikeasti on niin upea paikka minun olisi pakko päästä sinne.

"Wilmassa on ilmoittautuminen siihe arvontaan", sebu kertoo ja menen oitis täyttämään arvontalomakkeen.

Vartin kuluttua kello soi ja lähdemme biologian tunnille. Olemme melkein ensimmäisiä huoneessa ja ohjaan Sebastianin istumaan kanssani taakse ikkunan viereen.

Opettaja saapuu juosten luokkaan kahvimuki kädessä. "Okei, olin ajatellut, että tekisimme parityön sillä kun jotkut pääsevät Villavuoreen niin ei tulisi heille ainakaan biologiasta itsekseen opettelua ja kun kohta arvonnan voittajat julkistetaan niin heidän parityön palautus päivä olisi viikko aikaisemmin. Miltä kuulostaa?" Sirkka selittää kovaa vauhtia. Opettaja saa suurimmalta osalta myöntävän vastauksen.

"Okei, katsokaa tarkasti taulua sillä kirjotan sinne sinun parityön parisi. Ja jos tapahtuu niin, että vain toinen osapuoli pääsee leirille niin jaatte työn kahtia ja tämä tuleva leiriläinen palauttaa minulle oman osuutensa työstään."

Milli ja Roosa, Sebastian ja Lilli. Vittu. Vesku ja Panu, Camilla ja Veronica...

Nielaisen. En todellakaan odottanut tätä. Vilkaisen vaivihkaa Veronicaan päin. Keskisormi nousee toiselta puolelta luokkaa pystyyn. Vitun kiva. Hänkään ei näytä kovin iloiselta.

Avaan kämppäni oven ja suoraan sanoen rojahdan makaamaan eteisen lattialle.
Koulu on vain niin vitun uuvuttavaa.

Nousen ylös kumminkin aika nopeasti ja heitän kenkäni pois jaloistani. Meen keittiöön keittämään itselleni kahvit. Odotellessani kahvin tippumista menen sänkyni luokse. Kaivan puntarin esiin ja astun sen päälle. Numerot nousevat tavallista korkeammalle.
65kg. Kirjaan numeron ylös päiväkirjaani.

Juon olohuoneessa kahvit vaivihkaa. Polttava tunne jää inhottavasti kurkkuun. En jaksa välittää siitä sen enempää vaan menen vetämään lenkkivaatteet päälleni ja lähden vilpoiseen syysiltaan.

Musiikki pauhaa korvissa, tuuli puskee naamalle, jalat eivät lopeta juoksemista.
Katuvalot valaisevat tietäni. Keuhkoissani alkaa yhtäkkiä polttaa. Pakko pysähtyä!

Nojaan käsilläni polviin. Yritän tasata hengitystä. Vähän aikaa siinä menee. Juoksin mä kumminki aika helvetin pitkän matkan. Istahdan lopulta puiston penkille hengitys jo tasaisena.
Vilkuilen väsyneenä ympärilleni.
Talven pimeydet ovat näemmä jo saapuneet.

Yhtäkkiä kuulen pientä nyyhkytystä. Hentoa ja vaimeaa itkemistä. Pälyilen kerrostaloja kohde.
Seinää vasten istuu siro tyttö.

Nousen seisomaan. Epäröin. Entä jos tyttö haluaa olla yksin. Ihan sama.

"Hei, oletko kunnos-", tyttö nostaa päänsä. Likaiset, pitkät blondit hiukset valahtavat puoliksi kasvoille. Tunnistan silti kuka edessäni istuu. Veronica Lehtonen.

"Mee pois", Veronica tiuskaisee ja nousee seisomaan. Huomaan nyt vasta tytön poskessa olevan liilan mustelman. Hän huomaa tuijotukseni. "Kaaduin portaissa. Nyt, mene", Veronica ärähtää kiukkuisesti.

"Hei, jos jotain on oikeasti tapahtunut jonkun-", Veronica heittää salamoita minua päin. "Kaaduin. Portaissa", tuo sähisee hampaidensa välistä.
Nostan käteni ylös antautumisen merkiksi.

"Hyvä on", huokaisen ja lähden vastenhakoisesti hölkkäämään hiekkatietä pitkin kotia päin.

Vilkaisen vielä kerran taakseni eikä Veronicaa näy missään.