My love, take your time. || Joonas Porko

14

Joonas

"Kiitos", vastaamme Hildan kanssa samaan aikaan kun tarjoilija tuo pöytään ruokamme. Minä tilasin ison burgerin ranskalaisilla, kun taas Hilda tilasi kanasalaatin sanoen, että se on terveellinen.

On mennyt noin viisi päivää siitä, kun tulimme reissustamme. Sen jälkeen emme ole nähneet Hildan kanssa paljoakaan minun ollessa kaikki päivät miltein studiolla tai jos en löytynyt sieltä, olin joissain haastatteluissa pitkin helsinkiä. Olemme pitäneet yhteyttä Hildan kanssa aikalailla vain facetimen välityksellä, mutta nyt rakkaat bändini jäsenet antoivat minulle yhden vapaan illan jolloin voin viettää aikaa hänen kanssaan. Sain Hildan suostuteltua syömään kanssani yhteen helsingin tunnelmallisimmista ravintoloista.

Ja siinä hän nyt istuu. Maailman kaunein nainen, valkoinen pitisitoppi päällään ja ruskeat nahkahousut jalassaa. Hildan pitkät, blondit, suoristetut hiukset koskettavat tuon paljaita olkapäitä josta ne jatkavat matkaansa vielä alaspäin. Hän hymyilee tuota valloittavaa hymyään, joka saa sydämeni pamppailemaan yhä kovempaa.

Tuntuu kuin kaikki asiat olisivat tapahtuneet kuin sormia napsauttamalla. Äsken juuri olin itkemässä miltein bändimme laulajien olkia vasten kuinka olen liian nössö Hildan suhteen ja yhtäkkiä tässä me istumme. Yhdessä.

"Meiän pitäs varmaan jutella vähäsen", Hilda aloittaa pelottavasti ja tuijottelee salaattilautastaan. Sydämeni jättää taas yhden lyönnin välistä. Tätä menoa saan varmaan kohta sydänkohtauksen. "No mistä sä haluisit jutella?", vastaan yrittäen peitellä jännitystäni parhaani mukaan. Hilda pureskelee ottamansa haarukallisen loppuun ja nostaa katseensa lautaseltaan minuun. Hän pistää huulensa tekemään lähempää tuttavuutta toisiaan vasten ja puree samalla alahuultaan. Hänen katseensa kiertelee vieraissa pöydissä ja yrittää saada sanaa suustaan. Sano nyt jotain tai pyörryn tähän paikkaan. Ehdin napata lautaseltani yhden ranskalaisen ennen kun Hilda aloittaa. "Kun...taisiis mä oon miettiny et tai niinku et mitä me ollaan?", tuo takeltelee sanoissaan ja vihdoin asettaa silmänsä katselemaan omiani. Tuo kysymys saa aikaan kylmät väreet jotka kulkevat koko kehoni läpi. Niin, emme ole puhuneet yhtään olemmeko yhdessä vai mitä me olemme. Lasittunut katseeni jää tuijottelemaan Hildan jännittyneitä silmiä samalla kun yritän keksiä mitä hänelle vastaan. "Edetäänkö me sun mielestä liian nopeesti?", Hilda panikoi ja kääntää katseensa minusta pois päin minun tarratessa tuon käteen joka lepäilee ravintolan pöydän päällä. Hänen pelokkaat silmänsä jäävät tuijottelemaan omiani minun katsellessa niitä takaisin ihankuin ne olisivat jotkut timantit lasivitriinin lasin takana.

"No mitä sä haluaisit että me ollaan?", kysyn silitellen tuon kättä pöydän päällä. Hilda menee aivan hiljaiseksi. Hän ei sano mitään. "Joonas kun, mä en tiedä oonko mä valmis tähän", nainen sanoo hiljaa ja vetäisee kätensä omani lomasta syliinsä. Hildan katse siirtyy hänen kätensä perässä ja näyttää siltä että hän alkaa pian itkemään. Hämmennyn tuon sanomisista niin paljon etten saa sanaa suustani. Istun vain paikallani sanomatta mitään. Mihin hän ei pysty? Seurusteluun kanssani? Toinen käteni lepää yhä pöydän päällä minun katsellessa tuota naista ihmeissäni. "Oonko mä tehny jotain?", saan suustani. Hildan itkua tuhertavat silmät kohtaavat taas omani. Hän pudistelee päätään ja kääntää katseensa takaisin käsiinsä. "No mitä sitten?", kysyn ihmettelevästi. Olen todella hämmentynyt. Eikö nämä viime päivät olekaan merkannut hänelle mitään? Ruokanikin jäähtyy ihan varmasti pian, mutta en välitä. Haluan nyt vain vastauksia.

"Mä pelkään että sä teet samallailla mulle ku Nooa teki", Hilda nyyhkyttää vastapäätäni. "Että mä annan itteni ihastua suhun korviani myöten ja sitten...sä vaan petät mut", tuo jatkaa kuiskaten lauseen loppuosan ja voin nähdä kyyneleen tippuvan tuon poskelle. Pieni kivi vierähtää sydämeltäni. Luuleko tuo oikeasti noin?

"Heiii. Miksä tollasta mietit?", kysyn lempeästi ja saankin Hildan itkuiset silmät käännettyä itseeni. "Mua vaan pelottaa", Hilda sanoo hiljaa. "Mä en ikinä, en ikinä tekis sulle niin ja mä lupaan sen. Sä oot maailman kaunein ja ihanin nainen kenet mä oon koskaan tavannu. Ja mulla ainakin oli tosi kivaa sun kanssa siellä hotellihuoneessa", sanon ja virnistän loppuakohden. Saankin pienen hymyn nousemaan Hildan kasvoille. Hän pyyhkii kyyneleensä vaaleaan serviettiin ja niistää sisäänpäin. "Anteeks kun mä oon tällänen", Hilda sanoo ja laskee paperimytyn lautasen viereen pöydälle. "Sä oot just täydellinen tollasena", hymyilen. Hilda hymyilee ja alkaakin syömään kesken jäänyttä ruokaansa. Alan itsekin syömään omaa hieman viileää burgeriani joka on muuten aivan taivaallista.

•••

"Mihin me ollaan menossa?", Hilda kysyy jo ainakin sadatta kertaa vierestäni kun olemme matkalla salaiseen paikkaani. "Näät kohta", vastaan vain ja pidän katseeni tiessä. Kello on jo noin puoli yksitoista, mutta koska on kesä ilma on aika tyyni ja aurinkokin paistaa vielä hieman.

Pian käännymmekin pienelle hiekkatielle jota pitkin ajamme hetken aikaa. "Mikä tää paikka on?", Hilda kysyy kulmat kurtussa minun vain hymyillessä vieressä. Pian eteemme aukeaakin kaunis näköala suoraan merelle jonka horisontissa kaunis kullan värinen aurinko laskeekin. Näen sivusilmällä kuinka Hildan suu loksahtaa auki ja hän katsoo minun suuntaani kun yritän peruuttaa autoni perää järvelle päin. Hetken taiteilun jälkeen sammutan auton ja vetäisen avaimet avainpesästä. Katseeni siirtyy Hildaan joka katselee auton ikkunasta. "Tuu", sanon ja näytän kädelläni ulos. Hilda katsahtaa minuun ja nousee heti jälkeeni autosta.

Kävelen takakontille ja avaan sen. Hilda tulee jännittyneen näköisenä auton takaa ja taputan hänelle paikkaa vierestäni. Siinä me istumme takakontissani katsellen merelle jonka horisontissa kaunis kesäinen aurinko laskee.

"Mä halusin näyttää tän sulle", sanon hymyillen katsellen merelle. "Tääl on tosi kaunista", Hilda huokaisee. Olemme hetken hiljaa ja katselemme vain meren pintaa johon heijastuu kultainen peite.

"Sulla oli se yks kysymys", sanahdan pian ja käännän katseeni Hildaan joka kääntää silmänsä omiini. "Ei siitä tarvii puhua nyt", Hilda miltein kuiskaa tuijotellen silmiini. "Eikun, katotaan rauhassa mihin tää johtaa. Ei oo mitään kiirettä", hymyilen. Hilda siirtää itseään lähemmäksi minua ja painaa päänsä olkapäätäni vasten. Kiedon käteni Hildan seläntakaa tuon olalle. Siinä me katselimme auringonlaskua takakontissani. Vain minä ja Hilda.

—————————

Yli 1k lukukertoja ja ykkösenä tägin #joonasporko alla! Kiitos aivan hirveesti❤️