My love, take your time. || Joonas Porko

37

Joonas

Kolme päivää mökkireissusta ja olen aivan puhki. Studiolla ja treeneissä on venähtänyt tavallista kauemmin melkein joka ilta ja olen suunnilleen kaatunut sänkyyn suoraan kun olen päässyt kotiin. Onneksi Hilda on pitänyt asuntoani pystyssä ja hän on kotona, kun saavun sinne. Kerron hänelle päivän tapahtumista ja hän kuuntelee söpöt silmät säihkyen vieressä, vaikka nään, että häntä ei kiinnosta pätkän vertaa miten rimputtelin tänään kitaraani nauhalle sata kertaa putkeen, koska Aleksin mielestä se ei kuullosta millään kerralla hyvältä. Hemmetin perfektionisti. Muutenkin koko bändiä on ympäröinyt Nikon takia ihmeellinen ilmapiiri mökkilomamme jälkeen. Ei hänestä saa mitään irti vaikka kysyisikin.

Kävelen taas väsyneenä kymmeneltä illalla rappukäytävän portaita ylös aivan nuutuneena. Aloitimme aamulla yhdeksältä ja lopetimme noin tunti sitten. Päätin käydä vielä viimeisillä voimillani kaupassa ostamassa ruusuja rakkaalle tyttöystävälleni, koska hän on jaksanut katsella väsynyttä naamaani monta päivää putkeen. Minulla on myös yksi asia josta on pitänyt puhua tämän kyseisen naisen kanssa jo monta päivää sitten, mutta nyt sitä ei voi enää vitkutella. Saavuttuani ovelle jossa lukee valkosilla kirjaimilla "Porko" kaivan avainnippuni taskustani ja avaan oven.

Heti sisälle astuttuani näen Hildan pakatun kassin oven edessä. Katselen sitä hämmentyneenä keltaiset ruusut kädessäni samalla kun potkin kenkäni jaloistani muiden sekaan.
"Moi!", huudahdan epäilevästi asuntooni ja pian näenkin Hildan kävelevän eteiseen puhelin kädessään hymyillen.
"Moi rakas", tuo sanoo. Hän tulee luokseni ja painaa täydellisen suudelman huulilleni.
"Ootsä lähössä johonkin?", kysyn viimein ja vinkkaan mustaan kassiin päin. Hildakin kurkkaa olkansa yli kassiin ja kääntää sitten katseensa takaisin minuun.
"Etsä nähny mun viestiä? Mä lähen käymään kotona, siel on varmaan hirvee sotku", Hilda sanoo pienesti kikattaen. Seison vieläkin oven edessä pöyristyneenä. Sitten muistankin, ettemme asu Hildan kanssa yhdessa, vielä. Tajuan katsahtaa puhelimeeni johon Hilda on nähtävästi laittanu viestin lähdöstään. Enkö saa häntä enää kainalooni lämmittämään?
"Aa sori en oo kattonu puhelinta melkeen koko päivänä", kerron ja luon naiselle pahoittelevan ilmeen.
"No eise mitään. Aika kivoja kukkia", Hilda sanoo ja nostaa sormensa osoittamaan oikeassa kädessäni oleilevia kukkia yhdeksi sekuntiksi. Katsahdan kukkia ja sitten Hildaa. Pääkoppani raksuttaa nyt hyvin hitaasti ollessani jo puoliunessa tässä pienessä eteisessä.
"Ne on sulle", sanon vääntäen hymyn kasvoilleni. Ojennan kukat Hildalle joka ottaa ne epäröiden vastaan.
"Mulle? Mistä hyvästä?", hän kysyy. Hilda näyttää hiemen puulla päähän lyödyltä, kun katselee keltaisia ruusuja kädessään. Oma prinsessa ruususeni.
"Siitä että oot ollu täällä mun seurana ja jaksanu kattella mun naamaa", hymähdän kohauttaen olkiani. "Voi ei Joonas kiitos, sä oot ihana", Hilda sanoo kun puhuisi koiralle. Paitsi, että minuahan sanotaan välillä puudeliksi joten aika osuva. Nainen suutelee minua nopeasti ja sanoo sitten: "No mut mun pitää nyt varmaan lähtee et oon joskus ees kotona. Mä rakastan sua." Nyt Joonas sano se nyt tai olet mennyt mies huomenna. Tyttöystäväni on jo nostanut kassinsa käteensä ja on juuri painamassa kahvaa alas, kunnes avaan suuni.
"Hei Hilda oota." Hilda kääntyy katsomaan minuun odottavasti. En tiedä miksen voinut hoitaa tätä jo silloin kun siihen oli mahdollisuus, mutta tässä sitä nyt taas ollaan viime hetkillä. Eniten ehkä jännittää suostuuko hän vai ei.
"Mä oon lähössä huomenna Puolaan", sanahdan suoraan. Hildan kulmat menevät kurttuun ja hän vetäisee päällään taaksepäin.
"Puolaan?", hänen huuliltaan pääsee. Katselen rakastamaani naista suoraan silmiin.
"Nii. Meillä on keikka siellä", kerron. Hilda laskee kassin viereensä lattialle katsoen minuun.
"Mikset sä oo sanonu mitään? Millon sä tuut takas?", Hilda tenttaa minua surullisena. Hänen äänensä on säröinen.
"Nokun mä oon miettiny et jos sä haluaisit lähtee mukaan? Oon vitkutellu tätä koska oon pelänny ettet haluu lähtee", kerron kääntäen katseeni sukkiini joidenka päässä alkaa jo näkyä hieman varvastani.
"Ai en haluu lähtee Puolaan mun poikaystävän ja sen bändin kanssa? Sä oot Joonas ihan hupsu", Hilda naurahtaa ja pistää kätensä käsivarrelleni. Kosketus saa katseeni nousemaan Hildan kasvoja vasten.
"No ootko sä valmis lähtemään jo huomenna?", kysyn hymyillen. Hilda nyökyttelee ja syöksyy sitten halaamaan minua kaikilla voimillaan.
"Onko mun pakko sittenkään lähteä kotiin?", Hilda nauraa rintaani vasten.
"No ei oo jos et sä halua", naurahdan takaisin nuuhkien täydellistä tyttöystävän tuoksua. Sama asia kun nuuhkisi vastasyntynyttä vauvaa. Täydellistä.
"Ehkä mä silti meen. Mun pitää pakatakki huomista varten ja kaikkee, mä voin tulla vaikka suoraan lentokentälle", Hilda sanoo vetäen päätään taaksepäin niin että näkee komeat kasvoni.
"Lento lähtee kahelta terminaali kakkosesta, mutta me mennään sinne jo kahekstoista joten tuu sillon", hymyilen.
"Joo mä tuun. Mä rakastan sua Joonas hemmetisti", Hilda sanoo. Nuo sanat saavat sydämeni hyppelemään kovempas ja käteni hikoamaan ja perhoset mahassani lentelemään.
"Niin mäki sua, mutta vaan enemmän", sanon takaisin ja painan huuleni heidän vanhoille tutuille, joihin en ikinä kyllästy.