Bussi numero 13

Luku 2. bookloversaraa

Kaivan repun pohjalta solmussa olevat kuulokkeeni, pistän ne korviini ja suljen silmäni kun ensimmäiset tahdit lempijazzbändini uusimmasta laulusta kajahtavat täysillä. Kuuntelen musiikkia AINA, mutta en sellaista tyhjänpäiväistä purkkapoppia mitä kaikki massateinit kuuntelevat. Annan hengitykseni tasaantua ennen kuin avaan silmäni ja alan tutkailla tarkemmin bussia. Muuten se on aivan normaali, mutta ikkunat ovat niin likaiset etten näe ulos.

Melkein putoan penkiltä kun huomaan että vasemmallani käytävän toisella puolella minua tuijottaa noin 8-vuotias poika suurilla silmillään. Ei hän siinä äsken ollut eihän? Poika ei käännä katsettaan vaikka tuijotan häntä tiiviisti. Pohdin hetken olenko tulossa hulluksi mutta totean etten vain huomannut häntä koska olin liian kiihdyksissäni.

Jatkan kierrosta katseellani ja huomaan vielä muutaman vanhemmanpuoleisen matkustajan, jotka istuvat lysyssä, pienen vauvan äitinsä kanssa ja suunnilleen 20-vuotiaan naisen. Katson häntä ja epäilen jo toistamiseen tulleeni hulluksi. Nainen näyttää epäilyttävästi kolme vuotta sitten kuolleelta serkultani. Ei se voi olla hän, ajattelen hämmentyneenä. Nainen nostaa katseensa ja näen hänen kaulansa. Se on muuten normaali, mutta sitä kiertää ohut rosoinen punainen viiva. Jäänkylmät väreet kulkevat selkäpiitäni pitkin kun muistan mihin serkkuni kuoli. Hän pelasti pienen lapsen vanhan vankilan raunioilla piikkilankaisen muurin päältä. Hän menetti tasapainonsa ja putosi, mutta tarttui piikkilankaan joka kuristi hänet.

Nainen hymyilee minulle aavemaisesti. Katselen hätäisesti ympärilleni löytääkseni turvaa jostakusta, mutta sen sijasta silmäni rävähtävät auki ja kurkkuuni nousee tukahtunut kirkaisu.

En aikaisemmin kiinnittänyt paljon huomiota muihin matkustajiin, mutta nyt huomaan heissä todella karmivia asioita. Vanhemmat matkustajat jotka istuivat lysyssä bussin takana, ovatkin hiilenmustia ja heidän kätensä näyttävät olleet räjähdyksessä. Nainen, joka pitelee vauvaa, on vettä valuva ja kalmankalpea. Mutta kaikista pelottavin on vieressäni istuva poika. Hänen mahassaan on suuri punainen ammottava haava joka vuotaa verta. Miten en huomannut heidän vammojaan aikaisemmin? Käännähtelen ympärilleni penkilläni ja yritän tavoittaa kuskin katseen. Missä minä olen? Kuski kääntyy hitaasti ja pudistaa päätään aivan kuin olisi arvannut aikeeni. Bussista ei pääse pois.