I promise you (Niall horan fanfic in finnish)

Luku 6

Istun sänglläni liian kauan miettien Liamin sanoja. Meiän pikku Niall tuntee samoin ku sä. Herran jumala ei se voi olla totta. Päätän hetken mietittyäni mennä keittiöön ja näen heti Louisin siellä. En katsonut häntä enkä sanonut mitään hymähdän vain ja otan omenan itselleni ja lähden kävelemään eteiseen. Laitan kengät jalkaani ja otan puhelimeni mukaan.

En tiedä minne olen menossa mutta päätän mennä pitkästä aikaa lähimmälle puistolle. En todellakaan muista milloin olen viimeksi ollut täällä. Törmään johonkin ja katsahdan ylös päin maasta. Poika tai se jokin on Niall. "Sori sori en huomannu sua" katson häntä anteeksipyytävästi ja nostan samalla tavaroita jotka blondi on tiputtanut. "Ei se mitää. Oon itekki vähä omissa ajatuksissani." Hän naurahtaa ja nousee ylös katsoen minuun.

Tunnen liiallisen punan leimahtavan poskilleni. Miksi juuri nyt törmään Nialliin? Missä vaiheessa hän on edes ilmestynyt paikalle? "Mihi sä oot menossa?" kysyn ujosti hymyillen ja katson maahan. "Ömmm... emmä tiiä mitä teen tai minne meen... mut en haluu olla kotona" poika sanoo hieroen niskaansa. hymyilen pienesti ja kävelen pois päin. En halunnut tietää mitä poika ajattelee minusta.

Niall juoksee minut kiinni. "Kyla oota." en pysähdy vaan jatkan matkaani.

"Niall... mä en haluu et Louis saa tietää tästä... En haluu kuulla enää sen raivareita." Lopulta saan sanotuksi. Mitä jos paparazzeja ilmestyy paikalle ja näkevät minut ja Niallin yhdessä? Mitä jos tästä tuleekin lehteen juttua ja silloin olen pahasi pinteessä.

"Kyla ei se saakkaa tietää. Usko mua" poika hymyilee ja tarttuu kädestäni kiinni. Huokaisen pienesti. "Okei mä uskon mut sä oot vastuussa siitä jos tästä tulee lehtee juttuu jos paikan pääl o niit hiton paparazzeja."

Tälläinen on tavallaan elämääni. Unohdan aina että tuo ihana blondi poika on maailman kuuluisimmassa bändissä. Ympäri maailmaa ihailee näitä viittä poikaa ja yksi niistä pojista on veljeni, mikä tavallaan harmittaa minua ja myös se poikajota minä oikeasti rakastan.

Päätämme (tai oikeestaan Niall se oli) mennä hiukan syrjäisemmälle paikalle missä ei liiku melkein ketään. "Niall miks sä toit mut tänne" Kysyn ja vilkaisen ympärilleni. Maisemat olivat liian kauniit. "Koska tää... on mun lempipaikoista koko puistossa ja kukaa ei tiiä tästä että ei ole mitään huolia että joku tupsahtaisi tänne." Niall hymyilee tuota ihanaa hymyynsä.

"Eksä tykkää" hän kysyy mutristaen huuliansa. "EN TIIÄ MITÄ SANOO... TÄÄ ON AIVAN MAHTAVA. EN SANOIS ET TYKKÄISIN TÄSTÄ PAIKASTA MUT MÄ RAKASTAN TÄTÄ!" huudan pienesti ja halaan niallia jonka ilme muuttui ällistyneemmäksi. Tunnen lopulta hänen huulensa omillani, mikä johtaa sydäntäni jättämään ainakin kolme lyöntiä välistä. Saan vihdoinkin ensisuudelmani ja se tulee juuri rakastamaltani ihmiseltä josta olen pitänyt siitä asti kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa

vihdoinki mun inspi toimii vaikka tästä tuliki jotenki lyhyen olone luku vielki :DD JEII!! oikeesti oon aiva ällistyny tai oikeestaa oon ymmälläni noista lukija määrästä. en ois ikinä never ever uskonu et tulis noin paljon lukijoita.

ja niin anteeks iha hirveesti ku ei oo tullu lukuu monee päivää, mut mul o syy siihen :)) äiti vei mun puhelimen ku sai tietää et olin luntannu enkun sanakokees XDD

mutta kiitos iha hirveesti siitä et te luette tätä ja ny ku saan mun puhelimen keskiviikkon ehk takas mä julkasen seuraavan luvun ja mul o vihdoinki kunnon inspis siihe.