Osa 1

1K 31 0
                                    

Joelin Nk.

Kello rupeaa olemaan puolen yön puolella.
"Moikka mää lähen nyt" kuulen Tommi huutavan. Nyt olemme tuon söpön pörröpään kanssa enään studiolla.
"Millon aattelit lähteä, eikö Leo oota sua kotona?" kysyn, kun tuo säätää koneellaan vielä jotain.
"Ei" tuo töksäyttää. Hän on ollut koko päivän ihmeen kireä, joka ei ole hänen tapaistaan. Kyllä hän välillä kiukuttelee, kuin pikku lapsi mutta harvoin. Kysyimme mikä hänellä on mutta hän ei vain halunnut kertoa. Kertoo kuulemma jos on jotain kerrottavaa.
"Mutta lähen nyt sain tän valmiiks" tuo sanoo ja nousee seisomaan jä lähtee eteiseen.
"Okei lähen samalla oven avauksella." ilmoitan vain ja nousen sohvalta.
Ulkona on kylmä niin puemme ulkovaatteet päällemme. Olen pukennut jo, nyt odotan ainoastaan, että tuo saa tuskailtua hiat hanskojen päälle, se näyttää hieman vaikealta kintaat kädessä.
"Ei vittu ei tästäkään tuu mitään." tuo tuskailee ja polkee maahan jalkaa ja laittaa kädet puuskaan. Hän näyttää syötävän suloiselta.
"Jos mää autan vähäsen." naurahdan vähäsen ja rupean laittamaan hänelle hiat hanskojen päälke niinkuin pikku lapselle. No onhan hän kuitenkin meidän oma junnu
"Noin" sanon ja päästän Aleksin käsistä irti.
"Kiitos" hän sanoo minulle hymyillen. Onkohan hänellä kaikki hyvin Leon kanssa. Leo on vaikuttannut ihan mukavalta tyypiltä, sen perusteella mitä hänen kanssaan olen jutellut baarissa.

Lähdemme käveleen koteihin päin. Olemme pian risteyksessä missä tiemme erkanee.
"Heippa, nähään huomenna" huikkaan vielä ennen kuin käännyin
Tuo vaan vilkuttaa ja nyökkäilee ja sen jälkeen katoaa näkyvistä.

Pääsen kotiin ja rojahdan vain sohvalle, en jaksa enään tehdä yhtään mitään. Se on ehkä ihan ymmärrettävää kello läheenee jo puolta yhtä. Olin mennyt studiolle jo 10 aikaan.
Yhtäkkiä mieleeni tulee Aleksi. Mikähän hänelle oli tänään. Hän ei ollut tyypillinen hymyilevä Aleksi.
Olen huomannut, että päädyn ajattelemaan Leon ja Aleksin suhdetta usen. En todellakaan tiedä miks mutta se tulee ekana mieleen kun herää ja on vikana mielessä kun nukahdan. Mistähän se johtuu?

-----------------------
Sanoja 305
Tässä eka osa Joleksia. Tää kirja yhteydessä mun toiseen JoonasxOlli kirjaan.
Jos ette ole lukennut mun toista kirjaa niin käykää lukemassa. Yritän päivittää tän mahdollisimman nopeasti tuon toisen kirjan kanssa samaan aikaan

Onko se rakkautta tällä kertaa? Joleksi// JoelxAleksiWhere stories live. Discover now