Osa 31

306 26 5
                                    

Mulla on lopussa teille pieni yllätys

--------------

Joelin Nk.

Olimme lähtennyt Joonaksen kanssa todella nopee treenikseltä Aleksin luokse. Muut jäivät hämmentyneenä katsomaan peräämme, samalla pöllien Nikon auton avaimet.

Olimme kohta Alekisin luona. Minulle että myös Porkolle oli soitettu monta kertaa treenikseltä että mikä homma. Joonas oli selvittännyt jotain sinne päin että Aleksi oli soittannut todella hämmentävän puhelun minulle, en kuunnellut hirveän tarkasti koska keskityin vain ajamiseen mahdollisimman paljon.

Hakkasin Aleksin ovea ja pimpottelimme ovi kelloa. Kukaan ei tullut avaamaan.
"Onko sulla sen vara-avain?" Joonas kysyy.
"Toivottavasti" sanon ja alan kaivaan avaimia taskustani.
Löysin avain nipun ja siitä Aleksin avaimen. Luojan kiitos ne olivat minulla ja olin laittannut ne aivain nippuun.
Avaan oven, koko talo on hiljainen, mutta Aleksin on pakko ollaa täällä nimittäin auto on pihassa ja kengöt eteisessä. Eli ainkaaan kolaria hän luojan kiitos ole ajannut.
"Aleksii" minä ja Joonas huhuillaan kun astelemme peremmälle.
Katselen ympäriinsä pimeää kämppää.
"Ei herran jumala." Joonas parahtaa. Käännän katseeni keittiöön mistä ääni kuuluu ja samassa näen tuon maassa makaavaan mustahiukisen.
Syöksyn Aleksin luokse, jossa Joonas on jo kokeilemassa pulssia. Tunnen paniikin nousevan pintaan, mutta nyt on pakko toimia että saadaan Aleksi hoitoon.
"Hengittää" Joonas huokaisee, kun minä olen soittamassa jo 112.

Ambulanssin pitäisi olla kohta Aleksin talon luona. Hätäkeskuksessa käskettiin laittamaan Aleksi kylki asentoon ja tarkkailemaan hänen hengitystään.
Joonas meni ulos ambulanssia vastaan ja informoin samalla muita jätkiä mikä homma.

Lähdin ambulanssin kyytiin mukaan, kun Joonas lähti Nikon autolla ajamaan treenikselle nappaamaan muut kyytin, sitten he ajavat sairaalalle.

Istun sairaalan odotus aulaan. Aleksi vietiin suoraan tutkimuksiin ja minulle sanottiin että odottaa tässä.
Soitin Aleksin siskolle tilanteesta, hän meni saman tien paniikkiin ja ilmoitti että on tulossa sairaalalle samalla informoiden heidän vanhempiaan.
Jätkät paukkasivat odotus aulaan missä minä istun.
"Mikä tilenne?" Joonas kyseli ennen kuin kukaan muu ehti sanoa yhtään mitään.
Kohautin olkapäitä vain, en osannut sanoa yhtään mitään. Harvinaista minulta.
Samassa meidän seuraan paukkaa ovista, Aleksin isosisko.
"Mikä tilanne?" tuo kysyy tasattua hengitystään.
"Ei tiiä vielä." sanon, oho sieltä tuli ääntä.

Vähä ajan päästä mies lääkäri kävelee luoksemme.
"Oletteko te Aleksi Kaunisveden omaisia?" lääkäri kysyi tarkkailen meitä.
"Joo mää oon sen isosisko ja tässä on sen kaverit ketkä löysi sen." hän selittää.
"Selvä, Olen hänen hoitava lääkäri Jussi Nukkanen ja tulin kertomaan teille vähän Kaunisveden tilanteesta ja he saavat kuulla myös Kaunisveden tilanteen?" Jussikis esittäytynnyt lääkäri varmistaa vielä, kertoisi jo mikä tilanne.
"Saavat"
"Aleksia saa mennö katsomaan, mutta hän on vielä tajuttomana, todennäköisesti on lievä aivotärähdys. Emme tiedä mikä pyörtymisen on aiheuttanut, mutta me tutkimme hänen herättyään asiaa." Jussi selittää meillä.
"Voiko se olla jotain vakavaa?" Niko kysyy hänen äänestään paistaa huolestuneisuus. Meistä jokainnen on kyllö huolissaan, sen näkee heidän silmistään.
"En lähde vielä mitään arvuurtelemaan" lääkäri sanoo.
"Eli se voi pian olla?" kysyn kulmia kohottaen.
"Pahimmassa tapauksessa voi." lääkäri sanoo vakavana.

------------------
Sanoja 460
Niin se ylläri on se että julkasin tänään enesimäisen osan Jorkoa pihalle että jos kiinnostaa niin käykääpä lukemassa mun profiilista :)

Onko se rakkautta tällä kertaa? Joleksi// JoelxAleksiWaar verhalen tot leven komen. Ontdek het nu