Onko se rakkautta tällä kertaa? Joleksi// JoelxAleksi

Osa 23

Aleksin Nk.

Makaan kotona sohvallani ja katson tv:tä, häihin on enään pari päivää.
Leo häärää pesuhuoneessa jotain omaansa.
Rupean miettimään kaikkea menneisyydestä tulevaisuuteen ja yliajattelen kaiken paha tapa tiedän.
Mitä jos kertoisin Leolle, että petin häntä Joelin kanssa. Leo murtuisi täysin ja häämme peruuntuisi.

Haluanko naimisiin... En todellakaan tiedä haluanko sitä loppujen lopuksi.
Mitä edes haluan tulevaisuulta muuta kuin tehdä musiikkia.
Lapsi keskustelu tulee kumminkin ilmi todennäköisesti melkein heti häittemme jälkeen. Ja en todellakaan ole vielä valmis sitoutumaan lapseen joka on minun vastuullani 18-vuotiaaseen asti ja vielä sen jälkeenkin. Ja mistä me edes saisimme rahat sen elättämiseen minä en saa rahaa niin paljoa, eikä Leokaan saa hänen töistään niin paljoa rahaa.

Tunnen kuinka silmä luomeni alkavat menemään kiinni ja lopulta nukahdan sohvallemme ajatellen kaikkea.
Kävelen Amsterdamin katuja pitkin, kotiini, olin käynnyt saattamassa vanhempani ja sisarukseni lentäkentälle. He lentävät kotiin tänään ja minä menen parin päivän päästä perässä, opintojeni loppumisen päätteeksi. Meinaan törmätä johonkin ihmiseen mutta kerkeän väistämään hänet viime hetkellä.
"Anteeks, eiku sorry..." soperran nolostuneena.
"Ei mitään." tuo vastaa ja hymyilee minulle kaunista hammashymyään.
"Ai sääkin puhut suomea." sanon hieman häpeissäni vieläkin.
"Juu oon. Lähen vaan parin päivän päästä takasin." tuo sanoo edelleen hymyillen.
"Jaa munkin lento lähtee parin päivän päästä." onkohan meillä sama lento olisi kiva tutusta häneen paremmin.
"Okei, no meillä on varmaa sama lento koska se oli ainoa mikä sinä päivänä lentää suomeen." tuo sanoo. Minun vain nyökkäillen. Syntyy kiusallinen hiljaisuus.
"Mutta minun pitää mennä nytten, heihei." tuo sanoo ja lähtee käveleen suuntaa minne oli menossa.
"heihei" sanon ja jatkan matkaani. Nyt taidan uskoa että voi rakastua ensi silmäyksellä. Ne silmät lumosivat minut... Viattomat kauniit silmät.

Olen lähdössä tänään takaisin suomeen, olin juuri päässyt istumaan lentokoneessa paikalleni.
Tutun näköinen ihminen istuu vierelleni.
"Terve, tässä on kyllä kohtaloa pelissä että istun sun just viereen." tuo mies sanoo hymyillen, jonka nimeä en itse asiassa tiedä.
"näyttävästi on, mikä sun nimi muuten on?" kysyn.
"Leo, Leo Matikainen." tuo sanoo reippaasti ja ojentaa kätensä, kättelyn merkiksi. Tartun käteen ja sanon:
"Aleksi Kaunisvesi" sanon hymyillen.

Herään kolinaan talossa ja huomaan jonkun seisovan edessäni mustissa vaatteissa kommandopipo päässää, ja... Ase kädessä...

-------------------
Sanoja 350
Toinen tarina selvetää loppua...