Onko se rakkautta tällä kertaa? Joleksi// JoelxAleksi

Osa 28

Joelin Nk.

Olin lähtennyt eilen illalla kotiin ja olen marssimassa nyt takasin Aleksin luo.
Kello on nyt lähemmäs 7 illalla
Niko oli kysymnyt meitä johonkin uuten baariin, mutta olin ilmottannut että minä ja Aleksi ei päästä. Aleksi oli hieman yllättynyt että ilmotin että hänkään ei pääse.
Mutta olen suunnitellut meille tekemistä, en tiedä tykkääkö ale ideasta, mutta eipä sillä ole väliä.

Koputan oveen, saan odottaa hetken että tuo pieni mies tulee avaamaan oven hiukset märikinä ja pelkkä pyyhe lanteilla.
"Ei ei, Joel ei." tuo kometaa minua kun näkee kädessäni kaksi lätkä mailaa.
"Joojoo" sanon naurahtaen kun astan sisälle ovesta.
"Oon luistellut tyyliin viimeks ylä asteella saatika pelannu lätkää, ja ei mulla ees taija olla luistimia." tuo yrittää kaiken mahdollisimman keinoin selittää miks välttyä tältä koettelemukselta.
"On sulla luistimet, mää näin ne." sanon ja lähden käveleen tuon yhdelle kaapille missä olin nähyt luistimet.
Kuulen tuon huokaisevan, kun kaivan luistimet esiin.
"Mutta se ei poista sitä asiaa että mää en osaa enään tyyliin, herra ex jääkiekkoilija."
"Mitä se haittaa, kyllä mää voin opettaa." sanon hymyillen.
"Okei, mää tuun." tuo myöntyy lopulta ja lähtee laittamaan vaatteita päälle Rilla perässään.
Itse tallustan laittamaan meille kuumaa kaakaota, tiedän että tuolla herralla on aina kaakaota kaapeissaan.

Olimme juuri saapunneet jäille, täällä ei ole ketään muita. Ehkä ihan hyvä vain.
Olin itse saannut laitettua jo luistimet jalkaan, kun Aleksi kiristää ensimmäistä.
Tuo saa vihdoin molemmat jalkaan.
"Mennäänkö?" kysyn ja tarjoan kättä että voin auttaa hänet pystyyn.
"Joo, mutt et sitten naura, kun en osaa." tuo sanoo mukamas totisena.
"En tietenkään." sanon naurahtaen.
Heti kun tuo pääsee pystyyn, hän horjahtaa taakse päin. Saan kumminkin napattua hänen käsivarsista kiinni ennekuin hän kaatuu.
"Pidä kiinni mun käsivarsista, mää pidän sut pystyssä." ohjeistan ja lähden luisteleen taakse päin vetämällä tuota mukanani.
"Ei tulis mieleenkään päästää irti, ethän sääkään päästä?" tuo lisää vielä loppuun.
"En tietenkään." vastaan virnitäen.
Tuo rupee potkimaan itselleen myös vauhtia.
Samassa hän kaatuu, minä sentään pysyn pystyssä.
"Sattuko?" kysyn, kun tuo istuu jään pinnalla ja tapittaa minua sinisillä silmillään. Tuo puistelee päätään ja alkaa kammeta takasin jaloilleen.

"Osaathan sää ihan hyvin jo." vakuuttelen hetken jälkeen en edes enään pidä kiinni hänestä, mutta olemmehan jo luisteleet aika kauan, onhan sitä pari kaatumista tullut ja kirosanoja ja manattu koko laji alinpaan helvettiin.
Aleksin hymy ylettyy varmaan korviinsa, ihme jos hänen naamansa ei kohta jää tuohon.
Ei se minua haittaisi hänen hymynsä on kaunis. Ilmeisesti tyytyväinen siihen että pysyy pystyssä ilman apau ja osaa. Eihän olisi luovattannu kunnes ois onnistunnut.
Ajatukseni keskeytyy kun Aleksi horjahtaa ja vetää meidät molemmat jään pintaan. Hän alkaa hihittämään, kuin pikku tyttö aika suloista.
"Heiiii, oliko toi nyt reilua että sää vedät mutkin tänne?" kysyn muka loukkaantuneena.
"Joo oli." tuo vastaa ja nyökyttelee päätään nopeasti.
"Jaaha, sää et taija saada kaakaota kerran vedit mut mukanas." sanon vieläkin mukamas loukkaantuneena ja nousen ylös.
"Heiiii sinä epäonnistunut jääkiekkoilija nykyinen diiva rockis stara, annathan mullekin?" tuo lässyttää ja vetää naamalleen mailman lutuisimman ilmeen mitä olen nähnyt.
"Oota pohditaan hetki." sanon mietteliäänä, ei tässä kyllä mittään mietittäväö ole.
"Tuu nytten sitten." sanon ja Aleksi lähtee luistelemaan minua kohti, olin ehtinyt karata jo penkeille missä kenkämme ovat.

-------------------
Sanoja 517