Prologi

11 2 0
                                    


" Se tunne, kun katsot

peiliin ja hymyilet,

hymyilet onnesta.

Siitä että kaikki on hyvin

juuri niin kuin täytyykin.

On tullut pärjättyä tähänkin saakka

omin voimin,

mutta entä jos omat voimat

ovatkin ehtyneet.

Evät toimi, eivät kanna.

Mitä silloin tehdä?

Antaa pudota

vai huutaa apua?"

- Samara Ciardha


Minä todellakin räjähdin. Tunsin, kuinka ympärilläni vallitsi kuoleman hiljaisuus. Tunsin olevani voimakas ja voittamaton sotatantereella. Olin Madran salainen ase. Nainen, joka pystyi pyyhkimään sotilaita tieltään parilla käden heilautuksella. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen mokanneeni. Olen piiritettynä ja tunnen oloni itsevarmaksi, mutta mitään ei tapahdu. Voimani eivät tunnu luissani, eivätkä näy käsilläni. Tunnen kovan kolauksen päässäni. Ääni kaikuu aivoissani ja saa minut putoamaan polvilleni. Vartaloni painuu mudaksi muuttuneeseen maahan. Tunnen käsien tarttuvan minuun ja nostavan minut raivokkaasti sekä häikäilemättä ylös. Pääkoppani repsottaa ylösalaisin ja tunnen veren pakkautuvan päähäni. Maailma pyörii ja väreilee. Luomeni sulkevat silmäni ja antavat minun nukahtaa.

Menneisyyteen pukeutuneenaWhere stories live. Discover now