Menneisyyteen pukeutuneena

Luku 5

Samara

Täällä minä taas lojun. Köhivien vankien keskellä, kylmällä lattialla. Voi, että kun en ole tätä kaivannut. Koko kroppani on turta ja sätkii vähän väliä aivan kuin saisin vieläkin sähköiskuja. Silmäni tuntuvat niin raskailta pitää auki. Mieluummin paiskisin töitä pajalla ystävieni kanssa. Tämä ei mennyt yhtään niin kuin suunnittelimme.

Ei ketään saa hengiltä täältä käsin. He eivät ole selvästikään saaneet sairautta kahleisiin. Se on niin hurjaa, miten kaikki voi muuttua niin nopeasti ja saada ihmisten mielet romahtamaan. Minusta tuntuu, että kaikki juontaa juurensa tästä harmaasta kaupungista. Näiden seinien sisältä. En yhtään ihmettelisi. Valtias on muutenkin ihan sekaisin ja poika sen kuin vain palvoo miestä. Yök.

Kuulen, kuinka housuni repeytyy reiteni kohdalta ja sen ääni kajahtaa selleissä. " No voi vittu." Nousen istumaan niillä voimilla, mitä minulla nyt on. Yritän sormillani saada kankaita yhteen. Ihan kuin se noin vain onnistuisi. Huomaan sellin nurkassa kiiltävän kiven, joka näyttää mukavan terävältä. Katselen ympärilleni ja sujautan sen nopeasti housuihini. Se pistelee hieman, mutta se on hyvä merkki.

Kuulen natisevan oven aukenevan ja hymy ilmestyy kasvoilleni. Huomaan sen nopeasti ja imaisen sen takaisin sisään. Mies kävelee yksin viitta hulmuten luokseni. " Tiesin, että teille tulee vielä minua ikävä. Kävelevä katastrofi." Hän ei kuitenkaan vastaa minulle mitään. Hän hymähtää ja avaa oven kolisevalla avaimellaan. " Onko nämä niitä hetkiä, kun nainen tuntee olonsa otetuksi?"

 " Osaatko pitää edes hetken turpaasi tukossa? Mietin tässä vain yhteisen hyvän vuoksi."

 " Noh minä suuresti epäilen, mutta uskon sen olevan vain hyvä asia. Huomaan, että nautitte äänestäni. Katsoisitte tarkemmin, mistä se tulee." Vinkkaan silmääni ja silloin Ezra tarttuu käsivarteeni riuhtaisten minut sellistäni.

On vaikeaa pysyä tämän miehen pitkissä askelissa. Melkein täytyy hypähdellä, jotta pysyisi mukana. Katselen ihmetellen ympärilleni, kun ohitamme suuren salin ja jatkamme matkaamme.

" Minne olet viemässä minua? Takaisin temppeliin vai jonnekin kivampaan paikkaan?" Hänen silmänsä välkehtivät valojen alla ja hän vain naurahtaa. " Et tule pitämään tästä yhtään sen enempää kuin minäkään." 

 " Jos puhut, että tulisin kanssasi makuukammariin, niin todellakin olen samaa mieltä."

Hänen silmänsä pyörähtävät päässä. Pysähdymme kahden vartijan eteen, kellä on pitkät terävät seipäät käsissään. He ovat ristineet ne oven eteen ja vain yhdellä käden heilautuksella ne siirtyvät.

Virnuilen heille ohittaessani heidät, mutta vartijat eivät edes kiinnitä ivailuuni huomiota. Kuinka masentavaa.

Taas uusi sekä kovempi riuhtaisu saa minut kaatumaan naamalleni. Tunnen veren valuvan nenästä suuhuni. Sylkäisen maahan punaista sylkeä, joka maalaa valkoisen gneissin. Nostan katseeni ylös ja näen ympärilläni joukon ihmisiä. Minut nostetaan jaloilleni ja veren annetaan valua paidalleni.

"Mistä tämä kunnia?" Ääneeni on mahdutettu mahdollisimman paljon sarkasmia kuin vain on mahdollista. Theo istuu pöydän päässä, jossa istuvat monet muut vanhat käppänät. Ympärillämme ovat suuret kirjahyllyt sekä ulos avautuva suuri ikkuna. " Niin, mitä haluatte?"

Valtias nousee ylös ja nojaa käsillään pöydän päähän. " Tämäkö on muka Madran valtiaan tytär? Hän näyttää hieman... Miten sen nyt sanoisi kauniisti... rumalta, kulahtaneelta, epäonnistujalta. Voin jatkaa listaa, jos haluatte neiti Ciardha."

Nyrpistän nenääni ja matkin mumisten miehen kimakkaa ääntä. Ezra lyö kämmenellään kasvoihini, joita alkaa jomottamaan. Käännän kasvoni häneen.