Menneisyyteen pukeutuneena

Luku 1

Samara

Olen virunut tässä vankilassa jo tovin. Lihakseni ovat surkastuneet ja kehoni näyttää puolet pienemmältä entiseen verrattuna. En voi ymmärtää, minne voimani ovat kadonneet. Ne katosivat kuin tuhka hentoon tuuleen. Uskon, että Kalmaran valtias yrittää varmaan neuvotella isäni kanssa lunnaista, jotta saisi sodan loppumaan. Mies tietää, että sota ei ole ollut hänen puolellaan vuosiin.

Lattia on kylmää betonia ja kalterit ovat kiiltävän mustat. Valkoiset hiukseni ovat latvoista värjääntyneet ruskeiksi ja silmäni ovat tottuneet hämärään. Voi toki myös olla, että näköni on vain huonontunut ja näen hämärää sekä sumeaa koko ajan.

 Tunnen kasvojeni luut koskiessani niitä. Olen riutunut ja muuttunut siitä arvokkaasta naisesta, joka olin. Olen enää vain luuta ja nahkaa. Joka toinen päivä, joku uskaltautuu ruokkimaan minua leivän kannikalla sekä kupilla vettä. Käytävää valaisee vain yksi seinässä majaileva lyhty. Sen valo väreilee seinillä ja tanssahtelee. Kynnen aluseni ovat likaa täynnä sekä hauraat. Eivät kovinkaan hienostuneet minun makuuni.

Letitän hiukseni kolmeksi ranskalaiseksi letiksi ja lässähdän maahan. En ole liikkunut viikkoihin ja vartaloni on alkanut veltostumaan. Vuosien varrella olen ymmärtänyt, että liikkuminen vain kuluttaa minua entistä enemmän. 

Minun on näytettävä pelokkaalta, hennolta tytöltä, jotta minua ei pidettäisi uhkana. Olen miettinyt monia erilaisia keinoja päästä tästä helvetin loukusta. He tietävät kuka olen ja käyttävät tietoa hyväkseen. Isäni rakastaa minua, mutta toivon sydämeni pohjasta, että hän ei alistu heidän ehtoihinsa. Rakkaus ei saa tehdä meistä heikkoja.

Katseeni suuntautuu tummaan kattoon ja ojennan käteni ilmaan kuin koskeakseni siihen. Aivan kuin ylettäisin siihen. Käsi romahtaa vierelleni voimattomana. Jos en edes jaksa pitää kättäni hetken ylhäällä, en tiedä, miten pääsen ulos täältä.

Askeleet kaikuvat kapeaa käytävää pitkin. Ponnahdan istumaan ja puristan käteni nyrkkiin. En pysty taas kestämään vartijoita, jotka hipelöivät väsynyttä kehoani. He pistelevät minua piikeillään ja ruiskuttavat minuun ainetta, joka lamauttaa minut. Olen puolustuskyvytön ja altis. Käteni tärisevät kylmää lattiaa vasten. Eivät kylmyydestä vaan pelosta sekä alttiudestani vaaroille.

 Raskaat kengät kopsahtelevat lattialla ja kuulen miekan kärjen raahaavan lattiaa. Ääni kirkuu korvissani ja saa ne vihlomaan. " Hän on huoneen perällä herra." Kuulen järjestäytyneet askeleet ja huomaan kumartavien vartijoiden varjot. Askeleet alkavat uudelleen ja kuuluvat yhä kovemmin.

Hämärästä ilmestyy kaksi soihtua kantavaa vartijaa ja heidän takanaan kävelee tummaan viittaan pukeutunut hahmo. Hänellä on kasvojen edessä huivi sekä huppu. Nousen seisomaan uhkaavasti ja tartun kaltereihin. Hahmo seisoo suoraan edessäni ja valaisee haaleat kasvoni. " Sinua on kohdeltu armollisesti tyttönen." Tuhahdan miehen äänelle ja katson häntä murhaavasti. " Et todellakaan näytä niin loistokkaalta, kun minulle on kerrottu. Entä, missä ovat vihreät liekkisi? Kuulin, että menetit ainoan asian, joka teki sinusta erikoisen sekä merkittävän." Sylkäisen miehen kengille ja yritän katsoa lasisin silmin oletettuihin silmiin.

 "Voimani eivät ole ainut asia, jonka olen tässä rotan kolossa menettänyt." Mulkaisen vartijoita ja kohdistan vihreän katseeni mieheen. Ääneni on hento ja siitä puuttuu alkuperäinen voima sekä uskottavuus. En ole puhunut aikoihin ja kurkkuni on käheä. Minun on ikävä vihreää sumu liekkiäni.

Se ei ollut polttavaa, mutta se kuitenkin pystyi räjähtämään. En osaa selittää sitä. Jotkut asiat on tunnettava vain itse, koettava itse. Kutsumme sitä isäni kanssa Uhmaksi.