Our love will last - Harry Styles Fanfiction In Finnish

Luku 2. Muutoksia

Sori tällänen kauheen iso aikahyppy:

Kaksi vuotta myöhemmin:

Istun ruokapöydässä äidin kanssa kahdestaan. En voi kuvitella että Ellien kuolemasta on jo kaksi vuotta. Aijomme käydä tänään äidin kanssa hänen haudalla. Tökin haarukalla lautastani. Ei tekisi mieli syödä.

" Mä meen mun huoneeseen! " huudan äitille portaissa.

" Okei, mutta tule kohta takaisin, lähdemme Ellien haudalle!" äiti huutaa perääni.

" Joo! " vastaan äitille.

Kävelen huoneeseeni. Näen seinällä minun ja Ellien kuvan. Se on otettu kaksi vuotta sitten kesällä. Elliellä on siinä vielä luonnolliset hiukset eli ruskeat, eikä punaiset jotka Ellie värjäsi kaksi viikkoa ennen kuolemaansa. Halaamme kuvassa toisiamme ja hymyilemme. Voi kuinka minä kaipaan häntä. Menen makaamaan sängylle ja laitan kuulokkeet päähäni. Kuuntelen jotain rauhoittavaa musiikkia, kunnes nukahdan.

Herään. Näen Ellien kävelevän minua kohti. En usko silmiäni. Onko hän oikeasti siinä? Ellie sanoo minulle: Älä huoli, olen kunnossa. Olen turvassa. "Ellie! huudan. "LUCY... LUCY. LUCY!!!

Herään. Huomaan että äiti seisoo vieressäni.

"Vihdoinkin sä heräsit. Huusin sun nimeä varmaan kymmenen minuuttia." äiti naurahtaa.

"Lähdetäänkö me nyt?" kysyn äitiltä.

"Joo." äiti vastaa ja lähtee kävelemään alakertaan. Menen hänen perässä. Laitan takin päälleni ja tummansiniset Converset. Äiti käynnistää auton ja menemme autoon sisälle. Kun äiti ajaa, minä juttelen Vanessan kanssa WhatsApp:issa.

" Olemme perillä!" äiti huutaa vähän ajan päästä ja pysähtyy parkkipaikoille. Nousemme ulos autosta, ja lukitsemme sen. Kävelemme hautausmaan pihaan ja etsimme Ellien haudan. Löytyi. Ellie Isabelle Horan , hautakivessä lukee.

Otan kassista kynttilän ja sytytän sen. Sitten asetan sen hautakiven eteen. "Lepää rauhassa, kuiskaan samalla kun kävelen pois Ellien haudalta. Tapahtumasta on jo kaksi vuotta mutta vieläkin kyyneleet pyrkii silmiin. Pyyhin ne äkkiä pois ja menen autoon. Lähdemme kotiin. Kotona riisun takkini naulakkoon ja laitan Converseni kenkätelineeseen. Menen huoneeseeni ja lukitsen oven. Siellä vasta tunteeni valtaavat minut ja alan itkeä. Vaikka kaikki sanoo etten ollut Ellien kuolemasta missään tapauksessa syyllinen, niin minusta tuntuu että he ovat väärässä. Minun ei olisi pitänyt päästää häntä lähtemään koululta. Äiti yrittää päästä huoneeseeni.

" Lucy Elizabeth Horan, nyt se ovi auki! " äiti huutaa ovelta.

"En avaa." sanon äitille hieman vihaisella mutta itkuisella äänellä.

Kuulen äitin askeleet kun hän kävelee portaat alas. Hän on ilmeisesti suuttunut minulle, ajattelen.

Kahden tunnin päästä äiti huutaa minulle:

" Lucy nyt alas! Minulla on erittäin tärkeää asiaa!" Hänen äänestä kuulee että hänellä on tärkeää asiaa.

Avaan huoneeni oven lukon, ja kävelen portaita pitkin alas. Menen istumaan äitini viereen.

"No mitä?" tiuskaisen vaikka ei ollut tarkoitus.

"Huomaan kuinka rankkaa sinulla on ollut Ellien kuoleman jälkeen, ja minusta olisi parasta että pääsisit vähäksi aikaa pois näitten ikävien juttujen luota." äiti selittää.

" Mitä sä tarkotat? " kysyn äitiltä ihmeissäni.

"Me ollaan sovittu tää juttu niin, että sä muutat vuodeksi veljesi luokse asumaan Irlantiin." äiti kertoo rauhallisesti.

"Mitä?!?!" nousen ylös tuolilta ja huudan.

"Kuulit oikein. Sä muutat Niallin luokse vuodeksi Irlantiin." äiti kertoo vieläkin rauhallisesti.

" Millon mä sit lähen sinne? " kysyn äitiltä vieläkin hieman yllättyneenä.

"Huomenna aamulla." äiti sanoo tyynenä.

"Mitä?!?!" huudan äitille.

"Hei usko Lucy, ajattelen vain sun parasta." äiti sanoo.

"Okei, pitäskö mun mennä pakkaamaan?" kysyn äitiltä vähän rauhoittuneempana.

"Joo mene vaan." äiti sanoo.

Lähden yläkertaan iloisena, surullisena mutta myös yllättyneenä. Minun mielestäni on kivaa nähdä vihdoin Niallia pitkästä aikaa, mutta entäpä Vanessa ja mun muut kaverit? Alan pakkaamaan. Pakkaan paljon vaatteita, puhelimeni laturin, minun ja Ellien kuvan seinältä ja paljon muuta. Puolen tunnin päästä äiti huutaa: Lucy! Nyt nukkumaan! Huomenna aamulla lentokone lähtee jo 9.00!

"Joo!" huudan äitille.

Vaihdan yöpuvun päälleni ja menen sängylleni. Ei aikaakaan, kun olen jo sikeässä unessa.

Seuraavana aamuna herään herätyskellon soittoon noin klo 5.00. Puen äkkiä vaatteet päälleni, ja sitten lähden alakertaan syömään aamupalaa. Äiti istuu jo pöydässä, syömässä muroja, niin kuin joka aamu. Käyn hakemassa jääkaapista viilin, ja otan lusikan. Sitten menen syömään viilini äitin viereen. Kun olen syönyt sen, heitän sen roskiin ja laitan lusikan tiskikoneeseen. Sitten menen yläkertaan ja pesen hampaani. Kiharran hiuksiani hieman ja laitan vähän ripsiväriä. Käyn hakemassa matkalaukkuni huoneestani ja raahaan sen alakertaan. Puen takin, hatun ja hanskat päälleni ja menen autoon. Äiti käynnistää sen ja lähtee ajamaan minua lentokentälle. Kun saavumme perille, vilkutan äitille.

"Moikka! Nähdään vuoden päästä!" huudan äitille.

"Joo!" äiti huutaa itkuisella äänellä.

"Älä huolehdi, voin vaikka soittaa sulle joka päivä!" lohdutan äitiä.

"Okei." äiti sanoo hymyillen.

Menen tullitarkastuksen läpi, ja juoksen portille. Etsin lentokoneesta vapaan paikan, ja istun siihen. Laitan kuulokkeet korvilleni ja rentoudun.

Nyt sitä mennään.

Pahoittelen vielä sitä jättiaikahyppyy tos alus :I Mut ois ihanaa jos ne ketkä lukee tätä ni alkais kommentoimaan <3 Kiitti kaikille tän lukijoille :) Uus luku tulee kun ehdin taas alkaa kirjottelee enemmän ;)