Tuijotin silmät pyöreinä muukalaista. Hän oli niin kaukana isosta, pelottavasta 50 vuotiaasta miehestä, että en ollut uskoa silmiäni.
Olin varautunut siihen, että silmäni kohtaisivat ällöttävän pedofiilin, mutta sen sijaan sain viereeni minua noin 10cm pidemmän nuoren miehen.
En pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin hänen suklaanruskeisiin silmiin ja poskiin, jotka punoittivat hellästi.
Suloinen.
"Mä o-" alotin änkyttäen, mutta sillä sekunnilla en muistanut omaa nimeäni.
Mitä hittoa?!
Mihin mun sanavalmis persoona oli kadonnut? Oliko muukalainen, joku mielen manipuloija, joka leikki ajatuksillani. Nuorukaisen kasvoille nousi vilpitön virne. Hän selkeästi aavisti, että nyt jotain Vivin pääkopassa ei ollut kunnossa. Vivi! Sehän se mun nimi on.
Avasin suuni kertoakseni nuorukaiselle, joka oli esitellyt itsensä Villenä, että nimeni oli Vivi, mutta ennen kuin kerkesin sanoa yhtäkään vokaalia Ville avasi suunsa ja sanoi vilpittömästi: "Tuhkimo, oletan"
Katsoin hämmentyneenä Villeä, joka jatkoi mystisesti hymyillen: "Aavistan, että olet hukannut jotakin"
Vilkaisin refleksinomaisena jalkoihini, ja ei, kumpikaan monoistani ei ollut kadonnut.
Ei tietenkään, pölvästi.
Nostin hämmennyksestäni toista kulmaani ja katsahdin Villeen, joka hymyili viehättävästi.
"Tarkoitan kylläkin tätä" Ville totesi ja soi minulle hammashymyn, ja osoitti katseellaan vasempaan käteensä, jossa lepäsi valkoinen laskettelusauva.
Katsoin hämmentyneenä Villen kättä. Joku nuorukaisen asukokonaisuudessa ei sopinut yhteen. Miksi ihmeessä hän piti kädessään laskettelusauvaa, kun hän ilmiselvästi lasketteli lumilaudalla.
Siirsin katseeni takaisin Villeen, joka odotti minun tajuavan jotakin, jota en tietenkään huomannut.
"Niin, oletan, että tämä on sinun sauvasi" Ville sanoi lopulta pienen hiljaisuuden jälkeen.
Naurahdin kiusaantuneena. Hän oli selkeästi päästään vialla. Laskettelin suksilla. Minulla oli tietenkin omat sauvat mukanani. Nostin oikean käteni todistaakseni, että minulla oli molemmat sauvat tallella. Pidin katseeni visusti kiinni Villessä, sillä tahdoin palavasti nähdä nuorukaisen ilmeen, kun hän ymmärsi epäonnistuneensa. Villen ilme ei kuitenkaan värähtänytkään. Hänen kasvoilleen kaartui vain huvittunut hymy.
Siirsin katseeni nuorukaisesta käteeni. Tunsin palan nousevan kurkkuun.
Minulla oli vain yksi sauva.
Käänsin katseeni taakseni taakseni ja horjahdin. Kerkesin tuntea, kuinka Ville yritti saada otteen vyötäröstäni, mutta sen sijaan, että olisimme pysyneet pystyssä, me molemmat kaaduimme. Lysähdimme toistemme päälle ja ankkurihissi karkasi meidän ulottumattomiin.
Refleksin omaisesti konttasimme vauhdille sivulle, jotta emme olisi muiden laskettelijoiden edessä.
Ville nousi näppärästi seisomaan ja ojensi minulle valkoisen laskettelusauvan. Minun valkoisen laskettelusauvan.
Tartuin sauvaan ja nousin ylös.
"Oletko sä joku hemmetin taikuri? Oon sata varma, että mulla oli molemmat sauvat kädessä" mä sanoin, ehkä aavistuksen turhan ärtyneenä, mutta koittakaa ymmärtää, mä olin juuri nolannut itseni ja Villen satojen joukossa. Ja mikä pahinta: Villen seurassa.
"Sovitaan vaikka niin. Mut mulle sä oot Tuhkimo, ja onneks löysin sun kadonneen sauvan, ties missä olisit könyämässä ilman toista käpälää" Ville sanoi iskien silmää.
Tuhahdin ja tein kaiken voitavani, etten antaisi hymyn vallata kasvojani.
Stay cool, Vivi
"No, mukavaa loppu päivää" töksäytin, ja jatkoin hissin sivusta rinteeseen, joka kävi onnekseni helposti. En enää katsonut Villeen päin, mutta tunsin, kuinka hänen katseensa seurasi minun jokaista liikettä.
Turvallisesti rinteeseen päästyä annoin hymyn vallata kasvoni. Äskeinen tapahtuma tuntui niin nololta, mutta samalla niin huvittavalta.
Jos joku, niin minä, pidin huolen siitä, että annoin jokaiselle tuntemattomillekin ihmisille asiallisen ja ystävällisen ensivaikutelman. Ja miten ihmeessä olin voinut ensimmäisenä unohtaa oman nimeni. En ollut ymmärtänyt viittausta Tuhkimoon ja kadonneeseen sauvaan, vaikka peruskoulusta pääsin pois kympin keskiarvolla. Olin käyttäytynyt niin kuin puulla päähän lyöty lammas. Aina pihalla kaikesta.
Vähän kuin Ilona.
Naurahdin ajatukselle. Tältäkö Ilonasta tuntui, kun hän ei ymmärtänyt jotakin asiaa? Voi reppanaa.
Päästyäni Romekievarin eteen, otin sukseni ja sauvani pois ja laitoin ne nojaamaan suksille tarkoitettuun telineeseen. Kävelin rauhallisesti rinneravintolaan ja vilkuin ympärilleni, kunnes huomasin tutun nelikon pyöreässä pöydässä.
Pyyhin viimeisetkin hymyn rippeet pois kasvoiltani, jotka Ville oli toiminnallaan siihen maalannut. Otin ison henkäyksen happea sisääni ja lähdin tallustelemaan kohti pöytää, jossa seuraani odotettiin.
"Kuinka sulla näin vähä aikaa kesti?" Oliver katsoi kohottaen toista kulmaansa.
"Jep äsken vasta päästiin tilaamaan" Emppu lisäsi ja mun piti toden teolla tehdä töitä, jotta sain suupieleni pidettyä kurissa.
Ville
"Tulin vaan nopeesti alas. Ei muuta" tokaisin tahmeasti. Mä en todellakaan halunnut, että kukaan näistä neljästä ihanasta, rakkaasta henkilöstä saisi koskaan sitä mielihyvää, että kuulisivat totuuden viimeisestä 10 minuutista.
Salaisuus saisi pysyä vain mun, ja lumilautailija Villen salaisuutena. Se oli turvassa siellä.
Ystäväni katsoivat minua hiukan epäuskoisena, mutta hyväksyivät lopulta vastauksen. Ja vaikka mä en olisi tahtonut myöntää, mä tavallaan toivoin, että näkisin vielä Villen uudestaan.
-❤️
KAMU SEDANG MEMBACA
laskettelu romanssi (rewrite)
Pertualangan"Moi, mä oon Ville, kuka sä oot?" ja niin hän aloitti meidän tarinan, joka on juuri meidän kahden näköinen. yellow! tästä kirjasta on siis kaksi versiota, tämä ja laskettelu romanssi. molemmat näistä on mun kirjottamia, ja tämä uusi tarina sen takia...
