Rakkaus valehtelee ||Joonas x Niko|| Jiko

Osa 2

Nikon Nk.

Olin patistellut Joonaksen juuri kotiinsa. Joo minä Niko Vilhelm Moilanen laitoin juuri parhaan ystävänsä kotiin vain sen takia koska itseäni harmitti liikaa olla hänen seurassaan.

Olin nimittäin mennyt epätoivoisesti  rakastumaan Joonakseen, enkä voinnut tehdä asialle oikeastikkaan yhtään mitään.
Ainakun bromance ottaa meistä otteen ja syvännemme ystävyyttämme milloin milläkin tavoin, joko pelkällä suutelemalla tai seksillä. Olkoon mikä tahasa tunnen joka ikinen kerta kuinka sydänmeni revittäisiin rinnastani ulos, lävistettäisiin tikarilla silmieni edessä ja tungettaisiin kaiken sen jälkeen rintaan takasin.

Ja kaikista eniten siinä sattuu vielä se että tiedostan erittäin hyvin kuinka joka kerta on Joonakselle vain yhden illan juttu ja kuinka hänelle elämä on viimeiset kolme vuotta vain hymyillyt. Tai ainakin siltä se vahvasti näyttää.
Millonhan olen muuten kysynnyt tuolta mitä hänelle kuuluu nyt kun rupesin miettimään. On siitäkin varmaan ikuisuus, pitäisi kysyä seuraavan kerran kuin nähdään.

Olen lähdössä Joelille juomaan parit bisset ja miettimään elämän tarkoitusta. Siihen kun joku keksii tarkoituksen niin julistakaan hän sen kaikille sitten.
Kävelen puiston läpi Joelin luokse ei sinne ole pitkä matka. Ja varsinkaan jos ajattelee kaikkea muuta samalla esim nimeltä mainitsematonta blind channelin kitaristia ja kesän keikkoja jota minulla on ikävä, varmaankin meillä joka ikisellä on. Se on aikaa kuinka voi unohtaa kaiken, pitää vain keskittyä yleisöön ja biisien vetämiseen.

Olen nopeasti Joelin koti ovella rämpytämässä ovi kelloa. Rakastan härnätä tuota sillä että soitan sitä todella monta kertaa. Lapsellista? Ei. Ei minusta.
"Etkö ihan oikeesti voi opetella soittaan sitä hiton ovi kelloa vaan kertan." tuo kysyy heti kun on saannut oven auki.
"En. Yliarvostettua sellanen yhen kerran pimpottaminen jos voi monta kertaa." sanon, virnistäen.
"Mää vihaan sua, tiesithän sää sen?" tuo kysyy virnistäen myös.
"Nääh, jos sää vihaisit mua niin et sää ois kestänny mua näin montaa vuotta bändissä ja ystävänäs." totean, virne ei ole hävinnyt kummankaan kasvoilta mihinkään.
"Harvinaisen totta tuokin" tuo toteaa olkiaan kohauttaen ja heittää minulle jääkaapista otetun bissen.

Hetken päästä kesken jutteluidemme kuuluu järkyttävä kolahdus joka rymisytti varmaankin koko taloa ja 'ai helvetti' karjaisu.
"Älä sano että tuo kuulu Joonakselta.." kysyn katsoen Joelia pelonvaltaamilta silmilläni.
"Se oli Joonakselta." tuo sanoo nopeasti. Meidän pompatessa saman tien sohvalta ylös ennätysvauhtia.

-----------------
Sanoja 350