Novellit

Risteys

Istuin vanhan, harmaan sedan-mallisen volvon etupenkillä näpräten kulunutta turvavyötä hermostuneesti.

Hän ajoi määrätietoisesti eteenpäin, katse suunnattuna tiehen.

Hän ei katsonut minuun, enkä minä Häneen, mutta jokin noissa kasvoissa silti veti minua puoleensa... Aivan liian kirkkaat, sinivihreät silmät, joihin aikoinaan katsoessani olin tuntenut hukkuvani, olivat nyt kylmät - erilaiset.

Painoin katseen alas jalkoihini ja käsiini, jotka ristittyinä lepäsivät sylissäni. Pieni, yksinäinen kyynel vierähti poskelleni. Pyyhkäisin sen nopeasti pois, ettei Hän huomaisi minun itkevän.

Taivas alkoi jo punertaa idästä, ja tiesin, että minun oli mentävä pian. Pieni valonkajo loi varjoja Hänen kasvoilleen, enkä voinut olla vilkaisematta sivusilmällä.

"Käänny seuraavasta oikealle", tokaisin pian määrätietoisesti, ja kuski painoi nopeasti jarrupoljinta. Pian ajoimme jo kapeaa hiekkatietä kohti tuntematonta.

Valitsin umpimähkään pienen, mutta tavallaan kutsuvan tienhaaran, ja käskin Häntä pysäyttämään auton.

Hän katsoi minua epäuskoinen ilme tutuilla kasvoillaan. "Jään tässä", totesin ikään kuin vahvistaakseni juuri sanomani. Oikeastaan pidin hämmennyksestä, joka hetkellisesti käväisi Hänen muuten niin ilmeettömillä kasvoillaan.

Avasin hitaasti oven ja kurottauduin varovasti ulos autosta - Hän estänyt minua, katseli vain. Pakottauduin vetämään kasvoilleni jonkinlaisen hymyntapaisen, ettei Hän nähnyt, miltä minusta oikeasti tuntui.

"Hyvää yötä", tokaisin hennolla äänellä, kun olin saanut kavuttua ulos auton etupenkiltä.

"Hyvää yötä", Hän kuiskasi minulle, ennen kuin ehdin työntää oven kiinni. Tuijotin häntä hetken surunsekaisin tuntein.

Huokaisin syvään ja kävelin yöhön outo vapauden tunne sisälläni, vaikka samalla tunsin katseen selässäni vielä montakymmentä pitkää sekuntia.