34. Lämpöä ja läheisyyttä

43 4 8
                                    

Louisin nk

Gemma räpytteli silmiään avatessaan ne varovasti. Huoneessa oli kirkas valaistus, joka pakotti Gemman siristelemään. "Te ootte täällä", hän sai sanottua tuskin kuuluvalla äänellä. "Tottakai me ollaan täällä rakas", Anne sanoi ja painoi suukon Gemman otsalle. Edwin alkoi ähistä vaunuissaan, joten nostin pojan syliini. Kannoin pojan tätinsä luokse. Gemma painoi suukon pikkuiselle otsalle ja silitti hellästi haituvaista tukkaa.

Tunnin päästä hoitaja tuli sanomaan vierailuajan päättyneen. Kello oli kahdeksan illalla. Halasimme kaikki Gemmaa ja toivotimme hyvät yöt. "Me tullaan taas huomenna käymään", Harry sanoi siskolleen hymyillen ja halasi tuota vielä kerran. Laskin Edwinin vaunuihinsa ja lähdimme ulos huoneesta ja sairaalasta.

Kotimatkalla ajoin ruokakaupan kautta kotiin. Ostimme iltapalasalaattiin kanaa, paria erilaista salaattia, tomaattia, fetajuustoa ja kurkkua. Kotiin päästyämme Harry alkoi paistamaan kanaa ja minä pilkoin muita salaattiaineksia sillä aikaa. Edwin köllötteli vaunuissaan ja nukahti sinne pian. Söimme salaatin ja juttelimme kaikesta. "Niin ihanaa, että Edwinille tulee sisarus syksyllä", sanoin hymyillen ja silitin Harryn jo hieman pyöristynyttä vatsaa.

Harry vastasi sanomaani hymyllä ja silitteli vatsaansa. "En malta odottaa, että saamme muutaman viikon päästä tietää kumpi sieltä tulee", hän totesi. "En minäkään", sanoin ja suutelin miestäni. Puolen tunnin juttelun jälkeen nousimme pöydästä. Minä lähdin laittamaan Edwiniä yöunille ja Harry jäi siivoamaan keittiötä.

Kello oli 21:00, kun sain Edwinin sänkyyn syöttämisen ja iltapuuhien jälkeen. Palasin alakertaan Harryn luokse. Istuimme sohvalle katselemaan netflixiä. Puoli yhdentoista aikaan Harry alkoi haukottelemaan niin paljon, että pistin television kiinni ja passitin hänet nukkumaan. Itse katsoin vielä, että paikat oli suurin piirtein siistissä kunnossa ennen kuin menin perässä yläkertaan.

Kävin suihkussa ja pesin hampaani ennen kuin menin Harryn viereen sänkyyn. "Hyvää yötä rakas", kuiskasin. Hän oli jo unessa. Painoin suukon hänen otsalleen ja aloin nukkumaan. Nukahdin itsekin melkein heti. Ehdin nukkua muutaman tunnin ennen kuin Edwin herätti minut itkullaan. Harrykin heräsi itkuun. "Jatka sä vaan rakas unia, mä hoidan pojan", sanoin lähtien sitten pojan huoneeseen.

Aamulla Harry oli herännyt ennen minua. Heräsin ihanaan tuoksuun, joka tuli alakerrasta. Nousin hymyillen sängystä ja pistin rennon collegeasun ylleni. Kävin vielä vessassa pesemässä hampaat ennen alakertaan menemistä. Siellä Harry oli keittiössä paistamassa lettuja ja Edwin oli sitterissä hänen vieressään lattialla. "Huomenta kulta", sanoin halaten miestäni takaapäin.

Harry kääntyi ja suuteli minua hymyillen. Irrottauduin miehestäni ja otin Edwinin syliini. "Huomenta isin kulta", lepertelin pojalle. Aloimme syömään herkullista aamupalaa ja juttelimme päivän suunnitelmista. Päätimme lähteä aamupalan jälkeen kohti sairaalaa ja moikkaamaan Gemmaa. Kävimme matkalla kaupassa hakemassa vähän tuliaisia sairaalaan. Ostimme Gemman lempihedelmiä ja marjoja sekä juotavaa.

Pääsimme sairaalaan ja menimme hissillä oikeaan kerrokseen. "Hei rakas siskoni", Harry sanoi saapuessamme huoneeseen. "Moi velirakas", Gemma sanoi hymyillen. Hänen äänensä alkoi pikkuhiljaa palautua. "Tädin muru", hän alkoi leperrellä, kun laskin Edwinin varovasti tätinsä syliin. Annoimme tuliaisemme Gemmalle ja hän oli niistä kiitollinen. "Miten raskaus sujuu?" Gemma kysyi veljeltään. "Ihan hyvin, väsymys on edelleen läsnä ja välillä huonovointisuutta, mut vauvalla on kaikki hyvin", Harry vastasi siskonsa kysymykseen.

Juttelimme kaikesta mitä maailmalla on tapahtunut. Parin tunnin kuluttua Gemma alkoi väsyä, joten aloimme pikkuhiljaa lähtemään. "Ihanaa, et jaksoit jutella. Nähdään Gems", Harry sanoi ja halasi siskoaan. "Tullaan ehkä vielä myöhemmin tänään uudestaan käymään", sanoin ennen kuin halasin Gemmaa ja lähdimme.

//Muistin yhtäkkii, et Harry oli raskaanaXD Mut joo tässä uus luku, toivottavasti tykkäätte:)

Nothing is overTahanan ng mga kuwento. Tumuklas ngayon