Keskiviikko aamuna mä heräsin sohvalta. Mua ei ilmeisesti oltu viititty herättää eilen. Mä nousin tokkuraisena istumaan ja mietin mitä kello on.
"Huomenta" Hannele sanoi keittiön puolelta
"Huomenta, paljonko kello on?" Mä kysyin
"Ykstoista" se vastasi
"Täh? Munhan pitäis olla koulussa!" Hätäilin
"Rauhotu, sä saat kyllä mennä vielä kouluun jos sä välttämättä haluat, mut mä laitoin sun opettajille viestiä, että sulla on migreeni" Se selitti
"Ai" mä, tosi viisaana, töksäytin "Ehkä mä jätän tän päivän välistä"
"Okei, vieläkö sä haluat nukkua?"
"En mää, mä voisin käydä suihkussa"
"Joo mä imuroin sillä aikaa"
Mä nousin ylös ja suuntasin kylppäriin ja astuin lämpimän veden alle. Kun mä sieltä selviydyin niin mä menin takasin olohuoneeseen.
Me katottiin muutama tunti Hannelen kansa telkkaria ja sit Anton tulikin jo kotiin.
"Moii!" Se huusi eteisestä
"Moi miten meni koulussa?" Hannele kysy
"Ihan hyvin, Alvari ei vaan ollu ihan kunnossa" se sanoi. Voi luoja kun mä olisin halunnu ampua sen Alvarin Kuubaan.
"Ai kuinka niin?" Hannele kysy
"Sillä oli joku flunssa, mut se ei suostunut lähtemään kotia" Anton selitti
"Aijaa no ehkä se menee nopeesti ohi sillä" Hannele sanoi
"Mitäs sä täällä masistelet?" Anton kysy multa ja tökkäs mua kylkeen.
"No sitä justiinsa, jätit mut tänne nukkumahan" mä vastasin.
"Niin tein" se hymähti hyväntuulisena.
"Kamala kohtalo" mä nurisin leikillä.
"Tosi kamala mäkin oisin voinu jäädä mut toi nainen pakotti mut kouluun" Anton sanoi hyvin dramaattisesti
"Äläpä kuule naisittele mua siinä poika" Hannele torui.
"No tässä se nähään kuka on äidin suosikkilapsi" Anton huokaisi jälleen dramaattisesti
"Totta Eemeli onkin mun ehdoton suosikki" Hannele vitsaili ja pörrötti mun hiuksia. Me kaikki naurettiin ja Anton liitty meidän seuraan sohvalle, josta mä en ollu koko päivänä liikkunut mihinkään paitsi sinne suihkuun.
Jossain kohtaa me mentiin Antonin kanssa sen huoneeseen ja tehtiin läksyjä, mikä oli suoranainen ihme Antonilta.
"Mikä fiilis tänään?" Anton kysy sen jälkeen kun oltiin saatu kaikki tehtyä.
"Emmä tiiä ihan ok" mä vastasin vähän kierrellen
"Noo?" Hitto se tunsi mut liian hyvin.
"No on vähän tahmeeta kaikki en mä oikeen tiiä, ehkä mun pitäis lähtee kotiin" sanoin ja nousin jo ylös.
Anton kuitenkin tarras mua kädestä ja istutti takas siihen sängylle.
"Et lähe yhtään minnekään tuossa mielentilassa" se sanoi. Mä vaan nyökkäsin sille kun en tiennyt mitä sanoo.
"Mikä tässä nyt on?" Se kysyi vähän ajan päästä
"Hävettää" mä vastasin
"Mikä?"
YOU ARE READING
Ehkei rakkaus ole mua varten
RomanceSilti minä uskoin -Eemelin tarina. Eemeli Vähäkoski on hukassa itsensä kanssa ja toivoo epätoivoisesti rakkautta ja löytää sen, mutta onko silloin jo liian myöhäistä? Luethan ensin Silti minä uskoin ennen tätä :) tää sisältää spoilereita siihen ja...
