Ehkei rakkaus ole mua varten

8. Sovinto

Kun mä heräsin uudestaan kello oli jo jotain yks. Mä hiippailin Vilhon huoneesta keittiöön hitusen ahdistuneena. Mä en ollu ees ihan varma mikä mua ahdisti.

Mä en nähnyt Vilhoa missään, joten mä täytin itelleni lasin vettä ja join sen. Yhtäkkiä mulle tuli tosi yksinäinen olo. Ehkä se johtu Antonista, kun mulla ei ollutkaan sitä parasta kaveria siinä rinnalla.

Koko riita ahdisti mua ihan hirveesti ja se että mun 100% luottohenkilö ei ollutkaan enää 100% luottohenkilö. Kuinka mä voisin luottaa siihen enää sen jälkeen kun se käytti niitä mua vastaan?

Kai mun silti pitäis koittaa kuunnella sitä, vaikkakin mua ei houkuttanut yhtään kuunnella sitä kuinka se ei "tarkottanu" sitä mitä se sano. Se kuitenkin sano ne ja ne viilsi tosi syvältä.

Kyl mäkin olin kusipää sillon aamulla, mut sit kun mä yritän selittää niin ei mun mielestä oikeuta käyttää niitä mulle vaikeita asioita mua vastaan.

Kyllä mä tiesin että Anton oli aika äkkipikainen tyyppi ja silleen ja et kun se hermostu niin se tosissaan hermostu. Tai suuttu. Silloin se myös yleensä muuttu väkivaltaseks ja dominoivaks, mut niiden piirteiden mukana piti oppia miten sitä hallittiin.

Kai mä vähän myös pelkäsin Alvarin puolesta, koska se ei luultavasti ollu elänyt Antonin kaltaisen ihmisen kanssa kun taas mä olin elänyt suurimman osan elämästäni Antonin kanssa niin mä tiesin mitä kannatti missäkin tilanteessa tehä ja sanoa.

Alistuminen oli ehkä yks suurin virhe mitä voi tehä, kun ainakin Antonin kohdalla se vaan ruokkii sitä sen hirviöpuolta.

Anton ei ollu ikinä käyny kuitenkaan muhun käsiksi vaan enemmänkin se paisko tavaroita ja huusi. Mutta mä en epäilis yhtään, jos se joskus kävisi käsiksi johonkin suutuspäissään.

Mä en tiiä pitäiskö siitä niinkun varoittaa uusia ihmisiä vai ei. Toisaalta se ei ollu mun asia ja kuulosta tosi selkäänpuukottaja meiningiltä, jos sanoisin, että hei joo Anton on aggressiivinen kun se suuttuu et kantsii varoo niin ja se myös saattaa käyttää sua hyväkseen tai dominoida sua pysy kaukana ja oo varovainen. Joopa joo, siinä vaiheessa Anton suuttuis mulle ihan sata varmasti.

Joskus mä vaan mietin, että mitä helvettiä mun pitäis tehä. Mikä on missäkin tilanteessa oikein ja mikä väärin.

Tai kyl mulla oli jonkinnäköinen moraali, mut mun kasvatus oli porukoiden osalta menny päin vittua, joten joskus oli tosi hankalaa. Mä kyl halusin olla hyvä tyyppi noin niinkuin pääosin. Ja asioilla tuuppas olemaan aina kaks puolta.

"Huomenta" Vilhon ääni säikäytti mut takasin mun ajatuksista maanpinnalle.

"Huomenta" vastasin. Se oli vissiin ollu suihkussa sen märistä hiuksista päätellen.

"Mitä sä noin hartaasti mietit?" Se kysyi

"Antonia, mietin pitäiskö koittaa kuunnella sitä"

"Ai mä en osaa kyl vastaa sun pitää ite harkita se tai tietty mä kannustan sua sopimaan sen kanssa mut tuen sua myös jos päätät olla sopimatta" se sanoi

"Kiitti" hymyilin vähän.

~~~

Joskus neljän aikaan sanoin Vilholle heipat ja käppäilin Antonin luo. Mulla ei kyl ollu mitään hajuu oliks se kotona, mut ei se haitannut jos ei ollu, ehkä Hannele ois kuitenkin siellä.

Niitten ovi oli ainakin auki, joten varovasti mä astuin sisälle ja huhuilin sisälle päin. Aika nopeesti Hannelen siniset silmät - jotka oli muuten identtiset Antonin silmien kanssa - katsahti hämmentyneenä mun suuntaan.