Kuka keksi että liikuntaa piti olla heti aamusta? Niinkun miks? Ei siinä ollu mitään järkee.
No mut kuitenkin meillä oli ja me pelattiin jalkapalloo tihkusateessa. Mahtava sääkin kaiken lisäksi.
"Okei elikkä joukkueet menis sit silleen, että otetaan jako neljään ja yks ja kolme on samassa ja sit kaks ja neljä samassa" meidän liikunnan opettaja selosti.
"Pärjäätkö sä varmasti ei sun oo pakko jos et pysty" Anton sanoi mulle
"Kyllä mä pystyn" totesin varmasti vaikken mä tosiasiassa ollut yhtään varma. Mä olin ollu jo kaks viikkoo koulussa sen mun keuhkokuumeen jälkeen mut silti mulla tuli välillä hengen ahdistusta sun muuta.
"Noniin ja sitten poijat pelataan!" Se opettaja huusi.
Me jakauduttiin meidän joukkueisiin. Mun puolella oli onneks Anton, Nuutti ja Alvari. Alvarista mä en nyt hirveesti tykännyt mut ihan sama, se tuntu tekevän Antonin onnelliseks.
Peli alko ja me alettiin juosta pallon perässä. Jo ekan viiden minuutin aikana mä hengästyin ihan huolella ja vedin ahnaasti ilmaa keuhkoihin.
Silti mä en antanut periksi vaan juoksin hakemaan palloa. Kuitenkin musta tuntu etten saanut tarpeeksi happea ja kaaduin maahan, jossa mua alko yskittää ihan hillittömästi.
Anton juoksi mun luo ja nosti mua pystyyn, kun mä vaan yskin ja yritin epätoivoisesti vetää ilmaa keuhkoihin.
Mä kuulin puhetta, mut en sitä mitä puhuttiin, kun mä hiljalleen ajauduin paniikkiin siitä etten saanu henkee.
"Eppe! Eppe, perkele kuuletko sä?" Antonin hätäinen ääni tunkeutu mun tajuntaan. Mä en vaan saanu vastattua mitään.
Pian mut asetettiin johonkin makaamaan tosin koholle ja mun naamalle asetettiin joku juttu. Mua piiketettiin jollain, joka sai mut uniseksi.
Mä heräsin taas sairaalasta ja mä hetken jouduin muistelemaan mitä oli tapahtunut, mut sit mä muistin. Anton oli mun vieressä ja se katto mua.
"Se uusiutuu se keuhkokuume kuulemma ja sun ois vissiin pitäny ottaa rauhallisemmin" Anton selosti
"Niin vissiin ois" kähisin
"Äiti on tulossa tänne" se sanoi ja mä nyökkäsin
"Saan mä vettä?" Kysyin käheästi. Anton nousi ylös ja haki muovimukiin vettä ja anto sen mulle. Mä join sen hetkessä ja tuntu astetta paremmalta.
Lääkäri asteli ovesta sisään ja kertoi saman mitä Anton, mutta lisäsi myös siihen että mulle aloitettiin uus antibiootti kuuri. Ja heti kun Hannele tuli niin me päästiin lähtemään kotiin.
"Nyt sä pysyt ainakin seuraavat kolme päivää kotona" Hannele sanoi topakasti ja mun ei auttanut kun hyväksyä mun kohtalo.
Ei mulle kuitenkaan enää mitään kuumetta noussut eikä muutakaan, niin mä kuolin tylsyyteen niinä kolmena päivänä. Mut sit mä pääsin taas kouluun ja me mentiin porukalla kirjastoon koulun jälkeen.
"Tiesitteks että Noelilla ja sillä kutosluokkalaisella Viivillä on jotain juttua?" Sanna sano
"Hyi oikeesti?" Ilari nyrpisti nenäänsä.
"Eiks Noel oo muutenkin oo jo 16?" Reeta kysy
"On ja kutosluokkalaiset on... mitä 12-vuotiata niinkun kuka noin nuori ees ajattelee jotain neljä vuotta vanhempaa jätkää?" Kyseenalaistin
"Niinpä sen ikäisten pitäis vielä tyylii leikkiä tai okei en mä ainakaan enää siinä iässä leikkinyt mut kuitenkin ymmärsitte pointin" Anton sano
ESTÁS LEYENDO
Ehkei rakkaus ole mua varten
RomanceSilti minä uskoin -Eemelin tarina. Eemeli Vähäkoski on hukassa itsensä kanssa ja toivoo epätoivoisesti rakkautta ja löytää sen, mutta onko silloin jo liian myöhäistä? Luethan ensin Silti minä uskoin ennen tätä :) tää sisältää spoilereita siihen ja...
